Kitaristi Sakari ”Zachary” Hietala ja hänen veljensä, laulaja-basisti Marko Hietala valmistautuvat pitkästä aikaa yhteiseen kiertueeseen. Suomihevin klassikkobändillä Tarotilla on kesä-heinäkuussa viisi keikkaa Suomessa ja yksi Espanjassa. Eihän se mikään maailmanrundi ole, mutta sitäkin arvokkaampi. Tämän yhtyeen esiintymiset ovat tätä nykyä harvinaista herkkua.
Zachary kertoo laatineensa festareille sopivan biisilistan, jonka bändin muut jäsenet ovat jo hyväksyneet. Pian säädöt on säädetty, eikä tarvitse kuin mennä ja soittaa. Markolla, kosketinsoittaja Janne Tolsalla, toisella laulajalla Tommi Salmelalla ja uudella rumpalilla Antero Seppäsellä on keikoilla käytössä nykymaailman vekottimia, mutta Zachary vetää lavoilla vanhan koulun tyyliin.
– Olen kieltäytynyt siirtymästä mallintaviin vehkeisiin. Menen vanhoilla Marshalleilla niin kauan kuin jaksan itse nostaa ja kantaa 4×12-kaapin. Pojat käyttävät korvamonitorointia, mutta minä soitan kulmamonitoreilla niin että tukka lepattaa, kitaristi nauraa.
Tarotin kiertue ei ole mikään itsestäänselvyys. Kun klassisen kokoonpanon rumpali Pecu Cinnari (eli Pekka Kinnunen tai Spede) menehtyi ALS-tautiin kahdeksan vuotta sitten, kukaan ei tiennyt, olisiko se myös bändin loppu.
– Minä ajattelin, että kyllä Tarot tekee vielä jotain. Niin ajatteli varmaan Tommikin, Zachary muistelee. – Marko ja Janne ottivat Pekan kuoleman todella raskaasti ja sanoivat, että nyt alkaa tauko. Kymmenen vuotta siinä meni.
Marko sanoo, että pelkkä ajatuskin Tarotin kanssa soittamisesta tuntui rumpalin ja ystävän poismenon jälkeen synkältä ja masentavalta.
– Me tunnettiin Speden kanssa 17–18-vuotiaasta ja soitettiin kimpassa 30 vuotta. Hänen kuolemansa jälkeen minusta tuntui, että en voi enää lähteä soittamaan näitä kappaleita virne naamalla. Tämän verran vuosia se otti.
Kun bändit jatkavat toimintaansa tärkeän jäsenen kuoleman jälkeen, ne kertovat usein uskovansa, että edesmennyt olisi nimenomaan halunnut yhtyeen jatkavan. Show must go on. Tarotin tilanne ei ollut sellainen.
– Sen jälkeen, kun Pekka oli sairastunut, me sivuttiin tätä aihetta hänen kanssaan, Zachary kertoo. – Hän oli sitä mieltä, että ei välttämättä olisi hyvä idea jatkaa Tarotia. Mutta Pekka oli mielipiteissään aina hyvin yksioikoinen. Ei hän koskaan hyväksynyt täysin sitäkään, että Marko soitti Nightwishissä ja Janne Turmion Kätilöissä. Pekan mielestä olisi pitänyt panostaa vain yhteen bändiin. En silti usko, että Spede on vetänyt tästä hernettä nenään, jos hän seuraa tilannetta siellä jossakin.
Kymmenen vuotta Pecu Cinnarin viimeisen keikan jälkeen Tarot julkisti kaksi uutta konserttia. Bändi oli lupautunut esiintymään Kuopion Sawohouse Undergroundin ankeasti nimetyssä Old Farts Rock -hyväntekeväisyystapahtumassa heinäkuussa 2023. Rumpaliksi ryhtynyt Antero Seppänen on Tolsan bändikaveri Turmion Kätilöistä.
– Me tiedettiin Antero helvetin hyväksi rumpaliksi. Mehän käytiin kerran vetämässä Kuopiorockissa Kätilöiden keikalla Tarotin Crawlspace. Se tehtiin Speden kunniaksi vuosi tai pari hänen kuolemansa jälkeen. Biisi rullasi silloin niin mainiosti, että Anteron pyytäminen rumpuihin oli helppo päätös, Zachary sanoo.
