Levy-yhtiö Napalm Recordsin Berliinin-pääkallonpaikalta voi löytää tammikuisena keskiviikkopäivänä kaksi tyytyväistä miestä.
Kamelotin perustajäseniin kuuluva yhdysvaltalaiskitaristi Thomas Youngblood ja bändissä nyt kolmatta levyään laulava ruotsalainen Tommy Karevik myhäilevät albuminsa kannen yksityiskohdille sen parimetrisen banneriversion edessä. Ilmassa on poikkeuksellista rentoutta.
Kaksikko alkaa puhua päällekkäin ihmetellessäni, eikö albumin tekeminen ole uuvuttanut kumpaakaan.
Thomas: – Teimme tätä albumia noin vuoden ajan, mutta nyt ei kyllä tunnu alkuunkaan siltä.
Tommy: – Olemme kehittäneet viime vuosina niin selkeän käsityksen toistemme työskentelytavoista, että albumien tekeminen tuntuu käyvän vain mukavammaksi.
Thomas: – Kuvailisin viimeistä vuotta määrätietoiseksi ja itsevarmaksi prosessiksi, jossa emme joutuneet miettimään enää yhtään sitä, mihin tämä bändi kykenee ja mihin ei. Tiesimme täsmälleen, mitä halusimme tehdä.
Harva 27-vuotias bändi voi todeta käyneensä läpi näin onnistuneen renessanssin – vieläpä uuden laulajan kera.
Tommy: – Emme tosiaan tunteneet toisiamme kovin hyvin, kun liityin Kamelotiin. Totta kai meillä oli jonkinlainen aavistus toisistamme ja olimme kiertäneet yhdessä, mutta ei kiertueen aikana voi sanoa tutustuvansa kehenkään kunnolla.
Thomas: – Minusta tuntuu kuin olisimme tehneet tätä yhdessä jo paljon pidempään. Tuntuu mukavalta todeta, että tämä on ollut Kamelotille ihan uudenlainen luku sen historiassa.
Tommy: – Astuin aikoinaan bändiin, jolla oli vankat perustukset, valtava perintö ja uskollinen fanikunta. Se olisi saattanut olla pahimmillaan painajaismaista. Kun aloimme säveltää yhdessä, huomasin kuitenkin saman tien, että puhumme erilaisista taustoistamme huolimatta täysin yhteistä kieltä.
Thomas: – Nyt kun mietin näiden kolmen albumin kaarta, en olisi voinut käsikirjoittaa tätä paremmin. Tommy on uskaltautunut haastamaan sekä itsensä että muut tässä bändissä ja ottanut juuri oikeanlaisen roolin musiikissamme. Jos katsotte kolmea tuoreinta albumiamme, voitte varmasti huomata, ettei Kamelot polje paikoillaan.
Varjojen valtakunta
The Shadow Theory. Jo huhtikuun alussa ilmestyvän Kamelot-albumin nimi antaa ymmärtää, että sillä liikutaan asioiden vähemmän valoisilla puolilla. Tommy ja Thomas virnuilevat toisilleen ja täydentävät toistensa lauseita kuin vanha pari levyn teemasta kertoessaan.
Tommy: – Tämä albumi on matka ihmismielen syvyyksiin. Se perustuu psykologiseen teoriaan, jonka mukaan jokaisen ihmisen sisimmässä on pimeyttä emmekä ole koskaan täysin sinut näiden synkimpien puoltemme kanssa…
Thomas: – …ja jos ei ole rehellinen itselleen, pimeys saattaa ahmaista sisuksiinsa kokonaan, jolloin elää koko elämänsä kieltäen itsensä, olematta kokonainen. Jos taas hyväksyy nämä puolet itsestään, voi oppia elämään niiden kanssa ja olla paljon voimakkaampi olento kuin ikinä ennen.
Tommy: – Aloitimme tästä ajatuksesta, ja se loi koko albumille synkän olemuksen. Emme kuitenkaan halunneet luoda konseptialbumia, kuten Silverthorn [2012] oli, joten emme kirjoittaneet tarinaa tiettyjen hahmojen ympärille…
Thomas: – …vaan teema toimii eräänlaisena tunnelmallisena kehyksenä, jonka sisällä kukin kappale heijastelee näitä näkemyksiä eri kulmista. Koko albumin mitassa ihmisyydestä oppii koko ajan enemmän.
Avatessaan teemaa yhä syvemmältä Thomas muistuttaa Kamelotin toiveikkaasta periaatteesta.
