Kesän hittituote? Curimus-nelikko painatti oman alastonkuvansa kondomipaketteihin!

19.06.2012

C-ryhmän kondomit sekä suojaavat että ”pitkittävät nautintoa”.

Kuva: Juha Kurri

Loimaalainen thrash-ryhmä Curimus lanseerasi kesäksi harvinaisen osuvan fanituotteen. Curimus-kondomipakkauksia koristaa bändin groteski alastonkuva, joka leikkaa taatusti kiihkeimmän terän himosta pois. Näin spärdärit siis paitsi tekevät rakkauden teoista turvallisempia myös toivon mukaan pitkittävät helliä hetkiä, kun homma ei mene h-hetkellä reisille.

Rumpali Jari Nieminen kertoo että idea syntyi, kun bändillä oli käytössään hieman ylimääräistä budjettia käytettäväksi.

– Mielessä kävi joku lehtimainos tai bannerimainonta, mutta todettiin, että se on vähän rahan heittämistä kaivoon tässä vaiheessa. Sitten jakelija ehdotti, että voitaisiin tehdä pieni c-kasettipainos tänä vuonna ilmestyneestä Realization-levystä. Ajatus tuollaisesta vähän erikoisemmasta tuotteesta tuntui hauskalta, mutta c-kasettien menekki olisi varmaan se viistoista kappaletta ja loput jäisi nurkkiin pölyttymään. Sitten mulla välähti idea, että tehdään Curimus-kondomeja, se on vähän erikoisempi tuote, hän kertaa.

Koko bändi innostui ideasta tietenkin välittömästi. Projekti saatiin toteutettua nopeasti ja sopivasti kesämarkkinoille. Rahaa bändi ei varmuusvälineistä pyydä vaan jakaa niitä muiden tuotteiden kaupanpäällisinä. Nieminen suunnitteli pakkauksen itse ja painos on 500.

Curimus on keikkaillut kevään ja kesän mittaan tiiviisti, mutta Niemisen mukaan kortongit eivät ole olleet bändin jäsenille itselleen tarpeen ainakaan toistaiseksi.

– On kylmää faktaa, että kukaan meistä ei tällaista välinettä tarvitse kuin korkeintaan moponkorjaushommissa. Toivomme toki, että mahdollisimman monille olisi näistä kumihupuista paljon iloa. Parasta tietenkin olisi, että niitä käytettäisiin Curimus-keikan jälkeen tai sen aikana!

Lisää luettavaa