Marko lisää, että kuopiolaisuus oli valttia ihan käytännön syistä.
– Miksi mennä merta edemmäs kalaan?
– Me tunnetaan paljon hyviä soittajia, Zachary jatkaa. – Esimerkiksi Kaasu [Mika Karppinen alias HIMin Gas Lipstick soitti For the Glory of Nothing -rundilla vuonna 1998 kymmenen tai viisitoista keikkaa, kun Pecu oli sairauslomalla. Mutta on pirullista alkaa treenata, jos yksi kaveri majailee toisessa kaupungissa, vaikka jossain hemmetin Helsingissä. Se on jo ihan riittävän hankalaa, että Marko asuu pääsääntöisesti Espanjassa. Tuntui kaikin puolin luonnolliselta lähteä tekemään kesän 2023 keikat Anteron kanssa. Ja se osoittautui loistavaksi ratkaisuksi.
Kymmenen vuotta on pitkä aika, ja vanhat saappaat ovat suuret täyttää. Zachary sanoo suoraan, että Sawohouse Undergroundin lavalle nouseminen pelotti ”ihan perkeleesti”.
– Kyllähän mä tiesin, että siitä suoriudutaan. Mutta ajatus siitä, että menisi yleisön eteen soittamaan Tarotin keikan ilman, että rumpujen takana on tuttu soittaja, jonka hidastuksiin ja nopeutuksiin ja kikkailuihin on tottunut… Se jännitti. Ja niin jännitti Anteroakin. En tiedä, pitäisikö näistä meikäläisen puhua, mutta jätkä ei ollut syönyt tai nukkunut kunnolla pariin vuorokauteen ennen niitä keikkoja. Aistin samaa kaikista muistakin. Vaikka me oltiin treenattu useita päiviä, tuntui kuin olisi mennyt heikoille jäille.
Ensimmäinen julkistettu keikka myytiin loppuun niin nopeasti, että sen kylkeen päätettiin tehdä toinen. Se oli toimiva ratkaisu. Jopa niin hyvä, että keikoista olisi voinut saada aikaiseksi kelpo livealbumin, ellei tekniikka olisi pettänyt.
– Ekalla keikalla suoriuduin itse ehkä seiskan arvoisesti asteikolla nollasta kymmeneen. Moni virhe meni jännityksen piikkiin, kitaristi kertoo. – Mutta se kakkospäivä oli aivan briljantti. Oli ihan helvetin mukavaa.
Marko komppaa, että Sawohouse Undergroundin paluukeikat olivat yllättävänkin miellyttävä kokemus.
– Treeneissä oli hyvä meininki, ala-arvoista läppää lensi paljon ja kaikki oli nastaa. Kun bändi sitten meni lavalle, meissä oli helvetinmoista hyökkäävyyttä, jollaista en tosiaan ollut osannut odottaa.
– Ja perkele, oli tarkoitus äänittää se jälkimmäinen keikka, ja yritettiinkin, mutta kovalevy oli mennyt tilttiin, Zachary manaa. – Kun Tolsa rupesi tyhjentämään sitä studiolla, siellä ei ollutkaan mitään. Se siitä livestä.
Hyvästä noususta paperin vangiksi
Kun Tarot julkaisi ensimmäisen albuminsa Spell of Ironin vuonna 1986, Suomelle esiteltiin hämmästyttävän valmis ja näyttävä klassista heavy metalia soittava yhtye. Television Levyraadin kautta joka kotiin tunkeutunut Wings of Darkness on biisi, jota soittamatta Tarot ei voi tänäkään kesänä lähteä lavalta.
Tarotin kaltaiselle bändille oli Suomessa tilausta, joskin joillekin bändin raju look oli vähän liian jännä.
