Konkareiden kuolometalliyhtye Wretched Path esittelee debyyttiään videosinglellä – 16 Stabs on tositapahtumiin perustuva tappotarina Saaristo-Suomesta

Yhtyeen musikanteilta löytyy yhteyksiä muun muassa Godsplagueen, Pestigoreen ja Daniel Lioneyehin.

29.09.2022

Vuonna 2020 perustettu Wretched Path on yhtyeenä nuori, mutta sen miehistöltä löytyy vankkaa kokemusta: bändin jäsenten kollektiivisesta CV:stä löytyy muun muassa sellaisia nimiä kuin Pestigore, Northern Discipline, Tukkanuotta, Daniel Lioneye sekä Godsplague.

Musiikissaan vanhan koulukunnan kuolometallia nykyaikaisempaan otteeseen metallisen hardcoren henkeä unohtamatta yhdistelevä Wretched Path julkaisee marraskuun puolivälissä Heavy Lies the Crown -esikoispitkäsoittonsa. Tänään levyltä on julkaistu maistiaisena videoksikin tehty nopeampaa ja brutaalimpaa laitaa edustava 16 Stabs.

”Kappale on tositapahtumiin perustuva tappotarina Saaristo-Suomesta. Asialla oli vankimielisairaalasta karannut erittäin häiriintynyt potilas, joka hyökkäsi tiellä ohi ajaneen mopoilijan kimppuun. Uhri sai useita puukoniskuja selkäänsä, mutta jaksoi vielä jatkaa matkaa kotiinsa, jonka pihalle hän lopulta tuupertui kuolleena”, avaa laulaja Esa Salminen.

Lisää luettavaa