Kun krooninen kipu hallitsee ja rajoittaa elämää – Necro Weasel esittelee tulevaa levyään

Never Again sisältää lauluja henkisestä pahoinvoinnista, käärmeöljykauppiaista ja hybridisodasta.

20.05.2022

Tamperelainen crossover-yhtye Necro Weasel pitää julkaisutahtinsa tiiviinä julkaisemalla alkuvuodesta ilmestyneelle Global Warning -albumilleen jatkoa jo tulevana kesänä. Yhtye julkaisee tuolloin Suicide Recordsin kautta Never Again -kasettialbumin, jolla bändi käsittelee muun muassa henkistä pahoinvointia, käärmeöljykauppiaita, toimeentulon mahdottomuutta matalapalkkaisilla aloilla sekä hybridisotimista.

Ensimmäisenä maistiaisena levyltä on nyt julkaistu sen nimikkokappale, jonka voit ottaa haltuusi tuosta alempaa.

Never Again kertoo kroonisesta kivusta ja elämästä, jota kipu hallitsee ja rajoittaa aiheuttaen sekä masennusta että eristäytymistä. Kun aamulla herätessä toivoo, että olisi jo ilta ja että päivästä selviäisi edes jotenkuten lääkkeitä rouhimalla”, bändin pääjehu Necro Weasel kertoo.

Necro Weaselin voi nähdä keikalla yhdessä Black Royalin ja Dö:n kanssa Tampereen Dog’s Homessa 17. kesäkuuta.

Lisää luettavaa