Iron Maiden myi Hartwallin loppuun hujauksessa – lisäkeikka varmistettu

Liput toiselle keikalle ovat jo myynnissä.

24.11.2017

Iron Maiden konsertoi Helsingin Hartwall Arenalla 28. toukokuuta. Keikan liput tulivat tänään 24. marraskuuta myyntiin tasan kello 9 ja ne vietiinkin käsistä silmänräpäyksessä. Niinpä keikkapromoottori Live Nation tiedottaa jo nyt yhtyeen heittävän lisäkeikan heti seuraavana päivänä. Liput 29. toukokuuta Hartwall Arenan lisäkeikalle tulivat myyntiin heti, eli vielä on tätä kirjoittaessa nopeimmille toivoa, mikäli lippu jäi ensimmäiselle keikalle saamatta.

Iron Maiden kiertää ensi vuonna Legacy of the Beast -mobiilipelin ympärille rakennetulla teemalla, eli luvassa on niin sanottu ”hittikiertue”, jonka settilista painottuu vanhoihin sekä hieman uudempiinkin klassikoihin. Lämmittelijänä toimii Killswitch Engage.

Lisää luettavaa