”On naurettavaa, että bändien jäsenet leikkivät kuuluvansa johonkin paholaisen eliittiin vain siksi, että soittavat sellaista musiikkia” – haastattelussa Alcest

Luojalleen Neigelle Alcestin tuotanto on sarja tietyn kokemuksen heijastuksia, mutta se palvelee monia muitakin tarkoituksia. Alcest on ulkopuolisen ulkopuolisille säveltämää musiikkia, joka voi avata tunnelukkoja ja jopa tien toiseen maailmaan.

Alcest.
Kuva: Andy Julia

Neige ei kuulu joukkoon. Hän on aina ollut vääränlainen ihminen väärässä paikassa, tai siltä hänestä on ainakin tuntunut. Niin oli jo silloin, kun hän oli vielä Bagnols-sur-Cèzessä Etelä-Ranskassa isän ja äidin kanssa asuva Stéphane Paut, eikä Alcestin Neigeksi muuttuminen helpottanut hänen oloaan, vaikka hän luultavasti niin kuvittelikin. Itse asiassa hänen uravalintansa taitaa johtua osin juuri hänen minäkuvastaan.

Nuoruuden ahdistuksessa muutto pois kotipaikkakunnalta tuntui pelastusrenkaalta, mutta kun Neige sitten asettui Pariisiin, hän ei sopinut jengiin sielläkään. Tai siltä hänestä tuntui. Ja mikä ikävintä, ulkopuolisuuden tunne ei tuonut hänelle iloa.

– Minusta on aina tuntunut, etten kuulu tänne. En pidä siitä tunteesta, Neige sanoo.

– Minulla ei ole kovin hyvä itsetunto eikä paljon omanarvontuntoa.

Onnekseen hän sattui syntymään luovaksi ihmiseksi, jolla oli kyky kanavoida tunteitaan musiikiksi. Tai ehkäpä hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin opetella käyttämään jotakin itseilmaisun välinettä, kun suora yhteys muihin ihmisiin ei tuntunut muuten aukeavan.

Ulkopuolisuudesta tuli häntä eteenpäin ajava voima, joka alkoi manifestoitua musiikiksi. Kappaleiden kirjoittaminen ja esittäminen oli yksisuuntaista viestintää, mutta ainakin se oli keino tulla kuulluksi.

Neige on tehnyt musiikkia teini-ikäisestä lähtien. Aluksi hän soitti black metalia, mutta skaala venyi nopeasti. Hänen kahden miehen yhtyettään Alcestia pidetään mustan metallin ja shoegazen tunnelmia yhdistelevän blackgaze-tyylin luojana. Vuonna 2000 perustetun bändin uusi, kuudes albumi on nimeltään Spiritual Instinct.

Alcest on aina peilannut Neigen sielua. Nyt kuvajainen on entistä synkeämpi.

– Jotkin Spiritual Instinctin biisit ovat vihaisia, äkäisiä, ja se on meille uutta. Koska yritän pitää musiikin maagisena ja puhtaana, en ole juuri tuonut esille sisäistä pimeyttäni. Mutta tällä kertaa tuntui oikealta esitellä myös sitä puolta.

Se kävi kuin itsestään. Alcest soitti paljon keikkoja edellisen albuminsa Kodaman (2016) jälkeen, ja kiertueiden päätyttyä Neige tunsi olonsa nääntyneeksi ja ahdistuneeksi. Hän kärsii unettomuudesta eikä ole omien sanojensa mukaan nukkunut hyvin moneen vuoteen. Kun kappaleita rakentelee sellaisissa tunnelmissa, ei ole ihme, jos levystä tulee edellistä raskaampi ja synkempi.

– Pimeän puolen vapauttaminen tuntui hyvältä, mutta toisaalta, ei minulla ollut mitään muuta vaihtoehtoa. Ellen olisi tehnyt niin, olisin ennen pitkää räjähtänyt. Onneksi minulla on musiikki, jonka kautta voin ilmaista itseäni. Ja onneksi tajusin käyttää sitä näinkin kiihkeiden tunteiden kanavana.