– Kokonaisuudessaan Shadow Theory perustuu kolmeen elementtiin. Laajin näistä on Shadow Empire, päällimmäisin kerros, johon kuuluu koko yhteiskunta, joka määrittää meitä ihmisinä. Syvällä sen sisällä on Shadow Key, me ihmiset, joilla on pieni valta vaikuttaa suuriin asioihin. Näiden kahden pään välissä on Shadow Wall, eli savuverho, joka vie uskontojen ja sotien tavoin huomion pois tärkeistä asioita.
– Niin toteavilta kuin nämä teemat saattavatkin kuulostaa, kaiken takaa löytyy Kamelotin tavaramerkki, valo tunnelin päässä. Musiikkimme ei ole koskaan ollut toivotonta, sillä jaksamme edelleen uskoa ihmiskuntaan.
Jos kerran kaikilla ihmisillä on synkät puolensa, tiedostivat he niitä tai eivät, niin mitä ovat Tommy Karevikin ja Thomas Youngbloodin sisimmän synkimmät varjot?
Tommy: – Hämmensin sanoituksillani jopa itseäni. Huomasin itsessäni puolia, joita en ole tiedostanut koskaan niin syvästi, eikä se ollut kovin mieluisaa. Löysin itsestäni todella helposti omaan kuoreensa sulkeutuvan ihmisen. Kun asiat ja tunteet käyvät liian todellisiksi, olivat ne sitten hyviä tai ikäviä, suljen helposti muut ihmiset läheltäni, koska en kykene käsittelemään niin voimakkaita tilanteita. Tämä saattaa loukata muita syvästi.
Thomas: – Oma varjoni on ehdottomasti liika ajattelu. Olen aika klassinen yliajattelija ja -analysoija. Ihan sama, miten pieni tai suuri asia on, märehdin asiaa liian monesta kulmasta. Makuuhuoneen tapettien värin valitseminen tai vaikka lapseni nimeäminen saattavat pistää minut ihan samanlaiseen tunteiden sekamelskaan.
Mustat ja valkoiset sävelet
Myös Kamelotin musiikki on edennyt jatkuvasti tummasävyisemmille poluille. The Shadow Theoryn kohdalla tummamelodisen metallin uumenista voi löytää yhä progressiivisempia ja jopa industrialpitoisia sävyjä.
Thomas: – Kun aloimme päästä sisään The Shadow Theoryn teemaan, tiesimme haluavamme säveltää sen rinnalle tähän asti tumminta, raskainta ja monipuolisinta Kamelotia. Mielestäni saavutimme sen.
Tommy: – Haven [2015] oli hieno askel eteenpäin ja onnistuimme säveltämään kappaleita, jotka olivat suoraviivaisen iskeviä, mutta samaan aikaan teatraalisia ja jopa haastavia. Niiden pinnalla oli selkeitä koukkuja, mutta alta löytyi paljon eläviä sovituksia, jotka jättivät kappaleisiin runsaasti pureskeltavaa.
Thomas: – The Shadow Theoryn sanoisin sen sijaan olevan Kamelotin ensimmäinen ”enemmän on enemmän” -albumi. Olemme aina pitäneet asiat virtaviivaisina, mutta tällä albumilla on tavallaan enemmän kaikkea. Esimerkiksi Kevlar Skin voisi olla tiukassa metallisuudessaan 90-luvun Judas Priestiä, kun taas The Proud and the Broken on kaksiosainen, aavistuksen proge ja ennen kaikkea kaunis sävellys. The Shadow Theory vie kuulijan teemansa vaatimalle matkalle mustasta valkoiseen.
Albumin melodiakieli liikkuu hyvin kaukana vuosituhannen taitteen power metal -Kamelotista.
Thomas: – Vanhojen albumiemme melodiat ovat hyvin klassista metallia, mutta ne eivät ehkä edusta ihan sellaista musiikkia, josta pidän juuri nyt. Viime vuosina olen seikkaillut paljon gootimman ja industrialimman musiikin saloissa, mikä on vienyt minut HIMin ja Nightwishin kaltaisten suomibändienkin pariin.
Tommy: – Tämä tummalla tavalla teatraalinen, traaginen ja romanttinen lähestymistapa edustaa paremmin niitä ihmisyyden sisimpiä, joita haluamme juuri nyt heijastella.
Kamelot-albumeista on liki mahdotonta puhua mainitsematta niiden vierailijoita. The Shadow Theorylla kuullaan Once Humanista tuttua Lauren Hartia ja Beyond the Blackissä laulanutta Jennifer Habenia.
