”Kiinnostuin okkultismista noin 14-vuotiaana” – haastattelussa Nocturnus AD -mies Mike Browning

Nocturnus AD:n rumpali-laulajalla Mike Browningilla on takanaan pitkä ura äärimetallin parissa Morbid Angelistä lähtien. Nyt hän on tullut takaisin rytinällä.

Monissa taikaliemissä keitetty Mike Browning, 55, on metalliskenen legendaarisimpia ukkoja, josta moni ei ole välttämättä koskaan kuullutkaan. Floridalainen työmyyrä on kaivanut tunneleitaan äärimetallin undergroundissa genren alkuajoista lähtien ja on yksi kentän pioneereja, vaikkei ole juuri valokeilassa paistatellut.

Metallihistorian läksynsä lukeneet tietävät toki perusasiat: Browning oli death metal -jätti Morbid Angelin perustajajäsen ja scifikuolo-orkesteri Nocturnusin luoja ja johtaja. Laulava rumpali on jättänyt jälkensä death metalin historiaan – ja jälki on suurempi kuin voisi luulla.

Enkelin nousu ja tuho

Historian tekeminen sai alkulähteensä, kun teini-ikäinen Mike Browning löysi kotitalonsa lähellä sijainneesta Asylum-levykaupasta heavy metalin silloista uutta aaltoa. Vähemmän yllättäen Iron Maiden teki peruuttamattoman vaikutuksen.

– Kun kuulin ensi kerran Maideniä, se oli menoa välittömästi, mies muistelee.

Omat bändihommat lähtivät käyntiin jo varhaisessa vaiheessa.

– Olin kuudentoista, kun näin Avatarin [myöhempi Savatage] soittamassa jollain parkkipaikalla, ja tiesin heti, että tuollaista minäkin tahdon vetää.

High schoolissa Mike tapasi Trey Azagthothin. Nuorten miesten musiikilliset intressit kohtasivat, ja loppu on äärimetallin historiaa.

– Perustimme yhtyeen nimeltä Ice, josta muotoutui pian Morbid Angel. Siihen aikaan ei ollut alagenrejä, oli vain metalli. Meininki oli ”metal or poser”, aika simppeliä, hah hah.

– Alkuun sitä vain soiteltiin, ja bändeillä alkoi olla omat tyylinsä, vaikka kaikki niputettiinkin metallin alle. Sitten tulivat eri genret kuten thrash, death ja niin edelleen. Erityisesti fanit alkoivat luokitella yhtyeitä, ja pikkuhiljaa alkoi syntyä kilpailua siitä, kuka soittaa nopeimmin ja raskaimmin. Hommaan tuli uudenlaista vakavuutta.

Mike kokoaa muistikuviaan Morbid Angelin alkumetreiltä.

– Kuten mainitsin, meillä oli bändi nimeltä Ice, jonka kanssa soitimme muun muassa koulun kykykilpailussa. Sitten minä valmistuin ja Trey muutti. Aloimme hengailla taas vuoden 1983 loppupuolella. Hänellä oli yhtye nimeltä Death Watch, joka haki parempaa rumpalia. Niinpä minä astuin kuvioihin. Voidaan sanoa, että vuonna 1985 siitä tuli Morbid Angel, ja samoihin aikoihin minä aloin hoitaa rumpujen lisäksi myös laulua.

Vaikka Azagthoth on myöhemmin kunnostautunut Morbid Angelin ylipäällikkönä ja itsevaltiaana, alkuaikoina hommia tehtiin yhdessä. Harva varmaan edes tietää, että Nocturnus-miehellä oli näppinsä pelissä varhaisissa MA-raidoissa.

– Demon Seedin ja Hellspawnin sanoitukset ovat minun kynästäni, kuten myös osa Chapel of Ghoulsia, Browning paljastaa.

– Sovitimme kaikki lauluosuudet yhdessä Treyn kanssa, ja tein kaikki omat rumpujuttuni aina itse. Toisin oli myöhemmin, kun Trey teki kaiken valmiiksi rumpukoneella ja rumpali joutui soittamaan sen mukaan.

