Tarot, Lazy Bonez, Raskasta Joulua, Raskasta Iskelmää, Breaking Strain, Vertical Hair Factory, Zenith ja niin edelleen. Salmelan bändihistoria on mittava ja monipuolinen. Viime vuonna hän pääsi näyttämään kyntensä sooloartistina. Tuple-nimellä julkaistu Wooden Box (2020) tarjoili kevyehköä ja melodista AOR:ää, tuttavallisemmin aikuisrockia. Eli juuri sellaista musiikkia, mitä hän on halunnut pitkään esittääkin.
Toinen soololevy, toukokuun lopussa ilmestyvä Welcome to Hell (2021), näkee päivänvalon piskuiset 11 kuukautta debyytin julkaisun jälkeen. Salmela on pitänyt itsensä kiireisenä monella muullakin rintamalla, mutta kelataanpa ensiksi kasetti alkuun.
Tommi Salmela syntyi kulttuuriperheeseen Kuopiossa 3.6.1969. Hänen isänsä näytteli Kuopion kaupunginteatterissa ja äitinsä, joka tanssi ja suunnitteli teatterille koreografioita, työskenteli liikunnan lehtorina. Taiteellisuus heijastui perheen lapsiin.
– Innostuin musiikista teatterin kautta, kun kävin katsomassa faijani ja muiden näytelmiä. Musikaalit olivat mielestäni parhaita: Valkoinen hevonen, West Side Story ja muut. Musiikki liittyi oleellisesti teatterimaailmaan, Salmela sanoo.
Perhe muutti Helsinkiin 1974, kun Antti Litjan ja Kurt Nuotion kanssa samalta vuosikurssilta näyttelijäksi 1960-luvulla valmistunut Tommi-isä sai paikan Kansallisteatterista. Isän lupaava ura päättyi kuitenkin traagisesti syyskuussa 1975: hän hukkui mökkireissulla Päijänteeseen. Perhe palasi onnettomuuden jälkeen Kuopioon.
Wooden Boxin nimikappale kertoo kuusivuotiaasta pojasta, joka ei pysty käsittämään, miksi hänen isänsä on pantu puiseen arkkuun.
– Ensimmäinen soololevyni oli paikoin miltei liiankin henkilökohtainen. Annanko ihmisten kuulla nämä tarinat vai en? mies pohtii.
Rockabillyparkettien tanssikuningas
Salmela tutki lapsena äitinsä levyhyllyä ja valitsi mielenkiintoisimmilta näyttäneet albumit kuunneltavaksi. Ensimmäisinä iskivät Abba ja rock’n’roll -artistit kuten Elvis ja Chuck Berry. 1980-luvun taitteessa ohi kiilasi rockabilly, jota hän alkoi fanittaa kokonaisvaltaisesti ja täysillä. Jalkoihin ilmestyivät läskärit ja Levikset, ylle nahkatakki ja hiuksiin sokerivesikampaus. Samalla asenne muuttui kapinallisemmaksi, kuten tyyliin kuului.
– Rockabillyssä kiehtoivat harmaalla alueella liikkuminen ja kova kulmien kundi -ideologia. Istuttiin iltaisin hampurilaisravintola Pirtelössä, juotiin Cokista ja oltiin kovia jätkiä, vaikka munakarvat olivat hädin tuskin kasvaneet. Tuli käytyä myös diskoissa tanssimassa rockabillyä. DJ Nite järjesti tanssiskaboja Ruplalla, jossa äänitettiin myöhemmin Tarotin live-dvd. Voitin monet kisat ja sain palkinnoksi levypaketteja, joissa oli musiikkia laidasta laitaan. Pidin monenlaisesta musasta, mutta rockabilly oli ykkönen, Salmela kertoo.
Nuorukainen kävi tovin bassotunneilla, mutta keskittymisvaikeudet ottivat niskalenkin motivaatiosta. Hän ei pitänyt itseään muutenkaan musikaalisena eikä osannut mielestään laulaa.
