Musta lammas – haastattelussa Thy Kingdom Will Burn

Toisen albuminsa The Void and the Vengeancen julkaissut Thy Kingdom Will Burn soittaa melodista death metalia suomalaisille tutuissa tunnelmissa.

Olette tehneet kaksi albumia vajaaseen vuoteen. Mistä luovuus kumpuaa? – Biisinteko on minulle harrastus siinä missä jalkapallo tai vanhojen autojen kunnostus jollekin toiselle. Otan kitaran kouraan lähes päivittäin ja yritän 

kehitellä uusia riffejä ja biisiaihioita, basisti Janne Ruuskanen veistelee.
– Vaikka levyjen välillä on alle vuosi, niin ekalla vanhimmat biisit on vuodelta 2017. Mehän tehtiin debyyttiä melkein kaksi vuotta – tai ainakin se tuntui siltä. 

– Kun korona sulki keikkapaikat, alettiin työstää toista kiekkoa heti perään jo ihan vaan homman mielekkyyden kannalta. Mitäpä niitä jo nauhoitettuja biisejä pyörittelemään, jos ei keikkojakaan ole tiedossa. Tokan ensimmäiset biisit taisivat syntyä jo kun nauhoitettiin ensimmäisen levyn rumpuja, hah hah. 

Löytyykö sanoituksistanne jokin syvempi pointti? 

– Eipä oikeastaan. En yritä saarnata omia uskomuksiani ihmisille. Ne ovat lähinnä omia näkemyksiäni maailmanmenosta tai vihanpurkauksia jotain näkemääni kohtaan. Tai sitten vain oman pääni sisällä kehittyneitä tarinoita. 

– Sanoitusten tekeminen on aika ahdistavaa hommaa, siinä kun joutuu kaivelemaan oman mielen peräkammareista kaikki synkimmät ajatukset. Mutta on se tavallaan ihan puhdistavaakin, kun saa kaiken ahdistavan pois päästä ja paperille. Vähän kuin terapiaistuntoja itsensä kanssa. En tiedä aina itsekään, mistä kirjoitan, kunnes huomaan jälkeenpäin, että ahaa, tämähän kertoo ystäväni kuoleman jälkeisestä ahdistuksesta. 

Musiikistanne voi poimia monenlaisia vaikuttajia. Millaisten bändien faneille lähtisit suosittelemaan uusinta kiekkoanne? 

– Meitä on vaikea verrata suoraan johonkin toiseen yhtyeeseen, basisti pähkäilee. 

– Jokainen raskaan musiikin ystävä, joka osaa arvostaa tunnelmaa ja tarttuvia melodioita, löytää meistä jotain, mikä saa niskan nykimään. 1990-luvun puolenvälin metallin tahdissa bänditoiminnan aloittaneena ja 2000-luvun alun melodisen metallin kulta-aikoina biisinkirjoitustaitoa hioneena sanoisin, että suurimmat vaikuttajamme tulevat niiltä ajoilta. 

– Jos jotain täytyy nimetä, niin kotimaisista Diablo, Insomnium ja Wolfheart, ulkomaisista Dark Tranquility, Paradise Lost ja Amon Amarth. Yhtymäkohtia näihin voi löytyä, mutta tässä on kehittynyt vuosien varrella ihan oma tapa tehdä kappaleita. 

Lafkanne Scarlet on profiloitunut ehkä enemmän power metalin parissa. Minkälaisessa seurassa koette olevanne? 

– Ehkä me tosiaan ollaan jonkinlainen musta lammas, mutta onneksemme meille on rakentunut tiivis yhteistyö lafkan kanssa ja Italian päässä ollaan valmiita panostamaan meihin myös pitkässä juoksussa. 

– Ollaan oltu lafkan rosterissa vasta vuoden, mutta toistaiseksi olemme olleet tyytyväisiä. Ehkä se näyttäytyy meidän eduksi, että ollaan hieman erilaisia kuin Scarletin muut bändit. 

Musiikissanne on potentiaalia pitkälle. Minkälaisia haaveita teillä on jatkon suhteen? 

– Olisihan se mahtavaa, että päästäisiin keikkailemaan enemmänkin mahdollisimman suurille joukoille ja saataisiin tasainen ja turvattu julkaisuvirta niin, että homma etenisi vähän kuin omalla painollaan. Ruokkisi itseään niin rahallisesti kuin innovatiivisestikin. 

– Tämän vuoden keikkakalenteri näyttää aika hiljaiselta Tanskan syyskuista Raise Your Horns -festivaalia lukuun ottamatta, mutta ensi vuonna on luvassa keikkoja Saksassa, Belgiassa, Ranskassa ja Briteissä. 

Julkaistu Infernossa 4/2022.

Lisää luettavaa