Thomas: – Kobra and the Lotus oli kiertänyt Once Humanin kanssa. Kun soitimme Iron Maidenin lämppärinä, Kobra oli yksi laulajistamme, ja hän kysyi, haluaisimmeko Laurenin tulevan mukaan. Tuossa vaiheessa olin jo kuullut hieman Once Humania ja ajatus kuulosti mahtavalta. Keikan jälkeen sävelsin
38
MindFall Remedyn ja tiesin heti, että Lauren olisi täydellinen osa sitä kappaletta. Voi olla, että sävelsin sen hieman alitajuisesti häntä ajatellen, kuka tietää… Oli miten oli, dynamiikka Tommyn ja Laurenin välillä on täydellinen. Se on eräänlainen Kamelotin raskauden uusi lakipiste.
Tommy: – Tuottajamme Sascha [Paeth] on työskennellyt myös Beyond the Blackin kanssa. Sascha kehui jatkuvasti Jenniferin kykyjä ja työmoraalia, joten päädyimme kirjoittamaan ihan tietoisesti kappaleen Jennifer mielessä. Kun kuuntelen nyt lopputulosta, se on kuin Phantom of the Opera Kamelotin hengessä!
Uutuudenviehätys
Ei ole lainkaan liioiteltua sanoa, että Kamelot elää juuri nyt uransa parhaita aikoja. Yhtyeen tuoreimmat albumit Tommy Karevikin kanssa kuuluvat bändin historian parhaisiin, ja myös keikat ovat tehneet selväksi, että osaset ovat paikoillaan.
– Kaikki tämä perustuu siihen, kuinka paljon olemme työskennelleet asioiden eteen. Emme ole koskaan tehneet yhtä tiettyä hittilevyä tai edes -biisiä, joka olisi räjäyttänyt suosiomme kertaheitolla taivaisiin. Tämä on ollut tasaista ylämäkeä, joka on vaatinut paljon itsensä ylittämistä ja fanien voittamista puolelleen, yksi kerrallaan, Thomas sanoo.
– Olemme aina pyrkineet kunnioittamaan perintöämme mutta olemaan samalla rehellisiä itsellemme. Kymmenen vauhdikkaan power metal -albumin tekeminen olisi ollut varmasti mukavaa hommaa, mutta uskon, että juuri tapamme tehdä itsemme näköistä musiikkia vetoaa ihmisiin. Tiedän paljon bändejä, jotka ovat saaneet liian paljon liian aikaisin. Harva selviää siitä aidosti luomisvimmaisena. Monet jäävät loukkuun tiettyyn tyyliin, laiskistuvat, menettävät intonsa musiikkiin ja ovat pian kuin haamuja soittamassa niitä samoja kappaleita uudelleen ja uudelleen, vuosikymmenten ajan.
Kun Kamelot kiertää maailmalla, tuoreimmilta levyiltä poimitut kappaleet saavat haltioituneen vastaanoton. Tommy kertoo olevansa erityisen iloinen laulamiensa levyjen herättämistä tunteista.
– On aina yhtä mahtavaa tajuta, että Insomnia, Liar Liar tai Sacrimony pistää fanit ihan sekaisin. Voimme soittaa kiertueella viisi kuusi kappaletta uusimmalta albumilta, eikä kovin moni fani ole pettynyt. Ihmiset suorastaan janoavat kuulla tuoreimpia sävellyksiämme. Havenin kiertueella huomasin jo ensimmäisillä keikoilla, että ihmiset osasivat muutaman viikon vanhan albumin kaikki sanat ulkoa. Se oli ihan käsittämätöntä!
Pian Kamelotin live-energialla päästään herkuttelemaan myös kotikatsomoissa, sillä bändi valmistautuu julkaisemaan uransa toistaiseksi definitiivisimmän blu-ray/dvd-paketin.
– Siitä tulee massiivinen kokonaisuus! Emme tahdo tehdä vain tavallista keikkapakettia, vaan haluamme, että fanimme pääsevät oikeasti mukaan Kamelotin kiertueelle. Tulette näkemään materiaalia backstageltä, haastatteluja, matkustusta ja tietenkin lavamenoa kokonaisuutena, jonka parissa todellakin viihtyy! Thomas hehkuttaa.
– Jos yliajattelemiseni on joskus eduksi, niin tällaisten pakkausten kanssa. En halua jättää mitään sattuman varaan. Tillburgin-keikkatallenne tulee olemaan paljon enemmän kuin livelevy. Se tulee summaamaan kaiken sen, millaiseksi Kamelot on näiden vuosien aikana kasvanut.
