”On aivan sama, vihaako joku tätä musiikkia” – haastattelussa Zeal & Ardor

Mustaa metallia ja afroamerikkalaista musiikkia yhdistelevän Zeal & Ardorin johtaja Manuel Gagneux todistaa Stranger Fruit -albumilla, että hänen yhtyeellään on vielä sanottavaa. Mutta miten kauan sitä riittää?

12.11.2018

Alussa oli vitsi. Kikka, temppu ja gimmick, jonka Manuel Gagneux kehitteli sattuman kautta.

Vuonna 2014 hän kysyi anonyymillä 4Chan-foorumilla, mitä kahta musiikkityyliä hänen pitäisi yhdistellä tulevassa projektissaan. Joku vastasi ”nigger music”, toinen ”black metal”.

Tummaihoinen sveitsiläis-amerikkalainen muusikko ohitti rasistisen sanavalinnan olankohautuksella ja tarttui annettuun haasteeseen ennakkoluulottomasti. Niin syntyi Zeal & Ardor, afroamerikkalaisia spirituaaleja ja mustaa metallia yhdistelevä konsepti.

Gagneux’n tunnetuimman musiikkiprojektin syntytarinasta on kasvanut pienimuotoinen legenda. Sen sattumanvaraisia käänteitä ihmetellessä tulee mieleen, että Zeal & Ardorin lähtökohta on kiinnostava mutta ei millään tapaa ongelmaton. Musiikin ei pitäisi olla arpapeliä ja komediaa. Jos taide perustuu humoristisiin heittoihin, sille ei arvaa povata kovinkaan pitkää tulevaisuutta. Vanhoista vitseistä ei välitä kukaan.

Ei kuitenkaan kannata vetää liian hätäisiä johtopäätöksiä. Gagneux on saanut Zeal & Ardorin kautta huomata, että hauskassakin asiassa voi olla myös syvyyttä, voimaa ja substanssia.

– Ihan aluksi ajattelin, että kokeilenpa tehdä tällaista huvittavaa musiikkia. Aika pian kuitenkin huomasin, että black metalin ja spirituaalien yhdistelmällä on valtavasti dramaattista potentiaalia, Barcelonasta tavoitettu Manuel Gagneux kertoo. – Sen jälkeen olen ollut hyvinkin vakavissani tämän musiikin suhteen.

Gagneux on oikeassa musiikkinsa dramaattisuudesta. Vielä vaikuttavampaa on se, miten hienosti blastbeatit ja kylmästi surisevat kitarat osuvat yhteen bluesinlämpöisten lauluosuuksien kanssa. Zeal & Ardorissa ääripäät vetävät toisiaan puoleensa niin vahvasti, että sen kappaleissa tuntuu sulkeutuvan jonkinlainen ympyrä, eikä kuviossa edes ole minkäänlaista väkinäisyyden tuntua.

Eikä siinä kaikki – äärimmäisten ja vastakohtaisten elementtien yhdisteleminen tekee Zeal & Ardorista myös inhimillisemmän ja siten yleisemmin ymmärrettävän kuin osien perusteella voisi odottaa. Erillään spirituaalien toiveikkuus ja lämpö sekä black metalin viha ja kylmyys kattaisivat vain tietyt osat inhimillisten tunteiden laajasta kirjosta. Yhdessä ne luovat paljon laajemman ja uskottavamman lopputuloksen. Harvan ihmisen tunne-elämä muistuttaa pelkästään Mayhemin biisiä tai John the Revelator -klassikkoa, mutta viitteitä molempiin löytyy varmasti itse kunkin sielusta.

Ensimmäiseksi Zeal & Ardorista huomaa pinnan ja sen muodot, mutta niidenkään merkitystä ei kannata vähätellä. Erottautuminen on menestymisen kannalta tärkeää, ja siinä Gagneux oli oikeilla jäljillä heti alkuun. Zeal & Ardorin epäortodoksinen resepti herätti nopeasti huomiota ja sai asioita tapahtumaan.

– Tein ensimmäiset Zeal & Ardor -biisit lähinnä itselleni, mutta latasin ne kuitenkin Bandcampiin muidenkin kuultavaksi. Sitten alkoikin tapahtua kaikenlaista kiinnostavaa.