– Musiikin puolesta vastaanotto oli hyvä. Ekan vinyylin myynti huiteli jossain 12 000 päällä heti ensimmäisen kuukauden aikana. Jengi ei kuitenkaan oikein hyväksynyt meidän ulkonäköä. Mehän näytettiin siltä miltä ulkomaiset hevibändit siihen aikaan näyttivät. Suomessa vastaavaa oli nähty lähinnä Yöllä, Dingolla ja Hanoi Rocksilla. Se ei toiminut suomalaisessa hevimetallissa, ja sitä sukkahousuhomo-perushuutelua tuli kuultua. Se oli jotenkin outoa. Musa kiinnosti ja salit olivat täynnä, mutta ulkonäkö haittasi. Mutta kyllähän me tympäännyttiin itsekin siihen muutamassa vuodessa. Ei vain enää viitsinyt tupeerata. Oli paljon mukavampi mennä stagelle farkuissa ja nahkatakissa, Zachary muistelee.
Toinen albumi Follow Me into Madness ilmestyi huhtikuussa 1988 Rose on the Grave -singlen saattelemana. Musiikin ja soiton puolesta Tarot olisi periaatteessa voinut kiertää ulkomailla vaikkapa jonkin Dion tyyppisen bändin kanssa, mutta käytännössä ei. 1980-luvulla suomalaisen musiikkialan kontaktiverkosto käsitti lähinnä tanssilavat Satakunnasta Itä-Karjalaan. Siltä pohjalta ei pötkitty pitkälle.
– Kyllähän meillä oli silloinkin mielessä, että Tarot pitäisi saada jotenkin laajempaan tietoisuuteen, Marko sanoo. – Täkäläinen levymarkkina oli kuitenkin aika sisäänpäin lämpiävä ja perustui enemmän vanhalle iskelmäkulttuurille.
– Luin yhdestä kirjasta, että Kirkan sen ajan levyjä oli viety Midemin musiikkimessuille, mutta siltikään kansainvälinen ura ei auennut hänelle. Eihän se nyt, herranjumala, sillä lailla tapahdu! Sellaisilla messuilla on tuhansia levyjä esillä! Kyllä kai Spell of Iron ja ehkä jopa Follow Me into Madness vietiin Midemiin, mutta ei sellainen mitään oikeaa promootiota ole. Ei Suomessa ollut siihen aikaan kuin herra Seppo Vesterinen, Zachary miettii.
Kasari-Tarot: Zachary Hietala, Mako H., Pecu Cinnari ja Marco Hietala.
Marko, joka oli aikoinaan tietysti Marco, muistelee, että Suomi sai bändiviennin know-how’n haltuun vasta paljon myöhemmin, kun ”Spinefarmin veijot” alkoivat tehdä sitä duunia oikein kunnolla.
– Tarot kävi kasarilla soittamassa ulkomailla ainoastaan kerran, Neuvostoliitossa. Vuosi oli 1989. Olihan se kokemus esiintyä siellä, kun esirippu oli vielä pydessä.
Tarot ryhtyi kehittelemään kolmatta albumiaan pian Follow Me Into Madnessin jälkeen. Bändi vaihtoi kitaristi Mako H:n kosketinsoittaja Janne Tolsaan ja ajatteli olevansa valmis studioon. Sitten alkoivat vaikeudet.
– Me lähetettiin To Live Forever -levyn ekat demot levy-yhtiöllemme Flamingolle jo 1988 tai 1989. Siinä oli puolenkymmentä biisiä, In My Blood, Live Hard Die Hard ja Guardian Angel ja muita. Kisu Järnström ja Vexi Salmi totesivat, että ”nyt on tullut tämmöinen kuin thrash metal ja toisaalta sellainen yhtye kuin Bon Jovi, joka myy miljoonia. Menkää jompaankumpaan suuntaan. Kun teillä nyt kerran on kosketinsoittaja, niin mieluummin sinne Bon Joviin päin”, Zachary kertoo.
– Me vastattiin, että ei käy, saatana, kitaristi jatkaa. – Levy-yhtiö totesi siihen, että uusi musiikkinne on paskaa ja teidän pitää tehdä jotakin muuta. Johon me, että mehän ei tehdä näillä ehdoilla mitään. Johon he, että me taas ei julkaista teidän ehdoilla mitään. Tarot tuli siihen tulokseen, että ainoa tie eteenpäin vei levytyssopimuksen repimisen kautta. Ikävä kyllä paperi oli sellainen, josta ei niin vain eroon päässytkään.
