”Hienoa katsella, kun kaikki valuu viemäriin ja tyypit vain somettelee” – haastattelussa National Napalm Syndicate

Jo 1980-luvun puolivälissä perustettu National Napalm Syndicate on tuttu nimi kotimaisessa thrash metal -undergroundissa. On hienoa huomata, että bändi on tehnyt vanhoilla päivillään uransa vahvimman levyn.

19.08.2022

The New Hellin kansikuvasta voi vetää yhdysviivoja käynnissä olevaan Kali Yugan aikaan. Sanomanne lienee, että kaikki ei ole aivan kohdillaan? 

– Maailma on ollut päin helvettiä jo useamman vuoden, ja Kali Yuga symbolisoi hyvin tilannetta, kitaristi ja perustajajäsen Jukka Kyrö myöntää. 

– Jos lueskelee hindulaisia tekstejä, niin osutaan lähelle nykyistä menoa. Poliitikot kusettaa kansalaisia entistä tarmokkaammin ja mielen päällä on ainoastaan oma lompakko. Suomen tilasta en viitsi edes avautua. 

– Yhdestä idiootista kun pääsee, niin seuraava on jo pyörittelemässä silmiään. Henkselit paukkuu ja velkaa otetaan, että saadaan paukutella vielä lisää. Hienoa katsella, kun kaikki valuu viemäriin ja tyypit vain somettelee. 

– Surullisinta on, että kouluissakin on lähdetty huimaan alamäkeen. Luokan viisain ei osaa lukea, mutta silloinkin pääsee luokalta, ettei tule paha mieli. Kai tässä luodaan tarmokkaasti luokkayhteiskuntaa. 

– Eiköhän me jo olla helvetissä, eli odotetaan vain viimeistä iskua. Mike Judge teki vuonna 2006 Idioluutio-nimisen leffan. Se oli komedia ja nauratti pirusti. Nyt sen näkee profetiana, joka toteutuu vääjäämättä. 

Minkälainen levy The New Hell on musiikillisesti? 

– Saatiin sovitettua konsepti kohdalleen. Raskasta musaa ja sanoitukset, jotka toivon mukaan pistää edes jonkun ajattelemaan ihmiskunnan kohtaloa. 

– Mulla oli visio repiä NNS takaisin alkujuurille ja yksinkertaistaa biisejä, lähteä tekemään enemmän death metaliin ja alkuaikojen thrashiin nojallaan olevaa kamaa. 

– Mielestäni edellinen Time Is the Fire [2018] karkasi liikaa sivupoluille, mutta kuten näissä hommissa käy, kappaleet kehittyivät samaa rataa kuin ennenkin – vaikutteet puskevat läpi ja tulee NNS-matskua. Tämä on nopeampi ja aggressiivisempi levy kuin aiemmat, ja ensimmäinen NNS-albumi, josta mulla ei ole jäänyt mikään vaivaamaan. 

Mukananne on uusi laulaja Vesa ”Epe” Mänty. Mistä mies löytyi? 

– Meillä on käynyt solistin paikalla aikamoinen turbulenssi, ja kun Matti Veikkola lähti, paletti täytyi pistää uusiksi. Mietittiin Hapan [Harri Lampinen, kitara] kanssa mahdollisia solisteja, ja sieltä Epe sitten löytyi. 

– Hapalla ja Epellä on yhteinen Braindrain- ja Saattue-tausta ja he ovat olleet muutenkin kavereita vuosikymmenet. Epen mukaantulo oli viimeinen palanen, joka loksahti paikoilleen. Miehellä on taito huutaa sopivan melodisesti ilman, että homma menee popiksi. 

Pari viimeisintä albumianne ovat pisimpiänne. Syntyykö musiikkia vaivattomammin kuin ennen? 

– Uutta materiaalia tulee koko ajan, ja mulla on jo nyt varmaan puolenkymmentä raakiletta kasattuna, Kyrö kertoo. 

– Villellä [Hanhisuanto, rummut] taitaa olla pari valmista biisiä, kuten myös Nikolla [Karppinen, basso]. Kun on useampi ukko kirjoittamassa, ongelma on lähinnä valinnan vaikeudessa. 

– Levyjen pituudet taas tulee vahingossa. The New Hellin piti olla korkeintaan 45-minuuttinen, kunnes tekaistiin vielä intro ja outro ja mitta venähti! Liekö pituudella mitään merkitystä, koska uusi materiaali on vahvaa ja nyanssejakin löytyy. 

NNS on perustettu vuonna 1986, ja vaikka olitte pitkään telakalla, bändi on vanhimpia aktiivisia suomalaisia metallibändejä. Onko hommassa yhä samaa paloa kuin aikoinaan? 

– Ei se ole miksikään muuttunut, samat asiat thrashissä ja metallissa kiehtoo kuin teininäkin. Tässä genressä on mielenkiintoista, että monet 80-luvulla aloittaneista suuruuksista tekee vieläkin kuranttia materiaalia. Se antaa uskoa ja virtaa jatkaa ryskäämistä. 

– Jos jokin on muuttunut, niin lähinnä keikkapaikat ja alkoholinkulutus. Ollaan yritetty valikoida soittopaikkoja tarkemmin, ja ööliä kiskotaan vasta keikkojen jälkeen… Uskoo ken tahtoo.

Julkaistu Infernossa 5/2022.

Lisää luettavaa