”Jaaha, siellä fasistit tekee biisiä Simo Häyhästä” – ennakkosoitossa Kypck-uutukainen

Kuva: Joona Mäki

Venäjäksi laulava doom-partio Kypck on edennyt järjestyksessään neljänteen pitkäsoittoonsa. 3epo (Zero) ilmestyy perjantaina 16. syyskuuta ja Infernolla on suuri kunnia tarjoilla levy kuunneltavaksi kokonaisuudessaan ennakkoon ilmestymiseensä asti.

Kappaleista tarkemmin soittimen alla kertovat Kypck-miekkoset, solisti Erkki Seppänen ja kuusikielistä halaileva Sami Lopakka. Perjantaina ilmestyvässä Infernossa kattavampaa haastoa aiheen tiimoilta.

1. Ya svoboden (I Am Free)

Sami: – Suoraviivaisempaa Kypckia selkeine kertosäkeineen ja riitasointuvine a-osineen. Tästä on videon myötä jo vähän puhetta ollutkin, joten nostan heti kättelyssä esille koko albumin ”yli tunnin trippi” -ajatuksen: jo introssa kolisevat raiteet, jotka toistuvat levyn keskivaiheilla ja lopulta myös outrossa. Koko levyllä ei täyttä hiljaisuutta montaa sekuntia ole. Myös Hiilin rakentama soundimaailman ja tuotannon kokonaisuus on meistä helvetin onnistunut – selkeä, raskas ja tunnistettava.

Erkki: – Kyllä. Ja tekstissä on kaksi teemaa päällekkäin eli konkreettisella tasolla tämä on tietyille hahmoille kirjoitettu tilitys avoimuuden ja rehellisyyden voimasta ja ettei selkään puukotuksenne oikein nyt onnistunut – täältä tullaan. Toisella tasolla tässä puhutaan ylipäänsä uuden luomisesta, musan tai tekstin, ja sen haasteellisuudesta. Luominen vapauttaa.

2. 2017

Sami: – Isoja kontrasteja ja haikeaa menoa. Ja poljennon temmoltaan muistutus heti kakkosena, että ei tässä nyt edelleenkään mikään vitullinen kiire ole mihinkään. Nimi sisältää viittauksen debyyttilevylle, jossa mukana oli ”vuosilukurallina” bändin keskuudessa puhuttu 1917. Tähän tuli vähän western-henkeä, joten tämä oli työnimeltäänkin Länkkäri. Toki kun mennään Venäjän puolelle, kaikki rajan tällä puolellahan ovat automaattisesti länkkäreitä, hah. Tuossa sumutorvien c-osassa oli pörinäpedaalien osaltakin niin sanotusti kaikki laitteet käytössä.

Erkki: – Tämä on taas suoraviivaisempi tarina tai tilannekuvaus jonka idea tuli Lopakalta. Isä ja poika asustelevat erämökissä ydinsodan jälkeisessä todellisuudessa. Poika vähän kyselee, että miten tähän tultiin ja isän kommentti on tyyliin, että vaikka nyt on kaikki tuhkaa, niin tämä on silti parempaa kun se edellinen paska.

3. Mne otmshchenie (Vengeance Is Mine)

Sami: – Tätä sai tosissaan tankata ennen kuin tuo a-osien matemaattinen kierto tarttui raajoihin. Nyt se toki menee selkärangasta ja sitä on jo aika mahdoton soittaa väärinkään. Tuo on tuollaista valkovenäläistä kännistä Meshuggahia, jota ei tässä mittakaavassa ole aiemmin meillä ollut. C-osaan Hiili viritti kunnon pommin ja rytminen voimistelu jatkuu myös siellä. Kertseiltään sitten rivakampaa Kypckia taas. Selkeästi livebiisejä.

Erkki: – Suoraa vittuilua pelkureille, jotka eivät uskalla kohdata todellisuutta. Totuus tulee aina voittamaan, jolloin he saavat lopulta ansaitsemansa. Tyylillisesti tuo ensimmäisen säkeistön vulgaari anti muuttuu kierosti tokassa säkeistössä suoriksi sitaateiksi Raamatusta eli lyödään lyttyyn niin maallisesti kuin taivaallisestikin.

