”Kukaan meistä ei ole ollut ikinä täysin tyytyväinen yhteenkään kappaleeseemme” – haastattelussa Seventh Wonder

Ruotsalainen Seventh Wonder on kasannut 20 vuoden aikana niin paljon elämänkokemusta, että oli valmis kirjoittamaan The Testament -albumilleen vaikeimmista tunnelukoista, joita ihminen voi kokea.

09.10.2022

Seventh Wonder on yksi lupaavimmista nuorista progemetallibändeistä – mitä nyt tällekin yhtyeelle on kertynyt ikää jo 22 vuotta ja joukon ensimmäisestä albumista tulee tänä vuonna vierähtäneeksi 17 vuotta.

Säveltävä basisti Andreas Blomqvist ei meinaa uskoa korviaan, kun luettelen näitä lukemia.

– Vastahan me soitimme ensimmäistä kertaa Suomessa, epäonnisella keikallamme Helsingissä, kun Johnny [Sandin, rummut] oli loukannut jalkansa ja settimme jäi kauniisti sanottuna tyngäksi, Blomqvist naurahtaa.

– En kykene mitenkään asennoitumaan siihen, että muutaman vuoden päästä meidän on mahdollista juhlistaa debyyttimme parikymppisiä. Seuraava ajatus on kuitenkin hyvin nopeasti se, että muistikuvani 2000-luvun puolivälistä ovat jo aika sumentuneita. Sitten alkaa tajuta, miten kauan siitä kaikesta oikeasti on.

Hyväntuulinen Blomqvist vie ajatusta pidemmälle ja sanoo, että on taatusti viettänyt enemmän aikaa kitaristi Johan Liefvendahlinin ja synisti Andreas Söderinin kanssa kuin kenenkään muun ihmisen koko elämässään.

– Olemme kaikki perheellistyneet, saaneet lapsia ja joitakin erojakin on jo tapahtunut, mutta sellaista elämä on. Sentään on hyvä, että Seventh Wonder on selvinnyt tästä kaikesta, basisti summailee.

– Vuosi 2010 oli tärkeä käännekohta. Sitä ennen kaikki oli vain musiikkia, musiikkia ja musiikkia, kunnes oli aikaottaa vastuuta kokonaisista muista elämistä. Se teki Seventh Wonderista tavallaan vielä tärkeämmän jutun, koska sen myötä meillä oli elintärkeä kanava, jonka kautta käsitellä kaikkea tapahtunutta. 

– Olemme tänäkin päivänä yhtä perhettä, enkä liioittele tätä yhtään. Jos joku meistä järjestää juhlat, bändin jäsenet saapuvat ensimmäisinä ja lähtevät viimeisinä. On meilläkin ollut haasteemme, mutta jotenkin tämä joukko on onnistunut pitämään yhtä jo 20 vuotta. 

– Vanhempani sanovat aina, että aika kuluu sitä nopeammin, mitä vanhemmaksi tulee, ja hirvittää ajatella, että seuraava 40 vuotta kuluu yhtä nopeasti kuin kaikki nämä Seventh Wonder -vuodet tähän asti, hah hah! 

Oma soundi edellä 

Muistellessaan Seventh Wonderin varhaisia vuosia Blomqvist myöntää bändin menneen monesti kaiken muun edelle: aikaa treenaamiseen käytettiin niin paljon kuin mahdollista, aivan kuin huomista ei olisi ollut. 

– Tavoitteemme oli tulla parhaiksi siinä mitä teemme, emmekä välittäneet, vaatiko se kuusi, kahdeksan tai kymmenen tuntia treeniä päivässä. Halusimme levytyssopimuksen ja aioimme myös saada sen. 

– Kun kirjoitimme jonkin kappaleen, emme ehtineet edes äänittää sitä, kun olimme jo innoissamme jostain seuraavasta asiasta. En edes uskalla arvailla, miten paljon varhaisia Seventh Wonder -ideoita jäi viimeistelemättä kunnolla, kun teimme ensimmäisiä demojamme ja etenimme hurjaa tahtia asiasta toiseen. 

– Hauskinta asiassa on, ettei kukaan välittänyt hittojakaan siitä, mitä me teimme. Meillä ei ollut levytyssopimusta eikä oikeastaan kuulijoitakaan, joten kaikki mitä teimme… teimme sen vain itsellemme. 

Seventh Wonder on aina pitänyt kiinni syvästä intohimosta omia tekemisiään kohtaan, ja vaikka ikä on ehkä muuttanut bändin jäseniä, Seventh Wonderin syvin olemus on pysynyt ennallaan. 