Laulamisen subjektiivinen merkityksellisyys näkyi kuitenkin jo varhain. Salmelalla oli tapana laittaa illalla kasetti soimaan, heiluttaa päätään musiikin mukana ja laulaa itsensä uneen.
– En tiedä, mistä se johtui. Liekö käynyt niin, että kun lauloin itseni pentuna uneen, sanat ja sävelet tarttuvat helposti päähäni vanhempanakin? Unen kautta asiat jäävät hirveän hyvin lihasmuistiin. Jos luen illalla sanoituksia, muistan ne hyvin seuraavana päivänä.
Salmelan tapauksessa musiikillinen oppiminen tapahtuu kuuntelemalla. Hän nappaa rytmit ja sävelkulut lennosta ja harjoittelee toistamalla niitä. Hänellä on loistava sävelkorva ja musiikillinen muisti, mutta formaalinen koulutus ja teoriantuntemus puuttuvat.
– Mulle lyötiin Kuorosodassa nuotit kouraan, että laula tuosta. Ööö… Siis mitä pitäisi laulaa? Sit mä vain kuuntelin kappaleen, että ahaa, se menee näin, ja vedin osuuteni niin kuin se meni.
Hiuslakkaa ja spandexia
Tuplen isoveli Marko Salmela ja Marko Hietala olivat luokkakavereita Kuopion musiikkilukiossa. Hietala kiikutti veljelle lainaan Led Zeppeliniä, Journeyä ja muuta raskaampaa musiikkia. Tuple oli tottunut kuulemaan perkussionistiveljensä huoneesta kantautunutta jazzia, progea, funkia ja muuta rytmimusiikkia. Hänestä raskaampi musiikki, jollaista hän ei ollut aiemmin kuullut, vaikutti mielenkiintoiselta. Se edusti vain yhtä haaraa muiden tyylilajien joukossa, mutta jokin siinä kuitenkin kiehtoi.
Salmelan tajunta räjähti atomeiksi vasta silloin, kun hän sai isoveljeltään joululahjaksi Van Halenin nimikkodebyytin (1978). Aikaansa edellä ollut mestarillinen taidonnäyte iski niin lujaa, että levy viihtyi soittimessa seuraavat kolme kuukautta putkeen.
– Van Halenin debyytti sai minut kiinnostumaan Uriah Heepistä, Led Zeppelinistä, Black Sabbathista, Deep Purplesta ja raskaasta musiikista yleensä. Kun tutustuin Markoon ja hänen isoveljeensä Sakariin, paketti oli niin sanotusti kasassa: tötterö vaihtui pitkään tukkaan ja farkut stretcheiksi, Salmela nauraa.
Samalla laulaminen alkoi kiinnostaa. Soittopuuhissa aktivoituneet luokkakaverit kyselivät Salmelalta, miksei tämä ryhtyisi laulajaksi, kun hän hyräilee kappaleita ääneen koko ajan muutenkin. Salmelan ensimmäinen pitkäaikainen kokoonpano oli nimeltään Zenith. Hän liittyi myös Rush-covereita soittaneeseen porukkaan.
Salmelan ja Sakari ”Zachary” Hietalan tiet yhtyivät 1980-luvun puolivälissä kuopiolaisella nuorisotalolla, jossa Tarot, aiemmalta nimeltään Purgatory, harjoitteli. Salmela viihtyi usein bändin treeneissä, eikä mennyt kauaakaan, kun hän huomasi kiertävänsä Suomea yhtyeen roudarina.
– Ne olivat mielenkiintoisia aikoja. Spandexit ja jättitukat eivät näyttäneet millään tavalla oudolta, vaan olivat cool. Olin mukana monissa jutuissa, kuten esimerkiksi Wings of Darkness -videon kuvauksissa ja ensimmäisessä Soundi-haastiksessa, jossa Juho Juntunen haastatteli bändiä Tampereen juna-aseman ravintolassa. Siihen aikaan keikkabussit eivät olleet sellaisia kuin nykyään. Välillä sisällä oli hirveä pakkanen ja välillä läkähdyttävän kuuma, Salmela hymähtää.