4. Progulka po Neve (Stroll by the Banks of Neva)

Sami: – Alun ja lopun raiteet on äänitetty Siperian-junassa vaunujen välissä matkalla… johonkin. En tiedä onko sillä muille niin merkitystä, mutta meille on paljonkin. Biisi on levyn rokkaavimmasta päästä. Sen jälkeen kun väsättiin joka biisistä videolliset samplet tuubiin, mulle tulee nyt aina tästä mieleen Alexander Karelin. Ja se on vanhalle painin piirinmestarille tietenkin vain positiivista.

Erkki: – Sarjastamme Yegor Kuznetsovin seikkailuja, joita on ollut joka levyllä. Tämmöisiä itseironisia, yltiömiehisiä tarinoita Yegorin elämästä, joka näyttää menevän yllättävän rappiolla, mutta silti korkeakulttuurisissa viittauksissa ja hänen jäätyneen ruumiinsa ympärillä lojuu jopa kaunokirjallisia teoksia. Jostain syystä Dostojevski puuttuu.

5. Na nebe vizhu ya litso (I See a Face in the Sky)

Sami: – Tämä järkäle on selkeänä vedenjakajana keskellä levyä. Biisi polveilee moneen suuntaan ja rauhoittuu välillä pitkäksi hypnoottiseksi suvannoksikin. Tuo aloitus- ja lopetusriffi syntyi muuten Jekaterinburgin soundcheckissä aikanaan. Tässä on loppupäässä mukana myös venäläinen seireeni, joka maustaa kyllä hienosti biisin tunnelmaa ja tarinaa. Naislaulua on mausteeksi kaavailtu joskus aiemminkin, mutta vasta tässä biisissä sille syntyi selkeä tontti.

– Tämä on itse asiassa meille ensimmäinen biisi, joka on kestoltaan toistakymmentä minuuttia, vaikka lähellä ollaan pyöritty ennenkin. Meidän kaltaiselle bändille oli jopa vähän häpeätahra, että tuota rajapyykkiä ei oltu rikottu vielä kolmella ekalla levyllä. Mutta eihän näitä sekuntikellon kanssa tehdä. Katsotaan mihin matka vie ja tarkistetaan lukemat ja maksa-arvot sitten kun biisi on valmis. Nyt se oli valmis tuolla 11 minuutin huiteilla.

Erkki: – Viimeinen pakkasaamu sellissä ennen marssia teloituskomppanian eteen. Kaverin mietteet on lähinnä perheessään. Viimeisessä säkeistössä vaimo jää sitä kaipailemaan, joten käytettiin naislaulajaa. Eli kaikkinensa toiveajattelua koko ralli.

6. Moya zhizn (My Life)

Sami: – Tämä oli työnimeltään Kyrva. Vittu, Kyrva. Se osuu hyvin myös lopputulokseen. Raakaa menoa, joka katkaistaan pitkällä, tunnelmallisella suvannolla. Eki on tässä jonkun räyhähengen vallassa koko rallin ajan.

Erkki: – Joo, sitä henkeä on nähty aina ajoittain. Mies kaipaa surua, romantiikkaa ja jännitystä, eli mies kaipaa ongelmia itselleen.

7. Poslednii tur (The Last Tour)

Sami: – Kuten kuuluu, niin alkuhan menee tässä ihan päin vittua. Miksi? Siksi. C-osassa ei ole myöskään mitään tolkkua. Se on kasattu rytmiikan ehdoilla ja itse asiassa vaatii vielä tässäkin vaiheessa pienen muistilapun reenikämpillä. A-osat ja kertsit sentään menevät normaalin musiikin kategoriaan. Säkeistöjen näppäilykierroista tuli hienot. Ja jos nyt työnimistä ruvettiin puhumaan, niin tämä kulki kämpillä tittelillä Tissivako. Valmistumisen aikaan kun tulivat julki nämä Toimi Kankaanniemen kiimaiset läpät. ”Sun tissivako näkyy kuvassa, mutta ei tissit… Miks ei?”

Erkki: – Teksti kirjoitettiin pitkälti junassa viime reissulla Siperiassa ja se on oikeastaan tosi suoraviivainen kuvailu fiiliksistä Venäjän rundaamisesta.

