Kolumni: Eksistentiaalisen maailmankatsomuksen hankaluuden ytimessä

"But why?" kysyy Jukka Hätinen.

28.04.2023

”Vain hullu on voinut maalata tämän”, lukee Edvard Munchin eksistentiaalista ahdistusta kuvaavan Huuto-teoksen yläkulmassa norjaksi. Vuosien ajan tekstiä pidettiin jonkun taidenäyttelyssä käyneen koiranleuan raapustamana. Infrapunatutkimuksissa ja käsiala-analyyseissa kuitenkin paljastui, että yhden Norjan merkittävimmistä kulttuuriaarteista oli ”tärvellyt” taiteilija itse. 

Keskustelu taidekritiikistä ei ole paljon parissa vuosisadassa muuttunut. Tulkintojen mukaan aikalaiskriitikkojen tyrmäykset olivat päässeet Munchin ihon alle ja satuttaneet ekspressionistia. 

Vaa’assa painoivat tosin mielenterveysongelmien stigma ja pelko omasta kondiksesta. Monet Munchin suvun miehistä kärsivät ”melankoliasta”, kuten masennusta silloin kutsuttiin. Melankoliaa pidettiin ylemmän luokan sairautena, ja mikäpä olisi otollisempaa pohjaa eksistentiaaliselle kriisillekään. 

Vietin maaliskuussa viikonlopun Oslossa. Munch-museossa Huuto-teoksen hahmon vääristyneitä kasvoja katsellessani mietin toista eksistentiaalisen ahdistuksen merkkiteosta, Napalm Deathin kappaletta You Suffer. 

Kuten kaikki suuret taideteokset, myös You Suffer antaa itsestään uusia puolia ja avaa ovia tuoreille tulkinnoille vielä vuosien jälkeen. Kuluva vuosikymmen on varsin erilainen kuin se, mihin Napalm Deathin teinit kappaleen oksensivat. Hesarin Sami Keron ottama valokuva miinaan astuneesta ukrainalaissotilaasta, jonka jalkoja amputoidaan ensihoitoklinikalla, palkittiin juuri vuoden lehtikuvana. Rintamalta palattuaan Kero kertoi näkevänsä suomalaisten ongelmat uskomattoman mitättöminä. ”Käsittämättömän kiittämätön ja elitistinen kitinä melkein raivostuttaa.” 

You Sufferin sanoitukset, kaikki neljä sanaa, kertovat enemmän kuin moni artisti onnistuu uransa aikana sanomaan. Kappale on paitsi ajankohtaista kommentaaria myös filosofinen napakymppi. 

”You suffer / But why?” eli vapaasti suomennettuna: ”Sinä kärsit, mutta miksi?” 

Napalm Death on eksistentiaalisen maailmankatsomuksen hankaluuden ytimessä: maailmaan heitetty ihminen on vapaa mutta pakotettu valitsemaan olemuksensa ja arvonsa. Tästä ristiriidasta seuraa tietenkin ahdistus. 

Toinen tulkinta tekstistä on teologisempi, niin sanottu teodikean ongelma. Homma menee käsittääkseni suurin piirtein niin, että jos Jumala olisi kaikkivaltias, hän pystyisi poistamaan pahan. Mutta koska pahaa on olemassa, Jumala ei voi olla kaikkivoipa. 

Musiikillisesti You Suffer on näpeille räjähtävä pommi. Noin sekunnin mitassaan se on sekä ”statement” että äärimmilleen tislattu tippa aggression ja turhautumisen mustaa sappinestettä. Sen jälkeen maailma, saati kitaramusiikin maailma, ei ole ollut entisensä. 

Munchin ranskalainen aikalainen, avantgardisti-säveltäjä Erik Satie vietti parhaat vuotensa Montmarten taiteilijakukkulalla absintilla ikeniään kostutellen. Satie alkoi saada tunnustusta nuorilta radikaaleilta säveltäjiltä vasta elonsa ehtoopuolella ja kuoli pariisilaiselle boheemielämälle uskollisena maksakirroosiin asunnoksi kutsutussa kopissa, jonka ulko-ovi ei mahtunut sängyn vuoksi kokonaan kiinni. 

Satielta jäi jälkeen nuottipaperin puolikkaalle mahtunut sävellys nimeltä Vexations. Satielle tyypilliseen tapaan siinä ei ollut muuta tempomerkintää kuin kehotus soittaa hitaasti. Lisäksi paperille oli rustattu ohjeeksi, että teoksen esittämiseen on syytä valmistautua täydessä hiljaisuudessa ja liikkumatta. 

Viimeinen ohje kuului: Soitetaan 840 kertaa. 

Vexations-nuottipaperi päätyi avantgarde-säveltäjä John Cagen haltuun miltei 25 vuotta Satien kuoleman jälkeen. Cage ja Satie kyseenalaistivat sävellysperinteitä ja jakoivat uteliaisuuden aikaa kohtaan – aivan kuten Napalm Death vuosikymmenten kuluttua. Tästä itsestään selvimpänä esimerkkinä on Cagen klassikkoteos 4’33’’. 

Cage hurahti Vexationsiin. Sävellykseen liittyi todella paljon uskomuksia ja teorioita, suureksi osaksi siksi, ettei Satie koskaan puhunut siitä mitään, eikä tiettävästi aikonut saattaa sitä esitettäväksi missään. Yksille teos on satiemainen ”läppä”, toisille numerologis-mystillinen arvoitus. 

Mystiikkaa Vexationsiin liittyykin. Kokeneetkin pianistit väittävät, ettei näennäisen yksinkertainen melodia jää päähän millään, vaan nuotteja on pakko tuijottaa sadoista toistoista huolimatta. Tarinan mukaan eräs Vexationsia soittanut pianisti joutui lopettamaan 595 toiston jälkeen, koska pahat ajatukset ottivat hänestä vallan ja nuottipaperista alkoi ilmestyä outoja olentoja. 

Cage järjesti teokselle kantaesityksen tasan 60 vuotta sitten New Yorkissa. Pocket-teatterissa Cagen kutsumat muusikot, säveltäjät ja näyttelijät soittivat Vexationsia 20 minuutin vuoroissa. 18 tunnin ja 40 minuutin jälkeen urakka oli valmis ja Vexations saanut maailman ensi-iltansa. 

”Minä olen muuttunut, maailma on muuttunut”, John Cagen kerrotaan sanoneen. 

Se on varmasti tuntunut totuudenmukaiselta tilalta. Egoistiseen toteamukseen tekisi silti mieli kysyä vastapalloon: 

But why?

Julkaistu Infernossa 4/2023.

Lisää luettavaa