Kun kaikki toivo on menetetty – Avacia julkaisi viimeisen singlen Janne Joutsenniemen tuottamalta albumiltaan

Yhtye vakavoituu Kukaan ei kuole tänä yönä -singlellä.

20.04.2023

Turkulainen Avacia on julkaissut uuden Kukaan ei kuole tänä yönä -singlen viimeisenä maistiaisena tulevalta toiselta pitkäsoitoltaan, jonka on tuottanut Janne Joutsenniemi (Stone, Suburban Tribe).

”Biisi kuvaa tunnetiloja ja fiiliksiä hetkestä, jolloin kaikkea toivoa myöten ollaan polttamassa roviolla. Tunne on niin absurdi ettei sen edessä voi enää muuta kuin nauraa. Jokainen joutuu tekemään hartiavoimin töitä, että pieni toivon kipinä saataisiin pidettyä hengissä. Näin jälkikäteen on turha kiistää, etteikö viime vuosien kaikkia koskeneista tapahtumista syntyneet turhautumiset kuuluisi tässä kappaleessa”, yhtye kommentoi.

”Oli palkitsevaa tehdä hommia tällaisten nuorten komeiden kollien kanssa, joilla lähtökohta musan tekemiseen on sama kuin itselläkin. Itse musiikki ja hyvät biisit on keskiössä ja se tuntuu tämän päivän musiikkivirrassa helvetin raikkaalta”, toteaa tuottaja Joutsenniemi.

Lisää luettavaa