Monen progemetallibändin kohtalona on ollut vieraannuttaa kuulijansa ajan kanssa tekemällä yhä kokeilevampaa musiikkia, mutta Seventh Wonder on onnistunut pitämään faneistaan kiinni. Tämä ei ole tarkoittanut, etteikö bändi olisi 20 vuoden aikana seikkaillut ja rikkonut omia rajojaan. 

– Niin, en tiedä kuinka moni bändi voisi pitää kahdeksan vuoden julkaisutauon ja palata takaisin kuin mitään ei olisi tapahtunut, Blomqvist sanoo viitaten albumien The Great Escape (2010) ja Tiara (2018) väliseen taukoon.

– Kun The Testament julkaistiin aiemmin tänä kesänä, saimme paljon viestejä, joissa hehkutettiin, miten albumi on juuri sitä ehtaa ja aitoa Seventh Wonderia, jota kuulijat olivat toivoneetkin kuulevansa. En usko, että kovin moni tämän iän saavuttanut progemetallibändi saa nauttia näin avomielisestä fanikunnasta.

– Totta kai meilläkin on faneja, jotka hehkuttelevat Waiting in the Wingsiä [2006] tai Mercy Fallsia [2008], mutta se kertoo vain siitä, miten paljon nuo albumit ovat heille merkinneet ja miten oikeaan kohtaan heidän elämäänsä ne ovat osuneet. On valtava etuoikeus, että myös näitä ihmisiä kiinnostavat uudetkin luomuksemme.

– Jos lähtisimme kiertueelle, jolla soittaisimme The Testamentin kannesta kanteen, luottaisin siihen, että moni fani olisi siitä todella iloinen. Sellaisia kuulijamme onneksi ovat.

Blomqvist vie ajatusta pidemmälle ja sanoo, että maailmasta löytyy bändejä, jotka muuttavat tyyliään, koska ajattelevat sen olevan ”progea”, eivätkä ratkaisut ole aina täysin sisäsyntyisiä.

– Olen kuullut niin monta levyä, joiden progressiivisuus tarkoittaa pitkiä kappaleita ja saman soinnun vinguttelua kymmenen minuutin ajan, ihan kuin tämä ”Pink Floyd -ratkaisu” olisi pettämätön, hän naurahtaa.

– Toinen vaihtoehto on, että tuotantoarvojen kasvaessa ja soundien paisuessa joka toinen bändi tuntuu ihastuvan jonkinlaiseen Rammstein-soundiin. Enemmän on enemmän ja niin poispäin. Siinä on vain yksi ongelma: aika usein itse sävellykset taantuvat, kun niihin ei tarvitse enää panostaa täysillä.

– Tuollainen voi toimia joillekin, mutta olen huomannut, että tällaiset bändit etenevät sykleissä. Etäännyttyään juuristaan he palaavat niille ja tekevät sitä, mistä oikeasti pitävät. Me emme ole koskaan halunneet tehdä vain isompaa ja monimutkaisempaa. Olemme halunneet tehdä Seventh Wonderia.

– Pidän kyllä siitä, että bändit haastavat itseään, mutta sitä ei pitäisi tehdä oman soundin kustannuksella. Kaikki parhaat bändit ovat syntyneet siitä, että he kuulostavat vain itseltään. Siihen mekin olemme pyrkineet.

Oman äänen etsintä

Seventh Wonderin alkuaikoina bändillä kesti tovin, että se löysi todellisen jatkuvuutensa. Suurin haaste liittyi laulajiin.

Tätä nykyä Seventh Wonder tunnetaan amerikkalaisessa Kamelotissakin laulavan Tommy Karevikin toisena, tai oikeastaan ensimmäisenä, bändinä. Häntä ennen ruotsalaisten kokoonpanossa ehtivät laulaa Andi Kravljaca ja Ola Halén.

– Ensimmäisten demojen ja vielä Become-debyytinkin [2005] tekeminen oli aikamoista hakuammuntaa. Meistä tuntui kuin olisimme menettäneet laulajan aina kun totuimme häneen, Blomqvist muistelee.

– Become pistettiin kasaan hyvin nopeasti, enkä voi kaunistella asiaa yhtään: se oli silkka demokokoelma. Meillä oli jo toinen albumi mielessämme, mutta Lion Music halusi julkaista Becomen, joten totta kai äänitimme sen.

– Kun ajattelen asiaa jälkikäteen, Become edustaa kaikkea sitä, mitä Seventh Wonder oli kolmen ensimmäisen vuotensa aikana. Se oli eräänlainen demoaikojemme päätös, minkä jälkeen löysimme Tommyn. Waiting in the Wingsistä alkaen voin sanoa meidän olleen täysin se Seventh Wonder, joka olemme tänäkin päivänä.

