Nightwishin seuraava levy alkaa jo hahmottua – ”Suuntaamme studioon ensi kesänä”, sanoo Tuomas Holopainen

Holopainen käytti pandemia-ajan hyödyksi säveltämällä uutta musiikkia.

04.08.2022

Nightwish-yhtyeen kosketinsoittaja ja biisintekijä Tuomas Holopainen sanoo tuoreessa Rock Sverigen haastattelussa yhtyeen suuntaavan studioon äänittämään seuraajaa Human. :II: Nature -albumille ensi vuonna.

”Sain kaikki biisit tehtyä pandemia-aikana. Kuuntelimme demot läpi koko bändin kesken ensimmäistä kertaa noin kolme viikkoa sitten, kun olimme Amerikassa kiertueella. Asiat rullaavat eteenpäin”, Holopainen sanoo.

”[Pandemian alku] oli melkoinen shokki. Levymme oli juuri tullut ulos ja kaikki piti perua. Olin todella poissa tolaltani ehkä viikon tai kaksi, mutta sen jälkeen aloinkin tuntea syyllisyydensekaista iloa siitä, että saatoin olla kotona tekemättä mitään. Se tuntui palauttavalta ja todella hyvältä muutaman kuukauden, jonka jälkeen aloin tylsistyä.”

”Sitten äänitimmekin Aurin levyn (II – Those Who We Don’t Speak) ja lämmittelimme uudelleen vanhan black metal -bändin (Darkwoods My Betrothed), jonka jälkeen aloin kirjoittaa kappaleita seuraavalle Nightwishin levylle. Siinä meni noin vuosi ja saimme demot valmiiksi pari kuukautta sitten. Suuntaamme studioon ensi kesänä eli noin vuoden päästä tästä.”

Holopaisen mukaan pandemia tulee heijastumaan jonkun verran myös sanoituksiin, mutta odottamattomalla ja yllätyksellisellä tavalla.

Lisää luettavaa