– Me ilmoitettiin, että halutaan purkaa sopimus, Zachary sanoo. – Mutta sielläpä perkele olikin pykälä, jonka mukaan purkamisen on tapahduttava vähintään vuosi ennen sopimuksen päättymistä, yhteisellä kirjallisella päätöksellä, tai muuten iskee kahden vuoden optio. No, sopimuksen päättymiseen oli silloin vähän alle vuosi. Se tarkoitti, että me ei voitu mennä kolmeen vuoteen toiselle levy-yhtiölle.
Ne vuodet kuluivat hitaasti. Tarot odotti, että sopimuksen ehdot oli täytetty ja kolmannen albumin tekeminen saattoi alkaa.
Sen jälkeen asiat eivät juurikaan helpottuneet.
Säälittävää ysäritoimintaa
Yhdeksänkymmentäluku oli huonoin mahdollinen ajankohta alkaa rakentaa perinteisen hevimetallibändin toista tulemista. Grungen, brittipopin ja indierockin hallintokaudella kaikki 1980-luvun heavy metaliin ja hard rockiin viittaava oli äärimmäisen epämuodikasta.
– Me oltiin demottu kolmas albumi jo pariin kertaan. Tarjottiin itseämme kaikkiin mahdollisiin levy-yhtiöihin, mutta kukaan ei halunnut julkaista perinteistä hevimetallia. Kaikki vastasivat, että tällaisella musiikilla ei ole mitään markkinoita, Zachary kertoo.
Pelastus tuli yllättävältä suunnalta. Juurimusiikin julkaisijana tunnettu suomalainen Bluelight Records oli perustanut trendeistä piittaamatta raskaaseen rockiin keskittyneen alamerkin nimeltä Blastic Heaven ja osoitti kiinnostusta Tarotia kohtaan.
– Mika Myyryläinen oli isossa levy-yhtiössä duunissa ja pyöritti samalla omaa blues- ja rockabilly-levymerkkiään, kitaristi jatkaa. – Hän sanoi, että haluaisi julkaista Spell of Ironin ja Follow Me into Madnessin cd:nä Japanissa, ja että jos se sopii, hän ottaa Tarotin talliinsa ja julkaisee meidän kolmannen levyn. Me maksettiin itse To Live Foreverin tekeminen, ja se oli meille uusi startti.
Se oli sitä myös musiikillisesti. Helmikuussa 1993 julkaistu To Live Forever oli edellisiä Tarot-levyjä massiivisempi ja jylhempi. Biisit kuten Guardian Angel, Iron Stars ja The Chosen olivat seitsemän-kahdeksan minuutin mittaisia. Stigmata (1995) jatkoi samalla uudistuneella linjalla. Niin teki myös For the Glory of Nothing (1998), joskin sillä oli mukana modernimpiakin vaikutteita.
Tarot rökitti hevinvastaista 1990-lukua kolmen studioalbumin lisäksi To Live Again -livelevyllä (1994). Helsingin Tavastialla taltioitu albumi julkaistiin ensin vain Japanissa, mutta osa sen biiseistä ilmestyi Euroopassa Stigmatan kylkiäisinä. Tarotin työskentely vaikutti määrätietoiselta ja taipumattomalta, mutta ajat eivät tosiaankaan olleet otolliset.
– Se oli ihan hirveää, Zachary kiteyttää. – Sillä vuosikymmenellä meidän keikoista ehkä Tavastia saattoi olla tappiin ahdettu. Monessa muussa paikassa oli vain viisi ihmistä ja koira. Muistan, kun me soitettiin Oulussa kaksi keikkaa peräkkäisinä päivinä jollain käsittämättömän pienellä klubilla. Toisena päivänä esitettiin omaa musiikkia, toisena covereita. Humalaiset oululaiset pyörivät siinä ja kaljoittelivat pöydissä, eikä ketään kiinnostanut yhtään, mitä lavalla tapahtui. Se oli ihan säälittävää toimintaa. Todella huonoa aikaa perusmetallibändille.
Marko kohauttaa olkapäitään ja toteaa, että ”ysikytluvustakin selvittiin”.