Entisen Morbid-miehen sanoista paistaa katkeruus.

– En kylläkään ole saanut koskaan mitään korvauksia mistään, eikä minua ole merkitty biisien tekijäksi.

Vuonna 1986 Morbid Angel pakkasi soittimet kyytiin ja ajoi Floridan Tampasta Pohjois-Carolinaan äänittämään esikoislevyään. Abominations of Desolationin tuottajana hääri Bill Metoyer, joka on tuottanut tai äänittänyt yhtyeitä kuten Cirith Ungol, D.R.I., Flotsam & Jetsam, Sacred Reich ja Slayer, vain muutamia mainitakseni.

Bändi oli solminut levydiilin Morbid Angelin tulevan laulaja-basistin, David Vincentin, levy-yhtiön kanssa ja tulevaisuus näytti hyvältä. Nimekäs tuottaja ja tuore soppari eivät kuitenkaan taanneet ruusuista lopputulosta.

– Kun levy oli purkissa, lähdimme takaisin kotiin, mutta Trey jäi vielä hengailemaan Davidin kanssa, ja he miksasivat levyn yhdessä ilman minua. Treyn palattua Tampaan hän oli kuin eri ihminen, ja siitä alkoi oma alamäkeni. David tuhosi koko homman, koska halusi Treyn oman bändinsä kitaristiksi. Sitten löysin Treyn tyttöystäväni kimpusta ja vetelin ukkoa turpaan. Siihen loppui minun Morbid Angel -urani.

Välit Vincentiin ja Azagthothiin ovat yhä viileät, mutta vastikään edesmennyt Morbid Angel -kitaristi Richard Brunelle pysyi Browningin ystävänä loppuun saakka.

– Oli musertavaa kuulla uutinen Richardin kuolemasta. Olimme puhuneet vain kolmisen viikkoa sitä ennen, ja sitten hän oli yhtäkkiä poissa.

– Törmään toisinaan bändin toiseen ex-rumpaliin Pete Sandovaliin jossain päin Tampaa, ja me tulemme itse asiassa aivan hyvin juttuun. Olen yrittänyt jutella Treyn kanssa muutamaan otteeseen, mutta häntä ei näytä kiinnostavan ystävyys kanssani.

Oma yhtye

Morbid Angelistä lähtönsä jälkeen Mike Browning ei jäänyt suremaan kohtaloaan, vaan alkoi viritellä välittömästi uusia kuvioita.

– Itse asiassa Morbid Angel jakautui kahtia: Richard jatkoi Treyn kanssa, kun taas minä ja uusi basistimme Sterling herätimme henkiin hänen vanhan bändinsä Incubusin. Sitä hommaa ei kuitenkaan kestänyt kuin vajaan vuoden, ja sitten päätin aloittaa aivan oman bändin, jolle annoin nimeksi Nocturnus.

Elettiin vuotta 1987. Alkuun uudessa bändissä soittivat vain basisti Richard Bateman ja laulava rumpali Browning. Kaksikko teki muutamia biisejä, kunnes kitaranvarteen löytyi myöhemmin Acheron-päällikkönä tunnettu Vincent Crowley, joka toi mukanaan uutta musiikkia. Incubusissa soittanut Gino Marino pestattiin toiseksi kitaristiksi, ja ensimmäisen äänitteen kokoonpano oli kasassa.

Nocturnus-demo näki päivänvalon vielä vuoden 1987 aikana.

– Aluksi Nocturnus oli vain okkultistinen metallibändi, mutta asiat saivat uuden suunnan, kun Richard lähti liittyäkseen Nasty Savageen ja Vincent muutti pois. Gino ja minä haalimme bändiin uudet tyypit. Mike Davis [kitara] oli Ginon serkku ja enemmän speed metal -ukkoja, mikä vaikutti soundiimme.

Nocturnus valmistautui toisen demonsa nauhoituksiin, ja Browning halusi mukaan viileitä kiippari-introja. Tästä seurasi äärimetallimaailmaa mullistava koskettimien hyödyntäminen.

