Miten keksitte perustaa Twin Templen?
– Saatanallinen doo-wop kehittyi kuin itsestään, sillä se on heijastus siitä, keitä me olemme ja mistä pidämme, laulajatar Alexandra James paljastaa.
– Rakastamme perinteistä amerikkalaista musiikkia, erityisesti rockia ja sen suurimpia tähtiä 1950–60-luvuilta. Olemme myös satanisteja, harjoitamme magiaa ja opiskelemme innokkaasti salatieteitä. Yleisesti ottaen suuntaamme kohti vasemman käden polun antinomiallisuutta, mikä edustaa meille normien rikkomista ja voimakasta yksilöllisyyttä.
– Satanismi ja rock yhdistyvät mielessämme yhdeksi filosofiaksi, ja doo-wop yhdistetään tietysti naiiveihin sanoituksiin viattomasta teinirakkaudesta. Pidämme musiikkityylin kääntämisestä päälaelleen laulamalla aiheista kuten seksi, magia, vapaa tahto, normien rikkominen, noituus, salatieteet ja tuonpuoleinen.
– Kun kirjoitimme musiikkia, mietimme, miksi emme yhdistäisi kahta suurta intohimoamme tavalla, jota ei ollut tehty aiemmin. Olemme aina halunneet tällaista musiikkia, joten näiden asioiden yhdistäminen tuntui järkeenkäyvältä, mutta samalla lähes mahdottomalta ja oudolta. Pidimme homman ristiriitaisuudesta.
Mitä sanoitusten Saatana edustaa teille?
– Yhteiskunnallisista säännöistä irtautumista, yksilöllisyyden ylistystä, vapaata tahtoa, itsenäisyyttä, tasa-arvoa, tiedon saavuttamista ja tietämättömyyden totaalista tuhoa. Jonkun kutsuminen saatananpalvojaksi tai satanistiksi on ollut tapa nujertaa ihminen. Sitä on käytetty aina, kun valtaapitävät ovat halunneet alistaa, murhata tai varastaa ihmisiltä. Sen juuret ovat varhaismodernissa ajassa, jolloin massakolonisaatio ja ihmisten orjuuttaminen taloudellisen pääoman vuoksi alkoi.
– Monissa alkuperäisamerikkalaisista kertovissa kirjoituksissa heidän henkisyytensä, kuten pyhät tanssit, kuvataan saatanallisiksi rituaaleiksi, mikä oikeutti alkuperäiskansojen joukkoteurastukseen. Myös vahvoja parantamistaitoisia naisia arveltiin paholaisenpalvojiksi. Jopa Fats Dominon ja Frankie and the Teenagersin kaltaiset rokkarit demonisoitiin, koska heidän musiikkinsa yllytti erirotuisia teinejä tanssimaan yhdessä etelävaltioiden rotuerottelun aikaan. Sitä kutsuttiin paholaisen musiikiksi, koska sillä oli voima murtaa rasistisia lakeja ja sortavia sosiaalisia rakenteita. Tarina toistaa itseään tänäkin päivänä: kaikki, mitä ei ymmärretä, tuomitaan pahaksi.
Mikä mahtaa olla musiikkinne kohdeyleisö? Tällainen musiikki ei ole varsinaisesti nuorten makuun, ja sanoitukset saattavat olla ”hieman liikaa” vanhemmalle yleisölle…
– Olemme tehneet Twin Templeä vain itsellemme, joten emme ole ajatelleet, voisiko joku pitää tästä. Palaute on ollut yllättävää, ja kuin tyhjästä ilmestyneet fanit ovat loistavaa porukkaa. Olemme tehneet jotain normaalista poikkeavaa, ja kuulijamme ovat löytäneet meidät, koska ovat etsineet jotain uutta ja uniikkia, jotain, jolla on merkitys.
– Kuten mekin, fanimme ovat ulkopuolisia ja arvostavat aitoa musiikkia, synkkyyttä, vanhaa kauhua, rockia ja kaikkea hämärää. He arvostavat myös viestiämme tasa-arvosta ja ovat samalla todella hajanaista sakkia. Kaikki ovat tervetulleita keikoillemme.
Olette julkaisseet paljon oheistuotteita kuten huulipunaa, rituaaliöljyä ja kynttilöitä. Mikä tarkoitus näillä on?
– Me vain pidämme niistä. Olen rakastanut huulipunaa siitä lähtien, kun aloitin meikkaamisen, ja olen aina etsinyt täydellistä punaa. Vinyl Cosmeticsin kanssa yhteistyössä tehty Lucifer-huulipuna oli mahdollisuuteni tehdä sellainen.
– Naisia pilkattiin muinoin meikkaamisesta, jota pidettiin syntinä, joten myös siksi tuntui oikealta tehdä näin. En tunne vetoa nykyisiin kauneustuotteisiin, joten halusin kehittää jotain, joka tuntuu ylelliseltä, syntiseltä, rienaavalta ja kauniilta.
Julkaistu Infernossa 2/2019.