Höyrymakkaraa takahuoneessa
Samalla kun Tarot loi uraansa, Salmela lauloi omissa kokoonpanoissaan kuten Crimessa ja Breaking Strainissä. Kuopion hevipiirit olivat pienet ja tiiviit. Marko Hietala miksasi Salmelan bändien keikkoja ja äänitti niiden studionauhoja. Salmela taas lauloi taustoja kaikille Tarot-levyille To Live Foreveristä (1993) eteenpäin. Vuonna 1995 hänet napattiin osaksi bändin livekokoonpanoa, ja Crows Fly Blackin julkaisuvuonna 2006 hänen jäsenyytensä vihdoin virallistettiin.
– Marko ehdotti sitä, ja mulle iski paniikki. Kelasin, että voin mä tulla jäseneksi, mutta laulan verhon takaa. Olinkin aluksi taka-alalla, mutta tulin pikkuhiljaa lavan eteen. Marko antoi mulle vastuuta ja kannusti, mistä olen kiitollinen, Salmela sanoo.
Tarotin suosio oli harpannut ylöspäin Crows Fly Blackin edeltäjän, Suffer Our Pleasuresin (2003) voimalla. Markon tuore pesti Nightwishin basisti-laulajana oli tuonut bändille runsaasti tuoreita fanikorvapareja, mutta pelkästään se ei selittänyt suosiota: Suffer Our Pleasures oli suorastaan loistava levy.
Crows Fly Blackin myötä Tarotin kansainvälinen suosio ja tunnettuus kasvoi. Bändi teki pari kiertuetta Saksassa ja pistokeikkoja vähän muuallakin. Kysyntää riitti myös Suomessa, jossa näkyvyys sai uusia ulottuvuuksia Gravity of Lightin (2010, toistaiseksi viimeisin uutta musiikkia sisältävä Tarot-albumi) aikoihin, kun Marko Hietalan johtama ja Tuple Salmelan tähdittämä Kuopion kuoro kisaili Kuorosodassa. Kuopion kuoro veti muun muassa komean version albumin johtosinglestä I Walk Foreveristä. Hietalan kuoro tuli kisassa toiseksi.
– I Walk Foreverin musavideoreissu oli ikimuistoinen ja kostea. Joku nappasi Seiskaan kuvan, kun talutin Markoa matkalla kuvauksiin. Kuvatekstissä luki: ”Tarotin Marco Hietala menossa tekemään musiikkivideota Egyptiin. Seurassa roudari Tommi Salmela”, mies hekottaa.
Hän muistelee varsinaisia roudariaikojaan lämmöllä. Bussimatkat, nuoruuden into ja iloliemipitoinen hauskanpito linkittyivät aikaan, jona nuorimies etsi itseään ja kutsumustaan. Ne tarjosivat myös näkökulmia omaan uraan esiintyvänä taiteilijana. Vuosikymmenten kokemus on osoittanut, ettei mitään kannata pitää itsestään selvänä. Vaikka hän on esiintynyt jäähalleissa ja areenoilla, pikkuklubien vaatimattomat olosuhteet ovat auttaneet pitämään jalat maassa ja opettaneet nöyryyttä.
– Tarotin ensimmäisillä keikoilla meille sanottiin, että saatte tuosta höyrymakkarat. Tuokaa omat viinat. Silloin piti olla isompi artisti, jotta sai lihapiirakan. Raskaassa Joulussa on tietysti vähän erikokoinen produktio. Ei mua haittaa majoittua koko bändillä johonkin vuokraloukkoon tai ajaa keikkapaikalta suoraan takaisin, kuten teimme usein Tarotin kanssa, mutta kiva hotelleissakin on yöpyä.