– Intromieheksi löytyi Louis [Panzer], mutta kun aloimme soittaa biisiä, hän heittikin kiipparihommiaan musiikin sekaan, mikä kuulosti tosi siistiltä. Ehdimme työstää juttuja hänen kanssaan The Science of Horror -demolle (1988), ja siitä homma lähti kunnolla lentoon.

Avain

Nocturnusin kosketinsoittimilla maustettu, erittäin omintakeinen ja arvaamattomasti sinkoileva thrashinsukuinen death metal herätti huomiota paitsi metallin alamaailmassa myös aikansa äärimetallilevy-yhtiöiden kuninkaan, Earachen, päämajassa.

Yhtye solmi diilin, jonka ensimmäinen hedelmä oli scifikuoloklassikko The Key (1990).

– Osa jengistä piti siitä, osa ei, Browning iskee simppelisti.

The Key ei ole mitään easy listening -osaston veivausta, vaan haastavaa ja kenties jopa ärsyttävän levotonta outoilua. Yhtä kaikki, se on kiistatta uraauurtava pioneerilevy, joka toi koskettimet kuoloon ja avasi ovia kimurantimmalle death metalille.

– Lopulta levy alkoi kasvaa ja porukka hiffasi sen. Heitimme Bolt Throwerin kanssa rundin Euroopassa, ja Yhdysvalloissa oli Grindcrusher-kiertue. Niiden jälkeen juttu rupesi olemaan isollaan.

Nocturnus-taivaalle alkoi kuitenkin kerääntyä tummia pilviä. Kakkoslevy Thresholdsilla (1992) Browning hoiti enää rummut ja laulussa oli hahmo nimeltä Dan Izzo. Se oli lopun alkua.

– Earache halusi meille keulamiehen, eli minä luopuisin joko rummuista tai laulusta. Kieltäydyin kummastakin vaihtoehdosta, mutta Earache uhkasi leikata levyntekoon varattua budjettiamme, emmekä saisi rahaa videon kuvaamiseen. Muu bändi sitten jyräsi mielipiteeni ja meille hommattiin uusi laulaja.

Tämäkään ei riittänyt, vaan episodi muuttui yhä oudommaksi.

– Lou hääri selkäni takana ja hankki oikeudet Nocturnus-nimeen. Kiertueen jälkeen Lou sai muut taakseen ja he antoivat minulle kenkää. He sanoivat, että se oli levy-yhtiön idea, mutta sain selville ettei se ollut. Kyse oli vain Loun liian suuresta egosta. No, bändi ei jaksanut olla sen jälkeen kasassa kuin puoli vuotta.

Nocturnus hajosi, mutta Browning jatkoi metallin parissa. Vuonna 1992 hän liittyi vanhan Nocturnus-kumppaninsa Vincent Crowleyn Acheroniin, jossa viihtyi pari vuotta.

Acheron on Nocturnusiin verrattuna todella yksinkertaista poljentoa. Millaista oli astua sen kioskin taakse?

– Todella iisiä. Olin jo aiemmin sanonut Vincentille, että voisin soittaa rummut hänen seuraavalle levylleen. Liityin Acheroniin samana päivänä kun sain monoa Nocturnusista. Tein heidän kanssaan lopulta pari pitkäsoittoa.

Acheron on tunnettu voimakkaan satanistisesta sanomastaan, mikä ei ollut Browningille mikään ongelma.

– Olen ollut kiinnostunut okkultismista 14-vuotiaasta lähtien, joten hommassa ei ollut mitään sen kummempaa. Vincent oli Church of Satanin miehiä, ja niinpä meistä kaikista Acheronissa tuli kirkon jäseniä. Nykyään olen kiinnostunut kaikenlaisesta okkultismista, en vain satanismista.

Nocturnusin uusi nousu

Browning lähti Acheronista 1990-luvun puolivälissä. Hän sanoo kyllästyneensä koko metallitouhuun mutta soitelleensa paikallisissa pikkubändeissä. Näissä merkeissä livahti muutama vuosi, mutta sitten alkoi jälleen tapahtua.

– Päätin pistää pystyyn AD-päätteisen Nocturnusin, mutta sain välittömästi postia Lou Panzerin lakimieheltä. Muutin sitten bändin nimeksi After Death.

