”Jotkut ovat sanoneet, että teemme hankalaa musiikkia ihan tarkoituksella, mutta se on kaukana totuudesta” – haastattelussa Madder Mortem

Norjalainen Madder Mortem ei ole aina tuntenut oloaan kotoisaksi maansa mustanpuhuvan metallimusiikkikentän pyörteissä, mutta bändi ei ole antanut sen haitata. Tinkimätön ja pitkäjänteinen työ on vienyt yhtyeen pitkälle.

Madder Mortemin juuret ulottuvat aina vuoteen 1993, jolloin norjalainen metalliskene eli varsinaista black metalin kulta-aikaa: samana vuonna julkaistiin muun muassa Burzumin Det som engang var, Darkthronen Under a Funeral Moon ja Immortalin Pure Holocaust. Vielä tuolloin nimellä Mystery Tribe toimineen Madder Mortemin mielessä siinsivät kuitenkin doomimmat ja tunnelmallisemmat musiikilliset maastot.

– Musiikkiskene, tai ainakin metalli-sellainen, oli hyvin pitkälti black metalin ja kaiken sen ympärillä pyörivän hässäkän dominoimaa, joten kaltaisellemme bändille ei ollut oikein porukkaa, johon olisimme kuuluneet, kitaristi ja perustajajäsen BP M. Kirkevaag muistelee.

– Ilmapiiri oli yleisesti ottaen kovin outo. Kun esimerkiksi lähdin katsomaan Darkthronen keikkaa Oslon Rockefelleriin vuonna 1996, tapahtuman henki oli alusta alkaen todella erikoinen. Muistan nauraneeni jollekin vitsille lippujonossa, ja katseet, joita sain sivullisilta, olivat sanalla sanoen murhaavia, hah hah. Ilmeisesti nauraminen oli tuolloin kiellettyä. En ollut varmaan saavuttanut riittävää ilkeystasoa.

– Samaan aikaan tuli ulos paljon loistavaa musiikkia Darkthronelta, Emperorilta ja Ulverilta, joista viimeinen on ehdottomasti inspiroinut meitä sävellyksellisesti. Piireistä löytyi myös pari vaihtoehtoisempaa bändiä, lähinnä Arcturus ja The 3rd and the Mortal, jotka tuntuivat jo vähän samankaltaisemmilta artisteilta kuin me.

– Minusta tuntuu, että metallilehdistön ja levy-yhtiöiden kiinnostus norjalaisia yhtyeitä kohtaan auttoi meitä saamaan huomiota Misanthropy-lafkalta. Norjalaisuus oli noihin aikoihin kova valttikortti metalliundergroundissa. Samalla oli aika erikoista, että kaltaisemme ei- black metal -bändi sai solmittua kansainvälisen levydiilin. Muistaakseni emme saaneet juurikaan huomiota täällä Norjassa, mutta ei meillä ollut toisaalta vihaajiakaan.

Burzumin tallikaverit

Madder Mortemin levydiili arvostetun englantilaisen Misanthropy-lafkan kanssa oli aikoinaan kova juttu. Vuosina 1993–2000 toiminut levy-yhtiö nautti undergroundpiireissä suurta suosiota, eikä ihme – puljulle levyttävien artistien joukosta löytyivät muiden muassa Arcturus, Burzum, Mayhem ja Primordial. Myös levy-yhtiön vuonna 1998 julkaisemaa Presumed Guilty -kokoelmaa pidetään yhä kovassa arvossa.

Misanthropyn julkaisut edustivat monipuolista laatumetallia parhaimmillaan, ja myös Madder Mortem koki olevansa eksentristä linjaa vetäneen yhtiön linjan arvoinen bändi.

– Ne olivat mielenkiintoisia aikoja! Olin 17-vuotias lukiolainen, joka kuunteli Walkmanistä Emperoria ja Darkthronea, ja kaikki tuntui loksahtavan kohdilleen ammattimuusikkousunelmieni suhteen. Misanthropyn kiinnostus meitä kohtaan oli tavallaan varmistus sille, että olemme hieman epätavallinen ja laadukas bändi. Olimme todella iloisia saadessamme heiltä tarjouksen, sillä levytyssopimus oli noihin aikoihin iso juttu. He julkaisivat paljon loistavaa, kompromissitonta musiikkia, jonka sekaan mahtuu muutamia todellisia helmiä. Meininki sopi meille täydellisesti… Vaikka olihan se ehkä hieman erikoista olla samalla levy-yhtiöllä Burzumin kanssa.