Inhottavaa negatiivisuutta

Black metal on ulkopuolisten musiikkia. Se vetää puoleensa tietynlaisesta ilmaisusta viehättyneitä ja niitä, jotka ottavat sen henkiseksi kodikseen. Myös Neige löysi teini-ikänsä alkuvuosina black metalista suojan maailmaa vastaan.

– Minusta tuntui, etten kuulunut sinne missä olin, ja black metal oli minulle jonkinlainen pakokeino, hän miettii.

– Olin myös todella kiinnostunut fantasiasta, Tolkienin kirjoista ja roolipeleistä, ja sellaisen ja black metalin välillä on vahva yhteys. Oli coolia, kun sellaisen maailman saattoi sijoittaa musiikkityyliin.

Ennen kaikkea Neige halusi päästä pois sieltä, minne ei tuntenut kuuluvansa.

– Pidin black metalissa siitä, että siinä ei ollut mitään, mikä olisi kotoisin tästä maailmasta. Sitä kuunnellessa mieleeni ei koskaan tullut soittajia äänittämässä musiikkiaan studiossa. Minulle se oli synkkien metsien ääntä, ja se vei minut mukanaan.

Ei kuitenkaan kovin pitkäksi aikaa. Netistä löytyy artikkeli Neigen elämän muuttaneista albumeista, ja mukana on kaikenlaista Michael Jacksonistä lähtien. Black metalia edustaa ainoastaan Emperorin In the Nightside Eclipse (1994).

– Olin totaalinen metallijätkä reilun vuoden verran, eli kuuntelin 14-vuotiaana vain sitä. Ei kuitenkaan mennyt kauan, kun aloin innostua muustakin musiikista. En käsitä, miten joku nelikymppinen voisi olla enää niin kapea-alainen, että kuuntelisi vain yhtä tyylisuuntaa, Neige naurahtaa.

Musiikkina black metal on edelleen hänelle tärkeää, mutta synkkien metsien ääni on vain yksi rakkaus muiden joukossa.

– Kuuntelen Darkthronea, Emperoria, Ulveria ja muita norjalaisia sekä Bathorya ja muuta old school -kamaa, mutta myös paljon muuta Aphex Twinistä The Cureen, Joy Divisioniin ja Dinosaur Jr:iin. Viime aikoina olen kuunnellut paljon Kate Bushia ja Björkiä. Björk kirjoittaa erikoisia melodioita, ja hänen levynsä kuulostavat mielettömiltä, täyteläisiltä ja kekseliäiltä. On tosi inspiroivaa löytää uutta musiikkia, jollaista ei ole koskaan ennen kuunnellut.

Omasta ”true-kaudestaan” Neige ei juuri halua puhua. Siihen liittyy asioita, jotka tuntuvat hänestä nyt vastenmielisiltä ja vierailta. Neige muun muassa soitti pitkään ”oikeistoanarkistiseksi” black metal -yhtyeeksi itseään kutsuvassa Peste Noiressa.

– En ole ikinä ollut kiinnostunut esimerkiksi satanismista. Inhoan black metalissa sitä saatanan negatiivisuutta. Toki ymmärrän, että pimeyttä sisältään on hyvä kanavoida musiikkiin, mutta katarsiksen jälkeen pitäisi olla nöyrä. On naurettavaa, että bändien jäsenet leikkivät kuuluvansa johonkin paholaisen eliittiin vain siksi, että soittavat sellaista musiikkia. Se on varmaan elähdyttävää egolle, mutta lopulta kyse on vain siitä, että ihmisillä on paha olla. Black metal -piireistä tulee heille eräänlainen perhe.

Toisinaan on myös huomaavinaan, että toisinajattelijoina itseään pitävien muka kapinalliset lausunnot ovat pelkkää toistoa esikuvien mielipiteistä, eivät itsenäisen ajattelun tulosta.