– Sittemmin soundiimme on vaikuttanut suuresti se, kuka on säveltänyt minkäkin verran kappaleita. Esimerkiksi Mercy Fallsille Tommy sävelsi paljon, ja The Great Escapellä minun roolini oli suurempi. Tiaralle Tommy teki jälleen runsaasti juttuja, ja The Testamentilla minun sävellysteni määrä on selvästi runsaampi.

Tommy Karevikin roolia Seventh Wonderin tarinassa ei voi väheksyä. Hän tuli metallimaailmaan sen ulkopuolelta ja erottui nopeasti muista dramaattisella ja eläytyvällä äänellään. 

– Kun Tommy liittyi mukaan, hän ei tiennyt, mitä Led Zeppelin tai Deep Purple ovat. Tiedän, että moni olisi kavahtanut tällaisen laulajan pestaamista, mutta me koimme sen mahdollisuutena, Blomqvist sanoo. 

– Äänittäessämme Tommya ensimmäistä kertaa hän saattoi viitata ensimmäisessä sovituksessa Mariah Carreyyn ja toisessa Michael Jacksoniin. Tuo jos mikä kertoo siitä, miten eri maailmasta hän tuli, ja se oli mahtavaa. 

– Meidän muiden juuret taas ovat syvällä 80-lukulaisessa lennokkaassa hard rockissa, ja tuskinpa minun tarvitsee alleviivata, miten hyvin tämä kaikki sopii samaan yhtälöön. Se loi Seventh Wonderille oman maailman. 

Tommy Karevikin lahjat eivät jääneet huomiotta. Hän ehti laulaa muutamalla Seventh Wonder -albumilla, kunnes Thomas Youngblood kiinnitti huomiota ruotsalaiseen ja paikka Kamelotin laulajana aukesi vuonna 2012. 

Blomqvist ei peittele sitä, ettei Seventh Wonderin ja Kamelotin aikataulujen yhdistäminen ole ollut helppoa. 

– Se on ollut kaikkea muuta, monin paikoin silkkaa painajaista, hän parahtaa. 

– Olimme julkaisseet kolme toinen toistaan paremmin vastaanotettua albumia, kun Tommylle tarjoutui elämänsä tilaisuus, ja siinä kohtaa meidän oli vain päätettävä, elämmekö asian kanssa vai etsimmekö toisen laulajan. Jälkimmäinen vaihtoehto tuntui täysin mahdottomalta. Tommy on Tommy. Hänenlaistaan ei ole toista. 

– Eikä pidä unohtaa, että olemme saaneet Tommyn Kamelot-komennuksen ansiosta mielettömät määrät uusia faneja. Emme soittaisi sellaisissa paikoissa kuin nyt, jos Tommy ei olisi Kamelotin laulaja. Puhumattakaan siitä, miten paljon Tommy on kehittynyt. Meillä on tallessa vuoden 2007 keikkatallenne, jossa Tommy suurin piirtein piilottelee kitarakaappien takana eikä voisi olla epävarmemman näköinen. Nyt hän on maailmanluokan esiintyjä, todellinen sydäntenmurskaaja ja valtavan karismaattinen hahmo. Se on uskomatonta. 

– Et uskokaan, miten monta kertaa on käynyt niin, että kun olemme saaneet hienon kiertuetarjouksen, neljä meistä iloitsee innoissaan ja yksi nostaa kätensä vain todetakseen, että hän on tuolloin Argentiinassa. Mutta näistäkin on selvitty, hah hah! 

Säveltämistaistelut 

Vaikka Blomqvist puhuu Seventh Wonderin albumeista ylpeydellä, hän ei voi olla nauramatta kertoessaan, että bändin omat vaatimukset tekemistensä suhteen ovat aina olleet pilvissä. 

– Luulenpa, ettei kukaan meistä ole ollut ikinä täysin tyytyväinen yhteenkään kappaleeseemme! 

– Kaikki alkaa aina siitä, kun joku tuo treenikselle idean ja muiden reaktio on ”ääh” ja ”enpä tiedä”, kunnes aloitamme pikkuhiljaa matkan, joka johtaa pienen ikuisuuden jälkeen valmiiseen kappaleeseen. Säveltäminen on aika tuskallinen prosessi. Paljon kokeilemista, paljon eestaas ramppaamista ja pienten yksityiskohtien hiomista. Ja mikä parasta, joskus ensimmäinen sovitus on toimivin. 

– Siinä vaiheessa, kun kappale tulee ulos linjastomme toisesta päästä, en enää osaa sanoa, miten siitä muodostui sellainen. Monet kappaleet saattavat olla linjastolla vuosikausia ennen kuin klikkaavat. Mutta sen voin sanoa, että mikään kappale ei valmistu hetkessä. Meillä ei ole niitä vartissa syntyneitä biisejä, joita kaikilla muilla tuntuu olevan. 