Kun Gagneux sai Zeal & Ardorin ensimmäisen albumin virallisesti julkaistuksi vuonna 2016, se sai innostuneen vastaanoton merkittävissä medioissa. ”Ei ikinä huomaisi, että yksi tämän vuoden jännittävimmistä julkaisuista alkoi vitsinä”, Noiseyssa kirjoitettiin saman vuoden kesällä. Rolling Stonen mukaan Devil Is Finellä avautui ”äärettömien mahdollisuuksien unimaailma”.

– Noiden artikkelien jälkeen juttujen määrä paisui kuin lumipallo, ja Zeal & Ardor alkoi kasvaa lehdistössä, Gagneux muistelee. – Se oli minulle täysi yllätys.

 

 

Studiosta lavalle, ja takaisin

Zeal & Ardor oli Manuel Gagneux’lle pelkkä makuuhuoneprojekti siihen saakka, kunnes hän kehitti sen keikkailevaksi bändiksi. Sen suhteen erityisen tärkeä käänne oli esiintymiskutsu maineikkaalle Roadburn-festivaalille.

– Kokosin bändin ystävistäni. Se oli hyvä ratkaisu, koska he tajuavat, mistä tässä ja minussa on kysymys. Ja kun Roadburn kutsui meidät soittamaan, asioita alkoi tapahtua oikein toden teolla.

Gagneux saa hankkeensa kehityksen kuulostamaan vaivattomalta. Todellisuudessa studioprojektin muuntaminen keikkailevaksi bändiksi ei ollut hänelle mikään itsestään selvä pikkujuttu, minkä hän myöntää auliisti.

– Aluksi pelkkä ajatuskin pelotti, koska pidin Zeal & Ardoria sooloprojektinani. En ollut varma, voiko tätä musiikkia tulkata yleisölle elävänä sen edessä, Gagneux muistelee. – Mutta keikat ovat olleet hienoja kokemuksia. Lavalla musiikki on paljon energisempää kuin levyillä. Meininki on suoraviivaista, intensiivistä ja superhauskaa.

Festivaalikeikoilla bändit tavoittavat usein aivan uutta yleisöä, ja niillä Zeal & Ardorin alkuperäinen yllätysmomentti on tänä päivänä tehokkaimmillaan. Gagneux nauraa, että vastaanotto vaihtelee riemusta hämmennykseen.

– Yleisössä näkee paljon hymyileviä kasvoja ja heiluvia hiuksia. Mutta sitten on niitäkin, jotka seuraavat meininkiämme suu auki. He eivät ilmeisesti ole osanneet odottaa sitä mitä saavat!

Vaikka asiat ovat muuttuneet, ne ovat pysyneet monin tavoin myös entisellään. Zeal & Ardor on bändi vain kiertueilla. Uusi musiikki syntyy samalla tavalla kuin ennenkin, Gagneux’n mielessä ja käsissä. Soolona, jos niin tahtoo sanoa.

– Studiossa soitan edelleen itse kaiken muun paitsi rummut. Minusta on järkevintä työskennellä niin, siis ajankäyttöä ajatellen. Miksi tilaisin sinne soittajan ja kertoisin hänelle, miten pitää soittaa, kun voin soittaa samat jutut itse nopeammin ja vaivattomammin.

Tekotavasta huolimatta Zeal & Ardorin toinen albumi Stranger Fruit ei ole mikään Devil Is Finen toisinto. Pikemminkin voisi sanoa, että se on paranneltu ja huolellisemmin tehty tulkinta Gagneux’n alkuperäisestä ideasta.

– Ensimmäistä levyä tehdessäni minulla ei ollut hirveästi aikaa miettiä biisien rakenteita. Tällä kertaa ehdin syventyä kappaleiden kirjoittamiseen enemmän. Siksi Stranger Fruit on harkitumpi kuin Devil Is Fine.

Zeal & Ardorin reseptiä Gagneux ei ole ainakaan vielä käynyt muuttamaan. Musiikin vaikutteet ovat entisellään ja yhtä yleisiä kuin ennenkin. On black metalia, spirituaaleja, bluesia – mustaa ja valkoista sekoitettuna niin, että lopputulos on kaikkea muuta kuin harmaa. Uusia vaikutteita hän ei ole tietoisesti etsinyt.

– Olen kuunnellut viime aikoina paljon John Coltranea, mutta eipä Stranger Fruitilta taida paljon jazzviboja löytää, Gagneux sanoo. – Teen musiikkia siltä pohjalta, mitä mieleeni juolahtaa.