8. Rusofob (Russophobe)

Sami: – Levyn epäkohteliainta ja raainta antia. Kitarat rumpuihin nähden selvästi takakenossa, mikä poikii lepattavaa raskautta koko matkalle. Tämä muovautui niin treenikämpillä kuin laulustudiossakin harvinaisen paljon ja lopputulos on omia suosikkejani. Sanoma on myös erittäin suoraviivaista osastoa. C-osan suhteen bändissä taitaa edelleenkin olla vähemmistön puolella se jaosto, joka edes ymmärtää mitä kitaroissa rytmisesti tapahtuu tuon marssiosan jälkipuoliskolla.

Erkki: – Tämä riffi ja laulu vaan pulpahtivat keskellä yötä päähän ja oli pakko mennä kellariin demottaan ne pyjamaisillaan. Olin lueskellut Vihavaisen Ryssäviha-kirjaa. Tässä on taas kaksi teemaa päällekkäin eli toisaalta kun tämän lukee suoraan, niin kyseessä on yksi tulkinta siitä miten jotkut venäläiset ajattelevat lännestä. Mutta tässä on myös kyse meidän bändistä tässä skenessä ja erityisesti Venäjällä, mutta miksei Suomessakin. Periaatteessa kirjoitin tämän piruiluna niille, jotka ei ymmärrä meidän venäjämenoa, heh.

9. Baikal

Sami: – Tunnelmatuokio ennen loppunäytöstä. Tämä oli pitkään jumissa, mutta saatiin lopulta naarattua vivahteikkaaksi ja tärkeäksi palaseksi kokonaisuutta. Melodioiden monikerroksisuus saattaa vaatia useampia kierroksia avautuakseen. Melankolia on avainsanoja myös tässä. Ja niin, koko bändihän kuuluu taannoisen kiertueen saunasessioiden myötä Baikalin Työväen uimaseuraan, vaikka fyysisiä jäsenkirjoja ei olisi lunastettukaan. Kylmää on vesi, ihan perkeleen kylmää.

Erkki: – Tässä on kanssa kaksi mahdollisuutta ja tämäkin tekstitettiin osittain Siperian reissulla Baikal-järven rannalla. Joko tässä personifioidaan järvi ja kuvaillaan maisemia. Tai sitten tämä on balladi naiselle. Molemmat tulkinnat toimivat ja parempi kun niitä pitää prosessoi yhtä aikaa.

10. Belaya smert (White Death)

Sami: – Päätösbiisissä mitta karkasi taas sinne kahdeksan minuutin hujakoille. Mulla on voimakas mieltymys ralleihin, jotka on selkeästi ensin yhtä, suoraviivaisempaa juttua, mutta sitten jonkinlaisen sivupolun myötä muuttuvat joksikin ihan toiseksi. Tässä tuon efektin aiheuttaa pitkä ja rauhallinen lopuke, joka samalla toimii albumin eräänlaisena loppusoittona Lermontovin puherunoineen kaikkineen. Tämä on omia suosikkejani myös sanoiltaan (hankeen sammuminen) ja jo työnimenä tälle biisille oli Alkoholisti. Myrskyisän aallokon tyynnyttyä palataan intron raiteisiin uusin maustein ja luminen päätepysäkki on väistämätön.

Erkki: – Jostain kumman syystä elämäänsä pettynyt moskovalainen perheenisä päättää häipyä ja nukkua hankeen Siperiassa. Varmaan sillä oli se votkapullo mukana, vaikka tekstissä ei sitä mainitakaan. Otsikossa tätä meille tyypillistä leikkimistä ihmisten odotuksilla, vähän kuin Stalingrad-biisi jo ekalla levyllä, josta on taisteluna kirjoitettu vissiin 5-6 erilaista biisiä, mutta meillä se on isän ja pojan tarina, jossa Stalingrad on vain symboli neuvostojärjestelmästä. Tässäkin kohtaa kun biisilista julkaistiin, niin Venäjällä heti ajattelivat, että ”jaaha, siellä fasistit tekee biisiä Simo Häyhästä”. Mutta mitäpä sitä tekemään kun se on jo tehty? Lumi on myös valkoinen kuolema.