– Kun kappaleen runko on valmis, Tommy astuu mukaan kuvioihin ja kirjoittaa laulumelodiansa. On hyvä, että asiat menevät näin, koska useimmiten Tommyn osuudet tuulettavat kappaleita tarpeellisella tavalla. Blomqvist lisää, että Seventh Wonder julkaisee käytännössä kaikki tekemänsä kappaleet. Koko bändin historiasta löytyy kokonaiset kaksi sävellystä, jotka ovat menneet romukoppaan. Loput on taisteltu valmiiksi. 

The Testamentilta löytyy biisejä, jotka vaativat erityisen paljon vaivaa, mutta ajan käyttäminen kannatti. 

– Stefan [Norgren, rummut] esitteli meille kappaleaihion, josta tuli myöhemmin Warriors. Sen säveltäminen osoittautui todella monimutkaiseksi, basisti kertailee. 

– Kyse ei ole siitä, että kappale itsessään olisi monimutkainen. Päinvastoin. Se on suoraviivainen ja iskevä aloitusraita, mutta juuri sellaisten kanssa olemme painineet ennenkin. Sävelsimme kappaleesta monta eri versiota, toinen toistaan monimutkaisempiakin, kunnes päästimme irti ja keskityimme melodiaan. 

– Toinen vastaava esimerkki on The Red River, joka sai lopullisen muotonsa vasta laulumelodiansa myötä. Kappaleen groove tuntui alusta alkaen hyvältä, mutta siitä puuttui jokin tärkeä koukku. En itsekään ymmärtänyt, mikä se voisi olla, kunnes Tommy esitteli aivan uskomattoman hienot laulusovitukset ja siinä se oli. 

Poikkeuksellisen auki 

Jääräpäinen sävellystapa, pikkuhiljaa kertynyt kokemus ja Tommy Karevikin Kamelot-vuodet kuuluvat The Testamentilla kokonaisuutena, joka on taatusti Seventh Wonderin kypsin ja syvin, teemoja myöten. 

– Olemme kokeilleet monia tapoja kirjoittaa levyjä, ja sanotaan näin, että The Testament antoi meille enemmän vapauksia kuin aiemmin. Sillä on kyllä yhtenäiset teemansa, mutta se ei ole konseptialbumi, Blomqvist sanoo. 

– On kiinnostavaa säveltää levyjä kuten Tiara ja Mercy Falls. Täysiverisiä konseptialbumeita, joiden jokainen kappale kertoo tietyn tarinan tietyn vaiheen tietyllä tavalla, mutta sellaisten säveltäminen vaatii myös tietynlaista mielentilaa. Tekeminen ei voi olla samalla tavalla vapaata kuin väljemmillä raameilla. 

Blomqvist jatkaa, että Tiara muutti Seventh Wonderin tapaa työstää lyriikoita ja terävöitti samalla sanoitusten täsmäiskullista tehoa. 

– Sanoituksemme ovat aina liikkuneet koskettavan ja juustoisen välimaastossa. Siellä operoiminen on todella vaikeaa, mutta kun löytää oikean tasapainon, voi oppia kirjoittamaan jotain, mikä iskee myös muihin. Tiara oli ensimmäinen albumimme, jonka lyriikat eivät jakaantuneet eri tekijöille, vaan työstin ne yhdessä Tommyn kanssa. Luulenpa, että se oli jälleen yksi ratkaisevista käänteistä Seventh Wonderin uralla. 

– Matkustin nytkin Tommyn luokse Kanadaan ja keskityimme noin viikon ajan pelkästään sanoituksiin. Tällainen eristäytyminen ei ole meille mitenkään tavallinen ratkaisu, mutta se oli sitäkin tarpeellisempaa. 

Blomqvistin ilme vakavoituu, kun hän raottaa The Testamentin sanoitusten sisältöä. 

– En ole pistänyt teksteihin näin paljon itseäni koskaan aiemmin. Olen tehnyt jotain vastaavaa vain yhden kerran, Mercy Falls -albumilla, mutta silloinkin sanoitus upposi täydellisesti muun konseptin sekaan. 

– Tämä albumi kertoo rankasta erosta, liialliseen ryyppäämiseen kapsahtamisesta, aiemmin kokemistani pahoinpitelyistä ja siitä, miten mahdotonta tämän kaiken käsitteleminen on ollut. Jokainen The Testamentin kappale liittyy johonkin inhimilliseen tunteeseen, ja ne heijastuvat minusta. 

– Jotkin albumin sanoituksista ovat enemmän Tommyn käsialaa, mutta valtaosa The Testamentista on minun tuskaani viime vuosien ja osittain koko elämäni ajalta. En nähnyt enää mitään syytä, miksi peittelisin sitä kaikkea. 

Julkaistu Infernossa 7/2022.

Lisää luettavaa