– Muistan, kun tapasimme levy-yhtiön omistajan Tiziana Stupian lounaalla Oslossa ja katselimme samalla jotain paperijuttuja. Lounaan lasku oli muuten tismalleen 666 Norjan kruunua, hah hah! Myöhemmin samana iltana lähdimme lafkakavereidemme Beyond Dawnin levynjulkkaribileisiin, enkä päässyt sinne sisään, koska olin liian nuori. Tunsin oloni todella cooliksi, kun Tiziana tuli ulos ja kertoi portsareille, että minut täytyy päästää ehdottomasti sisään. Nuo olivat monien mahdollisuuksien aikoja, ja niissä oli ihan omanlaisensa tunnelma.

– Minusta tuntuu, että olimme pieni palanen norjalaisen undergroundmetallin palapelissä, koska veimme hommaa eri suuntaan kuin suuri osa muista bändeistä. Meille black metal oli vain yksi vaikute muiden joukossa, se edusti enemmän musiikin yleistä fiilistä ja pimeyttä kuin jotain tiettyä sanomaa.

Yhtyeen ensimmäisen albumin Mercuryn julkaistusta tulee ensi vuonna pyöreät 20 vuotta. Musiikin kehitys noista päivistä on ollut huomattavaa, ja nykypäivän mittapuulla Mercury kuulostaa jokseenkin amatöörimäiseltä, mutta samalla täysin omanlaistaan tunnelmaa ja mystiikkaa hehkuvalta teokselta.

Kitaristi muistelee debyyttialbumia ainoastaan hyvällä.

– On ihmeellistä, että siitä on jo parikymmentä vuotta! En ole varmaankaan enää sama ihminen kuin 1990-luvun lopussa, toivottavasti olen kasvanut ihmisenä, oppinut ja kehittynyt hieman. Kun kuuntelen albumia, kuulen helposti sen ajan vaikutteet, ja se vie minut välittömästi takaisin ysärille. Albumilla on outo, läpeensä kaikuinen tuotanto sekä aavemainen kansikuva. Kaikki tuntuu olevan kuin sateen ja usvan peittämää. Tunnistan edelleen bändin tuon levyn takana, ja nautin sen kuuntelusta, sillä levyn kappaleet ovat yhä erittäin vahvoja ja kotoisia, vaikka albumi onkin nyt ajatellen hieman irrallaan muista tuotoksistamme.

– Levyltä kuulee kokemattomuutemme muusikkoina, mutta se on tavallaan yksi osa levyn viehätystä. Oli todella mielenkiintoista nauhoittaa ensimmäistä levyä, koska kaikki oli uuden oppimista. Siinä iässä sitä oli vakuuttunut omasta mahtavuudestaan ja kuolemattomuudestaan.

Kaikki liha on kuin ruoho

Mercurya seurasi vuonna 2001 julkaistu All Flesh Is Grass, jota voitaneen pitää hyvällä syyllä bändin varsinaisen uran starttina. Levy-yhtiö vaihtui Misanthropysta suureen Century Mediaan, ja myös yhtyeen musiikillinen linja koki huomattavan muutoksen, kun mukaan tuli aiempaa raskaampia riffejä ja terävämpää soittoa.

– Se levy suorastaan huutaa keitä ja mitä me olemme! Mercuryn jälkeen mukana olivat enää laulaja Agnete [Kirkevaag, haastateltavan sisko] ja minä, ja olimme jo jonkin aikaa halunneet ohjata musiikkiamme raskaampaan ja erilaisempaan suuntaan.