– Ysäri jäi mieleen hankalana aikana, jolloin tehtiin levyjä vähällä rahalla ja keikkoja pienillä liksoilla, Marko miettii. – Mutta ei Tarot kuitenkaan koskaan pysähtynyt. Ainahan tiellä on nousuja ja laskuja ja tuhoja ja vaikka mitä, mutta jos bändi on hyvä ja tekee hyviä levyjä, musiikki saattaa jäädä elämään pidemmäksikin aikaa. Ei esimerkiksi jazz, rhythm & blues ja vanha rock ole mihinkään kadonneet, vaikka ajat ovat muuttuneet. Parhaita levytyksiä kuunnellaan ja parhaita esiintyjiä mennään katsomaan edelleen.
Sitkeys palkittiin, sillä ajat ja mieltymykset muuttuivat jälleen. Jos hevi oli 1990-luvulla kirosanan asemassa, 2000-luvulla sillä ei voinut hävitä.
Ysäri-Tarot: Pecu Cinnari, Janne Tolsa ja Hietalan veljekset.
Metalli puree taas
Vuosituhannen vaihde meni samoissa merkeissä kuin Tarotin edellinen siirtymä vuosikymmeneltä toiselle: bändiä turhautti. Se oli kahlannut läpi 1990-luvun, mutta nyt virta alkoi olla vähissä. Marko Hietala teki musiikkia muissa bändeissä ja Tarot piti taukoa. Albumien välissä kului jälleen viisi vuotta.
– Me siirryttiin 2000-luvulle aika kyrpiintyneinä. Marko oli siinä vaiheessa jo Sinergyssä ja Conquestissä ja asui Helsingissä. Me kaikki oltiin aika lailla sitä mieltä, ettei Tarotin välttämättä kannata enää jatkaa. Mutta me tehtiin silti demoja uusista biiseistä, Zachary muistelee.
Nykyään Nightwishin ja Lähiöbotoxin managerina tunnettu Ewo Pohjola työskenteli tuolloin Spinefarmilla ja kiinnostui kuopiolaisten uudesta materiaalista. Tarot levytti Spinelle Suffer Our Pleasuresin (2003), joka jäi kansainvälisesti melko vähälle huomiolle, mutta meni kotimaan albumilistalla kymmenen myydyimmän joukkoon.
Pohjolan siirtyessä King Foo Entertainmentin leipiin Tarot meni mukana. Pari vuotta keikoilla mukana kulkeneesta Tommi ”Tuple” Salmelasta tehtiin Tarotin virallinen jäsen, ja virkistynyt yhtye levytti Crows Fly Blackin (2006). Vastaanotto oli helpottavan hyvä. Suomi halusi kuunnella heviä.
– Se oli taas uusi startti, kitaristi jatkaa. – Me huomattiin, että nythän tää meidän metalli taas pureekin porukkaan. Crows Fly Black toimi Saksassa kuin häkä ja me päästiin ulkomaille rundaamaan. Sillä tiellä oltiin seuraavat vuodet. 2000-luku oli hyvää aikaa. Saatettiin lentää pistokeikalle johonkin Romaniaan soittamaan samalla päälavalla Within Temptationin kanssa.
Tarot on tehnyt urallaan muutaman Euroopan-rundin sekä käynyt Etelä-Amerikassa ja pari kertaa Japanissakin. Tuon ajan keikkatunnelmiin voi palata kuuntelemalla Undead Indeedin, Tarotin Kuopiossa äänitetyn livelevyn vuodelta 2008.
Vuoden 2010 studioalbumi Gravity of Light nousi Suomen listalla toiseksi, mikä on yhtyeen uran paras sijoitus.
– 2000-luku on muistoissani hienoa nousujohdetta, saavutettuja asioita ja maailman kiertämistä. Sen vuosikymmenen loppua kohden kuitenkin huomasin, että bändihommat eivät ole mitenkään keveitä ja vanha kaveri masennus alkoi puskea pintaan. Ajan mittaan asiat menivät masennuslääkkeiden ja alkoholin kanssa niin villeiksi, että lopulta oli parempi pitää lääkitys ja luopua viinasta, kertoo Marko, joka on elänyt alkoholitta jo pitkään.
Yhtye jatkoi matkaansa erikoisprojektin merkeissä tehden The Spell of Iron MMXI:n, uuden version debyyttialbumistaan. Vastaavat hankkeet ovat usein epäonnistuneet kauhealla tavalla, mutta savolaisilla oli päivityksessään selkeä idea ja tavoite.