Vuonna 1999 henkiin herätetyssä Nocturnus-versiossa Browningin rinnalla hääräsi kaksi muutakin alkuperäistä Nocturnus-miestä eli Richard Bateman ja Gino Marino. After Death -nimiseksi muuttuneen yhtyeen ovi kävi kuitenkin todella tiuhaan.

Jotta kuvio olisi ollut tarpeeksi sekava, myös Panzerin Nocturnus aktivoitui 1999 ja julkaisi vielä samana vuonna Ethereal Tomb -levyn. Homma ei lähtenyt toivotuille kierroksille, ja Panzer-Nocturnus haihtui kosmoksen kerroksiin jo 2002.

Browning väänsi jatkuvassa liikkeessä olevalla kokoonpanolla After Deathinsä kanssa. Yhtye julkaisi muutaman demon, mutta ei päässyt koskaan kunnon nousuun. Vuonna 2013 oli jälleen aika vaihtaa nimeä, ja tällä kertaa Nocturnus AD sai jäädä pysyvästi.

Nocturnus AD piti yllä Nocturnusin perintöä ja kiersi soittamassa niin The Keyn kuin varhaisen Morbid Angelin kappaleita. Kokoonpano alkoi vakiintua, ja vuodesta 2013 yhtyeessä ovat soittaneet entiset After Death -kitaristit Belial Koblak ja Demian Heftel sekä Obituaryn Slowly We Rotilla pompotellut basisti Daniel Tucker.

Pari vuotta sitten koskettimiin löytyi Josh Holdren, ja lopulta bändi oli valmis julkaisemaan ensimmäisen levynsä. Nocturnus AD -debyytti Paradox näki päivänvalon toukokuussa 2019.

– Minun on vieläkin vaikea uskoa, miten hyvin jengi on ottanut levyn vastaan. Levyarviot ovat olleet ylistäviä ja yksityiskohtaisia. Vastaanotto on ylittänyt suurimmatkin odotukseni, ja minulle on sanottu, että Paradox on täydellinen jatkumo The Keylle. Tämä kaikki on enemmän kuin olisin koskaan voinut toivoa, Browning hehkuttaa.

Paradox pääsi odotuksista huolimatta ilmestymään kuin varkain, eikä markkinointi ainakaan Suomessa ole ollut kovin massiivista. Browning kertoo kuitenkin olevansa onnellinen Profound Lore -levy-yhtiöllä.

– Olen onnellinen pienemmällä lafkalla sen sijaan, että joutuisin taistelemaan isossa firmassa mainostilasta miljoonien muiden bändien kanssa.

Nocturnusin taival on ollut kaikkea muuta kuin helppo ja yhtenäinen, mutta uuden levyn kautta jatkumo näyttää olevan vahva ja puuttuvat palaset loksahtavat kohdilleen. Paradoxin yhdeksän biisiä vievät yhtyeen kertomusta eteenpäin niin musiikillisesti kuin sanoituksellisestikin.

– The Antechamber, Return of the Lost Key, Apotheosis ja Aeon of the Ancient Ones jatkavat The Keyn tarinaa. Seizing the Throne jatkaa Lake of Fire / Standing in Blood -stooria, ja Paleolithic siirtyy Neolithicistä seuraavaan aikakauteen.

Edellä mainittujen lisäksi The Bandar Sign kertoo Necronomiconista tutun hullun arabin tarinan, ja Precession of the Equinoxes pureutuu teoriaan maapallon magneettisten napojen vaihtumisesta.

Mike Browning ja Nocturnus AD vuosimallia 2019.

Tarot ja kasvatus

Mike Browning ja Nocturnus AD ovat päässeet Paradoxin myötä täyteen vauhtiin.

– Me suunnittelemme jo seuraavaa levyä, pari biisiä on valmiinakin. Teemme varmaan jälleen neljä kappaletta, jotka jatkavat The Keyn tarinaa, ja todennäköisesti muutkin Paradoxin sanoitukset saavat jatkoa. Keikkoja on tulossa, ja vuosi 2020 näyttää jopa paremmalta kuin tämä.