– Aloin tehdä erilaisia kokeita alavireisillä ja aggressiivisilla riffeillä. Monet Mercuryn arvostelut kuvailivat meidän edustavan goottimetallia, joten tahdoimme osoittaa, että juuremme ovat jossain muualla. Mercurylta on hankala löytää Metallican, Sepulturan ja Faith No Moren vaikutteita, mutta All Flesh Is Grassillä ne ovat selvästi kuultavissa. Saimme lopulta kasaan sopivan kokoonpanon ja olimme kaikki samoilla musiikillisilla linjoilla. Erityisesti rumpali Mads Solås oli tärkeä tekijä oman soundimme löytymisessä.

Bändin musiikki on ollut kautta linjan hyvin haastavaa ja monilta osin kaukana ”easy listening -kamasta”. Tämän osoitti eritoten All Flesh Is Grassiä seurannut Deadlands (2002), joka lisäsi painavia riffejä, progressiivista utuisuutta ja väritöntä melankoliaa entisestään ja on ehkäpä yhtyeen vaikeimmin lähestyttävä kiekko.

Deadlandsin jälkeen isketyt Desiderata ja Eight Ways (2006, 2009) toivat bändin sointiin jälleen kaivattua tarttuvuutta ja sulavuutta, mutta Madder Mortemin musiikillinen anti kuulosti edelleen liian hankalalta todellista kaupallista läpimurtoa ajatellen.

Koetko, että musiikkinne on tarkoituksellisen haastavaa ja jossain määrin jopa kapinallista?

– Se on seurausta monenlaisista musiikillisista vaikutteista ja monista muista elämän osa-alueista. Jotkut ovat sanoneet, että teemme hankalaa musiikkia ihan tarkoituksella, mutta se on kaukana totuudesta. On tärkeää olla rehellinen itselleen ja antaa musiikin kuljettaa itse itseään. Näen meidät siinä mielessä kapinallisina, että teemme täysin kompromissitonta musiikkia – siis juuri sitä, mitä rockin tulee mielestäni olla. On äärimmäisen outoa ja surullista, että asioiden tekeminen omaperäiseen ja kompromissittomaan tyyliin on monesti yhtä kuin kaupallinen itsemurha. Kun kuuntelen uusia bändejä, haluan kuulla jotain uniikkia, en missään nimessä musiikkia, joka kuulostaa tutulta.

– Musiikkimme voi olla siinä mielessä aika haastavaa, että uskallamme sukeltaa sen sisään täysillä, ilman mitään estoja. Jotkin synkimmistä biiseistämme saattavat olla ravisuttavia ja niitä on ehkä raskasta kuunnella, mutta kokemus voi olla myös hyvin puhdistava. Musiikkimme sisäistäminen vaatii paljon keskittymistä, mutta jos sille antaa oikeasti aikaa, lopputulos on varmasti palkitseva.

Lämmin, kirkas ja luonnollinen

Madder Mortemin sanoitukset mukailevat usein musiikin kiemuraista linjaa ja ovat sisällöltään hyvin monitulkintaisia. Vanha kliseen mukaan voisi sanoa, että tekstit jättävät lukijalleen paljon tulkinnanvaraa. Dark Essence -levy-yhtiön kynäilemässä saatekirjeessä yhtyeen vasta julkaistun seitsemännen albumin, Marrow’n, sanoitusten kerrotaan käsittelevän ihmisen perusolemusta, erilaisia ideoita, ajatuksia ja arvomaailmaa.

Mitä tämä oikein tarkoittaa?

– Levyn sanoituksilla ei ole mitään yhtä tiettyä pointtia, sillä tavoitteenani on saada tekstit vastaamaan kappaleen tunnelmaa – tai ainakin kuvaamaan niitä mielikuvia, joita sävellykset herättävät minussa, lyriikoista vastaava Agnete pääsee ääneen.

– Marrow’n sloganina voisi pitää sen nimikkokappaleen tekstinpätkää ”know your mind / own your name / hold on to yourself ”. Monet sanoituksista pyörivät yhteiskunnan ihmiselle asettamien paineiden ympärillä: valitako perinteet ennen kehitystä ja turvallisuus ennen intohimoa.

Moni piti seitsemän vuoden tauon jälkeen ilmestynyttä Red in Tooth and Claw’ta (2016) Madder Mortemin senastisen uran kohokohtana. Levy edusti bändin mittapuulla huomattavan synkeää materiaalia, ja sen jälkeen ilmestynyt, sävykäs ja elinvoimaa tihkuva Marrow oli kuin piristävän viileä tuulahdus tukahduttavan helteen keskellä.

