”Minusta tuntuu, että musiikkini on saanut osakseen paljon enemmän huomiota kuin se ansaitsee” – haastattelussa Xasthurin Scott Conner

Xasthurin keulakuva Scott Conner on mielenkiintoinen hahmo. Musiikkinsa black metalin kautta synkkään akustiseen folkiin kuljettanut mies tuntuu hengittävän taiteensa kautta – täysin muista piittaamatta.

Kuva: Patrick Carnahan

Yhdysvaltalaisen black metalin tunnustettuihin kulmakiviin 1990-luvun lopusta lähtien kuulunut Xasthur yllätti monet vanhat kuulijansa pistämällä luukun kiinni vuonna 2010. 

Pian sen jälkeen Xasthurin ainoa jäsen Scott ”Malefic” Conner palasi musiikkipiireihin uuden bändinsä, Xasthurin esikoisalbumilta (2002) nimensä ottaneen Nocturnal Poisoningin kanssa. Yhtyeen linjaksi oli muodostunut ahdistavan mustan metallin sijaan akustinen musiikki, jota voisi kutsua kokeilulliseksi sekoitukseksi countrya, folkia ja bluegrassiä, mutta huomattavan synkän filtterin läpi ajettuna. 

Kolmen Nocturnal Poisoning -levyn jälkeen projekti vaihtoi nimensä takaisin Xasthuriksi, mutta sen musiikillinen linja pysyi täysin samana. 

– Halusin soittaa keikkoja, mikä ei olisi onnistunut Nocturnal Poisoningin kokoonpanolla, joten vaihdoin bändin nimen takaisin Xasthuriksi. Oli kuitenkin aika selvää, että molempien nimien takaa löytyy sama tyyppi. Minun ei kuitenkaan tarvinnut vaihtaa nimeä voidakseni tehdä jotain uutta, Conner selittää. 

Ensimmäisen vaiheen Xasthur ei soittanut keikan keikkaa, mutta myöhemmän aikakauden akustinen triokokoonpano on nähty pienimuotoisilla ja intensiivisillä esiintymisillä, joista löytyy mukavasti kuvamateriaalia esimerkiksi Youtubesta. 

– Kun tein black metalia, keikkailu ei tuntunut millään tavoin mahdolliselta… tai ainakaan sille ei ollut mitään tarvetta. Tänä päivänä kirjoitan kappaleita selkeästi livetilanne mielessä, mutta vuosia sitten se ei tullut kysymykseenkään. 

Kuusi vuotta kasassa ollut akustinen Xasthur on nyt kolmannen albuminsa Victims of the Timesin kynnyksellä. Mainittu venyttää bändin ilmaisua entistä enemmän vinksalleen ja lätkäisee kuulijan pureskeltavaksi yhtyeen uuden aikakauden levottomimman ja ahdistavimman kiekon. 

– Olen samaa mieltä kanssasi, Conner nyökkää. 

– Otin asiakseni kuunnella albumia muutama kuukausi sen valmistumisen jälkeen, ja se osoittautui synkemmäksi kuin kuvittelinkaan. Levy toi mieleeni monia huonoja muistoja ja tunnelmia, ja luulen, että jokainen albumia kuunteleva voi kokea samoin. 

Minkälaisen viestin haluat välittää kiekkoon tarttuville?

– Haluan varoittaa kuulijoita siitä, että kokonaisuus on todella pitkä, mutta siltä löytyy samalla paljon tutkittavaa. Sen tuotanto ei ole sitä, mihin ihmiset ovat tavallisesti tottuneet, koska levyn pohja rakennettiin täysin livenä. Materiaali on myös aika monimutkaista ja teknistä akustiseksi kamaksi.

Yliarvostettu black metal 

Connerin päänsisäinen maailma on monilta osin arvoituksellinen ja etäinen, mikä käy hyvin ilmi Vicen tuottamasta One Man Metal -dokumentista (2012). Siinä mies kertoo näkemyksiään taiteestaan ja black metalista yhdessä Leviathanin ja Striborgin johtohahmojen kanssa.

Dokumentissa esiintyvä Conner vaikuttaa erittäin herkältä ja mielellään omiin oloihinsa hautautuvalta henkilöltä, jolle musta metalli oli äärimmäinen keino käsitellä tunteitaan. Dokumentin kuvaushetkellä Conner oli juuri liukumassa pois black metalista ja eli selkeästi jonkinlaista uransa vedenjakajavaihetta.

Olet jättänyt kokonaan pois metalliajoiltasi tutun taiteilijanimen Maleficin. Mikä on kaikkein olennaisin ero Maleficin ja Scott Connerin välillä?