Vaikka Nocturnusin matka on ollut kuoppainen ja edennyt töksähdellen, Browningin henkilökohtaiset mielenkiinnon kohteet ovat pysyneet vakaasti samoina.

– Kuten mainitsin, kiinnostuin okkultismista noin 14-vuotiaana. Äitini harjoitti noituutta, ja kaikki alkoi siitä ja on vain jatkanut kasvamistaan. Nykyään minulla on noin seitsemänsadan okkultistisen teoksen kokoelma, ja mitä enemmän opin, sitä enemmän uusia suuntia ja uutta työstettävää löydän. Olemme itsemme hallitsijoita, mutta uskon, että maailmankaikkeudessa on paljon meitä edistyneempiä voimia, kuten myös vähemmän edistyneitä.

Olen ymmärtänyt, että tiedät jotain tarokkikorteista. Pitääkö se paikkansa?

– Joo, minulla on muutamia pakkoja, joita olen haalinut vuosien varrella, mutta varsinaiseen työskentelyyn minulla on vain yksi pakka, jonka sain Vincent Crowleylta vuonna 1987. Mielestäni pakan tulee olla joko saatu tai itsetehty, en suosittele uutena ostettua.

Nocturnus AD -kippari on päivätöissä vesilaitoksella ja hänellä on 12-vuotiaan tyttärensä huoltajuus. Mikäli työltä, perheeltä ja musiikilta jää vapaa-aikaa, Browning tekee muun muassa 3d-taidetta, jota voi hyödyntää myös henkisen puolen hommissa.

– Puuhailen juuri oman 3d-mallinnusta hyödyntävän tarokkipakan parissa. Teen siitä 22 kortin Arcana Maiora -setin, joka pohjaa Rider Waite -pakkaan. Laajennan kenties jossain vaiheessa omaan 78 kortin pakkaan, mutta aloitan tällä perinteisellä setillä. Tällainen työskentely vaatii aivan tietynlaisen mielentilan ja suuren panostuksen, joten lähden alkuun kevyemmällä pakalla.

Myös jälkikasvu vaatii aivan omanlaistaan panostusta.

– Tyttäreni Bela on alkanut vasta ymmärtää musiikkijuttuani ja mistä siinä on kysymys. En pakota häntä tekemään sitä tai tätä. Bela saa koulusta tosi hyviä arvosanoja, lähes pelkkiä kiitettäviä. Hän on hyvä piirtämään, ja rohkaisen häntä tekemään omaa juttuaan. Olen aina puhunut hänelle kuin aikuiselle, eikä meillä ole koskaan ollut mitään suuria ongelmia.

– En edes oikein käsitä, miten olen onnistunut hoitamaan vanhemmuuden niin, että hän on niin hyvä kaikessa, mutta yritän tehdä hänestä mahdollisimman itsenäisen, jotta hän pystyisi huolehtimaan itsestään.

Bela-tyttären elämä on vasta alkumetreillään, mutta monet Browningin ikätoverit ovat jo siirtyneet manan majoille.

– Viimeisen parin kolmen vuoden aikana moni tuttuni on kuollut. Sain juuri tietää, että yksi vanha ystäväni kuoli viime viikolla. Olen kuitenkin liian kiireinen funtsimaan kuolemaa. Nuorena en uskonut eläväni edes 50-vuotiaaksi, mutta tässä olen, vaikka taulussa komeilee 55. Ja teen yhä musiikkia ja kierrän maailmaa.

– Tiedän, että monet tekemiseni jäävät elämään, kun aika minusta jättää. Se on oikeastaan ainoa asia, mitä ihminen voi toivoa tässä nykyisessä elämässään. Ajattelen myös, että kun nykyinen kuoreni katoaa, energiani ilmenee muodossa tai toisessa, ja näin Suuri Työ jatkuu.

Päätetäänpä haastattelu hieman iloisempiin tunnelmiin: Mike Browning, mikä saa sinut onnelliseksi?

– Se, että saan olla juuri minä ja elää mukavasti hetkessä.

Julkaistu Infernossa 11/2019.