Karkeat kulttuurierot
Thomas kertoo ottaneensa viime vuosina tietoiseksi tavoitteekseen päästä aitoon kosketukseen Kamelot-kiertueiden varrelle osuvien maiden ja niiden kulttuurien kanssa. Tämä on muuttanut hänen elämäänsä tien päällä.
– Päästessäni ensimmäisiä kertoja maailmankiertueelle juhlin ja kiersin kaupunkeja innoissani. Sen jälkeen minuun iski pimeä keskiaika, jolloin en välittänyt poistua kiertuebussista muualle kuin lavalle. Viimeisen viiden vuoden aikana olen pyrkinyt pääsemään irti tästä tavasta.
– Tämän ”työn” valtava etuoikeus on päästä kiertämään maailmaa. Sitä ei pidä jättää vain klubien uumenien tutkimiseen. En halua elää sellaisessa kuplassa. Siksi olen pyrkinyt tutkimaan kaupunkeja ja ennen kaikkea tutustumaan ihmisiin, joilta voin oppia paljon myös itsestäni.
– Tietenkään kaikki kokemani asiat eivät ole mieltä ylentäviä. Kun lähtee kiertämään katuja vaikkapa Riossa, näkee ensin ammuskelua, sitten lapsia leikkimässä roskilla, taloja joissa ei ole ikkunoita ja silkkaa kaaosta. Kaikkea sitä, mistä on tavallaan tietoinen, mutta jonka suhteen sulkee silmiään arkisessa elämässään.
Thomas korostaa kulttuurierojen mielenkiintoisuutta ja kertoo huomanneensa ihmisten jakavan tietyt piirteet ympäri maailman.
– Loppupeleissä hyvä ihminen on hyvä ihminen ja paskiainen on paskiainen, asuipa hän sitten Euroopassa, Amerikassa, Aasiassa tai missä tahansa, tai olipa hän rodultaan tai ulkonäöltään mitä tahansa. Emme silti ole tasa-arvoisia. Emme todellakaan. Ihmishengen arvo on minusta mittaamaton, mutta todellisuudessa se vaihtelee eri puolilla maailmaa mielettömän paljon.
– Jos Skandinaviassa tapettaisiin lapsia koulun pihalla, se olisi suuri ja vavisuttava uutinen kuukausien tai jopa vuosien ajan. Yhdysvalloissa samanlainen uutinen syntyy vasta sitten, kun lapsia kuolee parikymmentä kerralla. Tuntuu kammottavalta huomata, että joissakin kulttuureissa hirvittävimmätkin asiat ovat normalisoituneet.
Thomas kertoo yllättyneensä, miten läheisiä hengenheimolaisia pohjoismaalaiset ja pohjoisamerikkalaiset ovat.
– Kun Tommy liittyi bändiin, ajattelin ettei meillä ole välttämättä kauheasti yhteistä. Olen ihan eri sukupolvea, vartuin Yhdysvalloissa isosiskojeni musiikin parissa – Bostonia, Kansasia ja ties mitä progerockbändejä kuunnellen – kunnes löysin klassisen ja lopulta metallin. Tommy taas on nuorempi, kasvanut Ruotsissa ja löytänyt metallin paikallisen popin ja melodisemman musiikin kautta paljon myöhemmin. Koko kulttuurin ja melodiakielen luulisi olevan ihan erilaisia.
– Hämmennyksekseni olen tajunnut, että varsinkin ruotsalaiset, suomalaiset, hollantilaiset, yhdysvaltalaiset ja kanadalaiset ovat sielunmaisemaltaan hyvin lähellä toisiaan. Asiaa ei sovi yleistää liikaa, mutta minusta tuntuu, että tietynlaiset arvot ja suhtautuminen itsensä ilmaisemiseen ovat hyvin samanlaisia.
Thomasin toteamus saa Tommyn nauramaan päätään pudistellen ja avaamaan omia kokemuksiaan.
– Minulle naureskellaan usein, että eivätkö skandinaavit ole aivan liian introvertteja tekemään musiikkia suupalttien yhdysvaltalaisten kanssa. Sanon aina, että sinä et selvästikään tunne oikeita skandinaaveja tai yhdysvaltalaisia!
– Maailma on jännittävällä tavalla valtava ja hyvin pieni yhtä aikaa. Riippuu täysin siitä, miltä kannalta asiaa katsoo ja mihin kiinnittää huomiota. Kun jonkun yksilön kanssa löytää tietyn yhteyden, sitä ei voi oikein pistää sanoiksi. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, mistäpäin maailmaa kukin on peräisin.
Julkaistu Infernossa 3/2018.