Kuinka näette itse näiden kahden levyn välisen eron?

– Red in Tooth and Claw on aggressiivisempi, suoraviivaisempi, ahdistuneempi ja levottomampi. Albumi nojaa selvästi kohti metallia, kun taas Marrow on enemmän rockia ja 1970-lukulaista vibaa – siis kaikkea sellaista, mikä on orgaanista, kitaristi Kirkevaag sanoo.

– Marrow sukeltaa syvemmälle sisimpään ja omaa aiempaa suuremman tunteellisen ja tonaalisen ulottuvuuden. Levy on sekä soundillisesti että sävellyksellisesti lämpimämpi ja heijastelee kirkkaampia ja luonnollisempia värejä. Uskon, että onnistuimme todellakin näyttämään monipuolisuutemme ja bändimme monet kasvot.

Naisia ja miehiä

Musiikkinne on tietysti vakavilla mielin tehtyä, mutta onko huumorilla mitään sijaa touhuissanne?

– Musiikkimme ei ole mitenkään humoristista, mutta jos tuotantoa tutkii oikein tarkkaan, siellä täällä esiintyy pieniä humoristisia välähdyksiä. Bänditoiminta vaatii omanlaistaan huumoria, emmekä ole missään nimessä surullisia ihmisiä, pikemminkin täysin päinvastoin. Toimintamme ytimessä on enimmäkseen huonoja vitsejä ja muuta hauskaa.

Madder Mortemin aloitellessa uraansa naismetallimuusikot eivät olleet missään nimessä arkipäivää – esimerkiksi Nightwishin, Lacuna Coilin ja Within Temptationin huippusuosion päivät olivat vielä kaukana tulevaisuudessa.

Sukupuolikysymykset tuntuvat puhuttavan metallissa edelleen. Valtaosa artisteista on yhä miehiä, mutta naisten määrä skenessä on kasvanut viimeisen parin vuosikymmenen aikana lähes räjähdysmäisesti. Olette varmaan jo melko tottuneita ”female-fronted metal” -leimaan?

– Tämä kysymys olisi varmaan ollut Agneten heiniä, mutta omasta puolestani voin kertoa, että leima on kohtalaisen typerä mutta samalla tietysti paikkansapitävä, koska laulajamme on nainen. Mietitäänpä asiaa sitä kautta, että kuinka moni on nähnyt mainoksen, jossa lukee ”male-fronted metal band”. Minusta nämä määritelmät ja mainoslauseet ovat aika typeriä eikä niitä tarvita mihinkään. Kuulijat osaavat kyllä ajatella omilla aivoillaan.

Pieni muutos

Madder Mortem on ikääntynyt arvokkaasti ja omille juurilleen uskollisesti, minkä tuloksena on syntynyt huippulaatuinen ja täysin uniikilta kuulostava Marrow. Saattaisi kuvitella, että yhtyeen enin nälkä on tässä vaiheessa uraa tyydytetty, mutta viisikolla ei ole vielä aikomustakaan hiljentää vauhtia.

– Meistä tuntuu, että löysimme Marrow’lla jotain erityistä, ja toivottavasti se vie meidät pidemmille kiertueille. Haaveenamme on siis kasvaa hieman isommaksi, jotta voisimme keikkailla enemmän ympäri maailman ja panostaa kunnolla keikkoihin.

– Koska Mercury täyttää ensi vuonna pyöreitä, ajattelimme soittaa spesiaalikeikan Oslossa, ja aikeena on myös levyn uudelleenjulkaisu, jolle soitamme muutamia Mercuryn kappaleita uusiksi esitelläksemme nykyistä soundiamme. Teemme siinä ohessa ehkä myös bändidokumentin.

– Pidemmällä perspektiivillä tähtäimemme on kirjoittaa muistettavaa, rehellistä ja laadukasta musiikkia, joka jää elämään vielä pitkään meidän jälkeemme. Toivottavasti musiikkimme saa aikaan edes pienen muutoksen tässä maailmassa.

Julkaistu Infernossa 9/2018.