Stranger Fruitin ilmestyessä bläkkispirituaaliprojektista on tullut Gagneux’n päätyö ja prioriteetti. Sen voi päätellä esimerkiksi sosiaalisen median seuraajamääristä: Zeal & Ardorilla on Facebookissa huomattavasti enemmän ystäviä kuin Gagneux’n toisella bändillä Birdmaskilla. Hän sanoo kuitenkin tarvitsevansa molempia.

– Kyllä minulla on aikaa Birdmaskillekin. Pidän tärkeänä, että minulla on jotain muutakin kuin Zeal & Ardor. On hyvä, että on tekemistä, ja vieläpä vaihtoehto sille tekemiselle. Näin en pääse tylsistymään.

Sanomaa halukkaille

Stranger Fruit -levyn nimi viittaa vanhaan yhdysvaltalaiseen protestilauluun Strange Fruitiin, jonka tunnetuimman tulkinnan levytti Billie Holiday vuonna 1939. Etelävaltioissa tapahtuneista mustien lynkkauksista kertovaan runoon sävelletty kappale on yksi kaikkien aikojen vaikuttavimmista rasisminvastaisista kommentaareista. Abel Meeropol kirjoitti sen aikoinaan turvallisuussyistä salanimellä Lewis Allan, ja vuonna 1999 Time-lehti valitsi sen vuosisadan merkittävimmäksi kappaleeksi. Oudot hedelmät sen nimessä viittaavat puissa riippuviin hirtettyihin ihmisiin.

Kun Gagneux on nimennyt Zeal & Ardorin kakkosalbumin Stranger Fruitiksi, hän on varmasti miettinyt näitä asioita. Ja onhan Zeal & Ardor tavallaan protesti jo itsessään. Se osoittaa ihan vain olemassaolollaan, ettei mikään estä liittämästä toisiinsa asioita, joiden ahdasmieliset eivät halua nähdä yhdistyvän.

Mies Zeal & Ardorin takana sanoo, että hänen musiikistaan voi löytää myös sanoman, jos niin tahtoo. Mutta pakko ei ole.

– En tyrkytä omia näkemyksiäni musiikkini kautta, hän korostaa. – Jos joku haluaa löytää Stranger Fruitilta nimenomaan nuo kantaaottavat jutut, niin kyllä ne siellä ovat. Mutta yhtä hyvin voi vain nauttia rajusta musiikista.

Gagneux’lle on tärkeää jättää sanoituksiin tulkinnanvaraa.

– Pidän ajatuksesta, että biisit ovat sen verran moniselitteisiä, että ihmiset voivat kuvitella niihin omat tarinansa. – Stranger Fruitilta voi löytää jo ensimmäisellä levyllä mukana olleen satanistiorjien idean, mutta yhtä hyvin voi ajatella, että kommentoin näillä kappaleilla tämän päivän poliittista ilmapiiriä.

Maailmasta löytyy sellaisiakin ihmisiä, joiden mielestä Zeal & Ardorin taide ei ole hyväksyttävää. Kristillisten spirituaalien ja satanistisen black metalin musiikillinen liitto herättänee eniten lynkkausajatuksia niiden keskuudessa, jotka haluavat säästää mustan metallin juuri sellaiselta esteettiseltä leikiltä, jollaista Zeal & Ardor edustaa.

– Enhän minä voi koskaan olla trve enkä cvlt, mutta ei sellainen minua huoleta. On aivan sama, vihaako joku tätä musiikkia, Gagneux naurahtaa. – Black metal oli aikoinaan outoa ja äärimmäistä musiikkia, jossa ei ollut sellaisia sääntöjä kuin nykyisin. Nyt on selvää, mitä black metalia tehdessä pitäisi tai saa tehdä. Minusta sellainen rajoitettu ilmaisu ei edes ole black metalia vaan jotakin… hassua.

Kiivaimmat ja henkilöön menevimmät keskustelut niin Gagneux’n musiikista kuin kaikesta muustakin käydään juuri sellaisissa paikoissa, joissa Zeal & Ardor sai alkunsa – siis Ylilaudan ja 4Chanin kaltaisilla anonyymeilla foorumeilla, joilla temmeltää monenlaista eläjää trolleista inceleihin. Gagneux suhtautuu nimettömään kirjoitteluun kaksijakoisesti. Vaikka vierailu 4Chanilla poiki hänelle kansainvälisen musiikkiuran, hänestä ei tullut foorumin vakiokäyttäjää.