– Malefic on kuollut, koska tapoin hänet. Hän oli liian yksiulotteinen tyyppi.

Kuinka paljon akustisen kaman tekeminen eroaa black metalin säveltämisestä?

– Tekemäni black metal oli lähinnä kahden kielen raapimista, jonka tiimellyksessä jotkin sävelet katosivat kaiken särinän sekaan, kun taas akustinen soitto on paljon puhtaampaa. Voin käyttää kitaroiden kaikkia kieliä, ja minulla on ollut ainakin toistaiseksi varaa valita useista eri vireistä.

– Akustisen musiikin säveltämistä voisi kuvailla pianon kaikkien koskettimien käytöksi ainoastaan mustan tai valkoisen vaihtoehdon sijaan.

Xasthurin vaikutus yhdysvaltalaiseen mustaan metalliin on täysin kiistaton, ja etenkin vuoden 2004 Telepathic with the Deceased -albumi on monien mielestä pieni klassikko.

Oman tunnustuksensa ansaitsee myös Subliminal Genocide (2006), mutta Connerin (tai Maleficin) luoma musiikki oli suuressa kuvassa melko tasapaksua ja stereotyyppistä yhden miehen black metalia. Paikoin Malefic tuntui julkaisevan materiaalia ainoastaan julkaisemisen pakosta.

Monet instrumentit taitavan miehen mielestä Xasthurin metallivuosien julkaisut ovatkin reippaasti yliarvostettuja. 

– Jos ottaa huomioon, että tuotannossani on paljon kappaleita, jotka eivät ole lainkaan hyviä, minusta tuntuu, että musiikkini on saanut osakseen paljon enemmän huomiota kuin se ansaitsee. Jotkin biisit ovat toki päteviä, mutta mukana on aivan liikaa kamaa, johon en ole tyytyväinen.

Kodin merkitys

Tällä hetkellä ilmeisesti tiheään asutussa ja vilkkaassa Los Angelesin Itä-Hollywoodissa majailevan Connerin menneisyys on pitänyt sisällään paljon muuttoja ympäri Yhdysvaltoja, eikä nykyinenkään asuinpaikka liene se lopullinen.

Yksi Victims of the Times -kiekon merkittävimmistä syntytekijöistä olikin Connerin hankaluudet asuinpaikan suhteen. Mies nimittäin menetti kotinsa kesken albumin teon, mistä johtuen levy otti muotonsa vähän siellä sun täällä, lähinnä motelleissa ja kavereiden luona majaillessa.

Tämä jätti jälkensä kiekon ilmapiiriin, joka ei ole sidoksissa oikein mihinkään. Myös albumin sanoituksissa käsitellään paljon ulkopuolisuudentunnetta, syrjäytyneisyyttä ja kodittomuutta – joko symbolisessa mielessä tai sitten konkreettisesti, tiedä häntä. 

Koska kämppähommat vaikuttavat näinkin hankalilta, oletko koskaan miettinyt vakavasti Yhdysvaltojen ulkopuolelle muuttamista?

– En ole oikein varma, mikä koti edes on, Conner tuumailee. 

– Ehkä se on paikka, josta minun ei tarvitse lähteä pois – tai pikemminkin paikka, josta en halua lähteä pois. Se voisi olla mikä tahansa paikka, jossa löydän rauhan itseni kanssa.

– Toisessa maassa asuminen ei tunnu minusta lainkaan realistiselta ajatukselta, sillä mikäli en tunne oloani kotoisaksi tässä maassa, en tiedä, miten niin voisi tapahtua jossain muualla.

Nimensä H. P. Lovecraftin Cthulhu-myytistä ottanut Xasthur on jatkuvassa muutoksessa elävä yksikkö, jonka suunta ja käänteet eivät tunnu olevan aina aivan täysin Connerin ohjauksessa. Ainoa selvä asia on, että miehen mieli ajaa vuodesta toiseen musiikin pariin – oli kyse sitten metallista, folkista, ambientista tai jostain aivan muusta.

Kun kysyn, mahtaako Xasthurin nykyinen olomuoto olla se viimeinen, mies heittäytyy arvoitukselliseksi.

– Xasthurissa on vielä tilaa muutamille muutoksille. Haluan tehdä monenlaista musiikkia ja taidetta, mutta täysin omalla tavallani, tai muuten hommasta tulee falskia.

– Juuri nyt on tapahtumassa joitain isoja muutoksia, eikä minulla ole muita mahdollisuuksia kuin rakentaa musiikkiani niiden ympärille.

Julkaistu Infernossa 6/2021.