Raskasta joulua, laiskoja luita
Salmela päätyi laulamaan Raskaassa Joulussa oma-aloitteisesti. Hän näki bändin show’n Tampereen Yo-talolla niihin aikoihin, kun konseptin suosio ja tuotannon koko eivät olleet vielä remahtaneet jättimäisiksi. Lavalla näytti olevan niin hyvä meininki, että Salmela päätti kysyä myöhemmin idean isältä, kitaristi Erkka Korhoselta, pääsisikö hän osaksi solistikattausta. Korhonen otti Salmelan mukaan koerundille.
– Ensimmäinen keikka oli jossain hotelli-ravintolakompleksissa Hämeenlinnassa. Erkka sanoi vedon jälkeen, että paikka on sinun. Solistit seulotaan tarkkaan: jokaisen täytyy olla paitsi hyvä laulaja myös ihmisenä sellainen, että osaa puhaltaa yhteen hiileen muiden kanssa, Salmela sanoo.
Tuosta keikasta lähtien Salmela on kuulunut Raskasta Joulua -vakiokalustoon. Vuodesta 2012 saakka hän on laulanut myös kajaanilaisessa Lazy Bonezissa. Melodista hard rockia jyystävä kokoonpano sai alkunsa sattuman kaupalla. Basisti Jaakko Kauppinen ja kitaristi Mikko Niiranen olivat äänittäneet pari biisiä, jotka kaipasivat laulajaa. He kysyivät Salmelalta, josko häntä kiinnostaisi vetää ne.
– Kuuntelin biisit läpi ja totesin, että nämähän ovat aika hauskoja – vanhan kasarihevin ja Udon henkisiä, simppeleitä biisejä. Sanoin jätkille, että tehkää lisää biisejä, niin lauletaan pois. Siitä se lähti.
Vol. 1 (2012), jolla soittivat myös Tarotin Pecu Cinnari ja Janne Tolsa, sai hyvän vastaanoton. Levyä pidettiin pirteänä, hyväntuulisena ja lystikkäänä. Sitä seuranneet Alive (2015) ja Kiss of the Night (2019) jatkoivat musiikillisesti samalla linjalla, mutta hieman vakavamielisemmin.
– Äänitimme ekalle levylle rohkeasti ne biisit, jotka meillä tuolloin oli. Se levy on mulle yhä ykkönen. Biisit kuten M.I.L.F. [lyhenne sanoista Mother, I Like Flowers] olivat oikeasti hauskoja. Eivät viimeisimmätkään levyt huonoja ole, mutta niillä bändi hakee paikkaansa ja sitä, mitä sen musiikki voisi olla, Salmela sanoo.
Lazy Bonezilla on useita kappaleita kasassa neljättä täyspitkää varten. Salmela aikoo keskittyä niihin, kun hän on saanut pari muuta kappaletta pois alta. Biisit kuuluvat Vertical Hair Factorylle, uudelleen kasatulle ryhmälle, jossa Salmela lauloi 1990-luvulla. Näiden ohella kolmas soololevykin on jo työn alla, ja loppuvuodesta käynnistyvät Raskasta Joulua -keikat, mikäli korona suo. Tekemistä riittää siis monella saralla – päivätöitä nuoriso-ohjaajana ja etsivänä nuorisotyöntekijänä unohtamatta.
– Mun on pakko jaksottaa projektejani, jotta pystyn hoitamaan ne niin hyvin kuin mahdollista. Juuri nyt keskityn toisen soololevyni julkaisuun, ja fakta on, etten ota mitään päällekkäin Raskasta Joulua -keikkojen kanssa. Perhe-elämälle ja tyttärellekin on riitettävä aikaa. Tytär on kuitenkin aina ykkönen.
Ohjakset vihdoin kourassa
Salmela on aina toivonut omaa bändiä, jossa hän saisi hoitaa tonttinsa juuri niin kuin haluaa, ilman kompromisseja. Kilttiluonteinen solisti kokee joutuneensa usein nöyrtymään biisintekijöiden toiveiden edessä, eikä hän ole päässyt hyödyntämään täyttä luovaa potentiaaliaan. Siksi sooloura tuli kuin tilauksesta.