– Me ajateltiin, että olisi kiva tehdä Tarotin kaksi ekaa levyä uusiksi aivan kuin me levytettäisiin ne ensimmäistä kertaa vasta nyt, siis nykyajassa nykykokoonpanolla ja ihan sävellyksistä ja sovituksista lähtien. Ei mitään Twisted Sister- tai Manowar-meininkiä, että soitetaan rahanahneina biisit läpi tämän päivän soundeilla, vaan totaalista biisien muokkausta. Ikävä kyllä Follow Me into Madnessin uusiminen jäi, koska Markolla oli niin paljon muita kiireitä, Zachary kertoo.
Zacharyn veli kiersi tuolloin maailmaa suureen suosioon nousseen Nightwishin kanssa. Kitaristi kiistää, että se olisi ollut hänen mielestään Tarotilta pois.
– Me ehdittiin kuitenkin keikkailemaan aika hyvin Markon muiden kiertueiden välissä. Nightwish teki muutaman viikon pyrähdyksiä ja piti sitten pitkän tauon. Siinä välissä Tarot saattoi soittaa vaikka kymmenen festarikeikkaa.
Tarot oli muutenkin poistumassa kuvioista, vaikkei se sitä itse vielä tiennytkään. Uudistetun Spell of Ironin suljettua ympyrän elettiin lopun alkua. Uudenvuodenkeikalla Kuopion Henry’s Pubissa Pecu Cinnari ihmetteli, miksi hänen vasen jalkansa ei suostunut polkemaan rumpupedaalia niin kuin ennen.
– Spede pisti vaivan ensin hajonneen selkänsä piikkiin, Zachary Hietala muistelee. – Kun tilanne meni aina vain pahemmaksi, me muut arveltiin, että ei tuossa ole kyse mistään välilevynpullistumasta. Kun ALS-tuomio sitten tuli, oli aika vaikea toivotella paranemisia tai vastaavaa, kun tiesi, että se sairaus vie varmasti hautaan. Eikä siitä mennyt kolmea vuottakaan Pecun kuolemaan. Ihan lopussa en pystynyt menemään häntä katsomaan. En halunnut, että kuva hänestä niin huonossa jamassa jää pysyvästi verkkokalvoille.
Tarotin rumpali kuoli syyskuussa 2016 vain 50-vuotiaana.
Hämärä tulevaisuus
Kun Tarot on nyt taas soittoiskussa, se voisi miettiä tulevaisuutta. Siitä voisi tulla satunnaisia keikkoja vanhan materiaalin varassa tekevä klassikkobändi, tai sitten se voisi julkaista uutta musiikkia.
Kristallipalloon katsoessa näkee vain staattista kohinaa. Tämä kesä menee festareilla, mutta mitään muuta ei ole sovittu ja joitain juttuja on suljettu pois. Zachary sanoo omasta puolestaan, että uusien biisien tekeminen kiinnostaisi häntä ”ihan helvetisti”. Eikä se olisi edes vaikeaa. Vanhaa pohjaa on.
– Kun Pecu oli jo sairastunut mutta ei ollut vielä saanut diagnoosia, demosimme Markon ja Tolsan kanssa kahdeksan uutta biisiä siinä toivossa, että Cinnari palaa vielä soittohommiin. Pekan kuoleman jälkeen ne biisit pantiin mappi ööhön.
Ei ole aivan mahdoton ajatus, että mappi vielä vaihtuisi.
– Janne oli kuunnellut niitä jokin aika sitten ja sanoi, että tavara on helvetin hyvää, Zachary jatkaa. – Mutta onkohan se niin jyräkkää kuin muistelen vai pitäisikö aloittaa ihan alusta? Joka tapauksessa meidän ei tarvitsisi varmaan kuin istua viikko yhdessä, niin saataisiin aikaiseksi albumillinen Tarotia. Mutta mistä me saataisiin sellainen viikko?