– En minä siellä paljon aikaa vietä, mutta joskus käyn ihan uteliaisuudesta katsomassa, mikä meininki on. Pidän ajatuksesta, että on olemassa anarkistinen ympäristö, jossa saa sanoa mitä huvittaa. Vaikka siellä on paljon idiootteja, on tärkeää, että on olemassa sellaisia paikkoja. Jos kaikkea aletaan sensuroida, siitä seuraa vain ongelmia.

Uskonnollisuuteen Zeal & Ardor -mies suhtautuu samantyyppisesti kuin black metaliin. Se kiinnostaa häntä, mutta tunnustuksellinen hän ei ole.

– En ole lainkaan uskonnollinen, mutta uskonnollisuus kyllä kiinnostaa minua. Sehän on valtavan suuri osa monien ihmisten elämää ja siinä mielessä merkittävä ilmiö. Olen lukenut aihepiiristä aika paljonkin.

Kaikkea ei ole sanottu

Zeal & Ardorissa on piirteitä, jotka saavat pohtimaan sen kestävyyttä. Niin vahva ja idearikas levy kuin Stranger Fruit onkin, sitä kuunnellessa ei voi olla miettimättä, kuinka kauan Gagneux voi vielä jatkaa Zeal & Ardoria.

Moni asia puhuu lyhyen uran puolesta. Kuten se, että Zeal & Ardor syntyi yhtä aikaa sattumalta ja tarkoitushakuisesti, eli projektin pohjalla on keksitty konsepti, ei niinkään itseilmaisun tarve. Ja se, että Zeal & Ardorin musiikki on itsetarkoituksellinen yhdistelmä tyylejä, jotka sijaitsevat mahdollisimman kaukana toisistaan niin musiikillisella kuin ideologisellakin skaalalla.

Lisäksi Zeal & Ardorin musiikissa on jotakin hyvin humoristista, ja kaikkea koomista pidetään perinteisesti merkityksettömämpänä kuin vakavaa tavaraa, vaikka niin ei todellisuudessa olisikaan.

Lupaavaa Zeal & Ardorin tulevaisuuden kannalta on se, että vastaus kestävyyskysymykseen ei ole lainkaan itsestään selvä. Yhtäältä bändin yllätysmomentti on käytetty, eikä sen temppu enää herätä yhtä paljon huomiota tai huvitusta kuin ensialbumin aikaan. Toisaalta Gagneux on aivan selvästi kunnianhimoinen ja lahjakas muusikko, joka osaa kehittää ja jalostaa Zeal & Ardoria. Toinen levy kuulostaa edeltäjäänsä kypsemmältä ja valmiimmalta, ja vaikka musiikki on hauskaa, se ei ole mikään vitsi. Myös Gagneux’n sanoituksissa on huomattavasti enemmän ideaa kuin niissä tarvitsisi olla – ajatellen sitä, millaiselle pohjalle Zeal & Ardor on rakennettu.

Kaikki tämä saa ajattelemaan, että ehkäpä Zeal & Ardorilla on edessään huomattavasti pidempi tulevaisuus kuin tuhahtelijat uskovat. Voi hyvinkin olla, että Gagneux saa jatkossakin yhtä hyviä ideoita kuin Stranger Fruitia tehdessään. Ehkäpä hän säveltää vielä monta levyllistä tuota outoa ja ilahduttavaa musiikkia.

Mies ei itsekään tiedä. Hän on taiteilija, ei ennustaja. Hän tietää projektinsa tulevaisuudesta vain kaksi olennaista asiaa: Zeal & Ardor jatkaa, kunnes se jossakin vaiheessa lopettaa.

– Tässä vaiheessa tiedän, että tämän konseptin puitteissa ei ole vielä sanottu kaikkea. Mutta en minä tule jatkamaan tätä loputtomiin, hän sanoo. – Ei kukaan halua tehdä eikä kuunnella väkisin tehtyä musiikkia, jonka tekijä ei selvästikään ole inspiroitunut. Siksi on tärkeää tietää, milloin on hyvä hetki lopettaa. Kun huomaan sen hetken koittaneen, lakkaan tekemästä Zeal & Ardoria.

Julkaistu Infernossa 6/2018.

Lisää luettavaa