Idea sai alkunsa pikkutunneilla terassilla. Salmela sai päähänsä, että olisi kiva tehdä soololevy 50-vuotissynttäreikseen. Hän pestasi säveltäjä-sanoittajaksi vanhan soittokaverinsa Jukka ”Riitis” Riitaluoman, jonka hän tiesi tuotteliaaksi ja lahjakkaaksi biisintekijäksi. Salmela kuvaili, millaista musiikkia haluaisi laulaa, ja tarjosi Riitaluomalle aiheita omasta elämästään tekstejä varten. Pian kasassa oli levyllinen hyväntuulista AOR:ää.
– Riitikseltä tulee biisejä kuin hyllyltä. Uskomaton tyyppi, ja vieläpä virtuoosikitaristi. Ensimmäisen levyn tekstit olivat henkistä puhdistautumista. Toisella tarinoissa mennään yhteiskunnan syvimpiin syövereihin, mutta pilke silmäkulmassa ja toivo edellä. Siellä on paljon ”jos ei yritä, ei myöskään pääse mihinkään” -sanomaa mukana, Salmela sanoo.
Hän vitsailee, että halu laulaa kevyempää musiikkia johtui ikääntymisestä. Se ei ole kuitenkaan koko totuus, sillä mies on pitänyt aikuisrockista vuosikymmeniä.
– Mitä laajempi käsitys mulla on musiikista, sitä laajemmin pystyn hyödyntämään sitä omilla levyilläni, hän summaa.
Salmela kertoo oppineensa pitämään jopa countrysta. Musiikkityylissä viehättävät paitsi huippulahjakkaat solistit myös rikas lauluharmonioiden käyttö. Hänen mielestään suomalaisartistien pitäisi uskaltaa hyödyntää harmonioita nykyistä monipuolisemmin: melodiat ovat hallussa, mutta harmoniat turhan lainalaisia ja arvattavia.
Salmela onkin pyrkinyt luomaan soololevyilleen entistä yllätyksellisempiä ja omaperäisempiä lauluharmonioita. Vierailevat laulajat, kuten Tony Kakko ja Noora Louhimo, tuovat palettiin omat sävynsä.
– Nooralta tuli yli sata lauluraitaa yhtä biisiä varten! Meikäläinenkin teki siihen 39 raitaa ja tuplasin kaiken. Raitoja oli niin paljon, että kummankin soololevyni miksannut Tolsa sanoi vaativansa viisinkertaisen palkan, Salmela hekottaa.
Laulajasta huokuu edelleen lapsenomainen innostus musiikkia kohtaan. Vuodet vierivät, mutta projekteja riittäisi enemmän kuin niitä ehtii tehdä. Tarot jäi telakalle, kun rumpali Pecu Cinnari kuoli pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana syyskuussa 2016. Bändiä ei ole kuitenkaan täysin kuopattu, vaan tulevaisuus näyttää, aktivoituuko se tavalla tai toisella.
– En osaa vastata juuta enkä jaata, mitä tapahtuu vai tapahtuuko koskaan mitään, Salmela tiivistää.
Juuri nyt Salmela nauttii soolouransa suomasta luovasta vapaudesta ja mahdollisuudesta luotsata projektiaan juuri siihen suuntaa, mihin itse haluaa. Mittavasta kokemuksestaan huolimatta mies tuntee olevansa edelleen alussa.
– Pystyn nykyään tekemään sellaisia asioita, joista olisin voinut parikymmentä vuotta sitten vain haaveilla. Toivon toki, että kykenisin elämään pelkällä musiikilla, mutta perusduuninikin on rakas. Se pitää jalat maassa, Salmela sanoo hymyillen.
Julkaistu Infernossa 5/2021.