Se on hyvä kysymys, sillä Tarotin jäsenet ovat hyvin kiireisiä tahoillaan. Zachary ja Tommi Salmela työskentelevät nuoriso-ohjaajina, ja Salmelalla riittää tekemistä myös oman laulajanuransa kanssa. Seppänen ja Tolsa soittavat Turmion Kätilöissä, ja Markolla on aina monta rautaa tulessa.
– Markon toinen sooloalbumi on loppusuoralla, ja syksyllä se lähtee Euroopan-rundille Tarja Turusen kanssa. Ja aivan satavarmasti käy niin, että kun Turmion Kätilöt julkaisee uutta musiikkia, ne menevät maailmalla kuin tuulispäätikat. Tänäkin kesänä Antero ja Janne kiiruhtavat Kätilöiden isolta Espanjan-keikalta suoraan Nummirockiin soittamaan Tarotin keikan, Zachary sanoo.
– Joo, ja loppuvuodesta mulla on varmaan taas Raskasta joulua -kiireet, Marko jatkaa. – Eli ainakaan tänä vuonna en ehdi mihinkään kunnon sävellysleiriin saati studioon Tarotin tiimoilta. Todennäköisesti niistä vanhoista demoista jouduttaisiin karsimaan jotain pois, koska osa biiseistä havaittaisiin paskoiksi. Yleensä nämä hommat ovat edenneet niin, että jollain on ollut tehtynä jotain uutta, jota hän on halunnut esitellä muille. Ei uuden musiikin tekeminen täysin poissuljettua ole.
Mittavia kiertueita Tarot ei voi tehdä. Se johtuu muun muassa siitä, ettei Zacharylla ole arjessaan liiemmin liikkumavaraa.
– En voisi lähteä pitkille rundeille, koska olen vaimoni omaishoitaja. Hän sai aivorunkoveritulpan samalla viikolla kuin Pecu kuoli. Näytti siltä, ettei hän selviä siitä. Selvisi kuitenkin, mutta jäi invalidiksi ja kärsii muistisairaudesta. Rouva pärjää ilman meikäläistä perjantaista sunnuntaihin, mutta se on ihan maksimi, kitaristi kertoo.
Juuri nyt Tarotin on parasta keskittyä kesään 2024. Tiedossa on sarja tunnin mittaisia festivaalikeikkoja, joilla kuullaan biisejä lähes kaikilta albumeilta. Vain Stigmata on toistaiseksi kokonaan setin ulkopuolella.
– Tulee huikea kesä, kun on keikkoja Suomessa ja saadaan vielä lentää Espanjaankin soittamaan 20 000 ihmisen festarille, Zachary iloitsee. – Tekisi mieli äänittää nämä keikat, mutta saa nyt nähdä. Joka tapauksessa me kuvataan paljon. Mukaan lähtee kuvaaja taltioimaan bäkkärimeininkiä ja muita fiilisjuttuja. Myöhemmin nähdään, mitä tämän kesän tekosista julkaistaan, jos ylipäänsä mitään.
Elämyksiä on joka tapauksessa tiedossa. Marko jatkaa, että Tarot tuntuu olevan tärkeä yhtye yllättävän monelle. Ja se tuntuu motivoivalta.
– Näin myöhemmällä iällä olen tiedostanut Tarotin pioneeriaseman. On paljon väkeä, joka saa meidän tymäkästä rockista nostalgisia viboja ja tulee keikoille diggailemaan virne suupielessä ja kyynel silmäkulmassa. Se tuntuu kutkuttavalta. On kiva palvella sellaista tarvetta, basisti-laulaja miettii.
Zachary Hietala tunnetaan paitsi Tarotin kitaristina myös minisian onnellisena omistajana. Kitaristi vakuuttaa, että tuo 16-vuotias ja 80-kiloinen kaveri on edelleen voimissaan. Sika nukkuu mielellään samanikäisen koirakaverin kyljessä, mutta tekee kyllä selväksi, kuka on pomo.
– Örisijällä on kuuden kähmällä ruoka-aika, eli kohta alkaa meteli. Possu on omapäinen kaveri. Se tekee ruoasta melkein mitä tahansa. Mutta jos sitä ei huvita tehdä jotain asiaa, niin silloin se ei todellakaan tee sitä. Sialta puuttuu miellyttämisen geeni.
Julkaistu Infernossa 6/2024.