– Onhan se todella ennalta-arvattavaa. Kritisoidaan kristinuskoa, vaikka ollaan itse ihan samanlaisia, seurataan vain toisenlaisia sääntöjä ja ollaan tarkkana sen suhteen, mitä saa tehdä. Metalli oli aikoinaan ulkopuolisten musiikkia. Ei sen tarkoitus ollut saada ihmisiä tekemään samaa kuin muut. Silti monet bändit näyttävät ihan samanlaisilta ja laulavat samaa roskaa.

Joissain tapauksissa ulkoa opeteltu myrkynsylkeminen saa artistin vaikuttamaan jopa hiukan yksinkertaiselta.

– En ole paha enkä toivo kenellekään kuolemaa tai mitään sellaista. Rakastan ihmisiä. Toivon, että he ovat onnellisia ja tuntevat saavansa osakseen rakkautta.

Kuva: William Lacalmontie

Sielujen vehreä leposija

Vaikka Alcestin musiikissa on nyt entistä synkempiä elementtejä, sen taianomainen puoli on edelleen läsnä. Sen toismaailmallisissa melodioissa ja unenomaisessa laulussa on yhä ihmeen tuntua. Se on kaiku tietystä kokemuksesta, joka on vaikuttanut suuresti Neigeen muusikkona ja ennen kaikkea ihmisenä.

Hän on kertonut aiheesta lukemattomia kertoja Alcestin uran aikana, mutta se on ollut välttämätöntä. Alcestia ei voi ymmärtää tietämättä siitä. Varhainen voimakas kokemus on luultavasti synnyttänyt Neigen käsityksen siitä, että hän ei kuulu tähän maailmaan.

Kun Stéphane Paut oli viisivuotias pikkupoika, hän näki näkyjä. Ne tulivat päiväsaikaan, kun hän oli täysin valveilla. Neige ei tiedä, miksi hän näki mitä näki. Ehkäpä siksi, että lapsen mieli on enemmän auki kuin aikuisen. Vain se on varmaa, ettei hän unohda sitä koskaan.

– Minä näin ja tunsin jonkin taivaallisen, maagisen paikan. Se näytti toismaailmalliselta puutarhalta tai metsältä. Siellä oli hyvin värikästä ja puut kimmelsivät, ja siellä oli puroja, ja ilmassa leijui musiikkia. Ymmärsin, että näkemäni paikka ei ole tässä maailmassa.

Kokemus oli äärimmäisen vahva, mutta hän ei kertonut siitä kenellekään.

– Olin vasta lapsi ja taisin ajatella, että se oli ihan tavallista ja että kaikki muutkin ovat nähneet sen. Jossain vaiheessa tulin siihen tulokseen, ettei se olekaan ihan normaali juttu, mutta en vielä sittenkään halunnut puhua asiasta, koska koin sen hyvin henkilökohtaiseksi ja jopa vaivaannuttavaksi. Mutta sen tiesin aina, että se paikka oli todellinen, ei mikään uni tai mielikuvituksen tuote. Tunsin sisimmässäni, että se oli todellisempi kuin tämä maailma.

Näkyjen arvoituksellisuus sai hänet uteliaaksi.

– Koska en tiennyt, mistä siinä oli kysymys, aloin kiinnostua kaikesta henkisestä. Raymond Moodyn kuolemanrajakokemuksia käsittelevässä Life After Life -kirjassa [1975] kerrotaan, että kun ihminen on vähällä kuolla, hän kokee irtautuvansa ruumiistaan, mutta palaakin sitten takaisin kertomaan kreisin tarinan kirkkaasta valosta ja jo edesmenneiden rakkaidensa kohtaamisesta – olet varmaan kuullut tästä?

Kyllä vain.

– Nämä ihmiset kertoivat usein myös nähneensä maagisia paikkoja ja käyneensä niissä. Se, mitä he kertoivat nähneensä, muistutti täysin paikkaa, jonka itse näin lapsena. Oletan olleeni siellä ennen kuin tulin tähän maailmaan. Ehkä se on toinen maailma, johon ihmiset menevät, kun kuolevat. Kenties sielut lepäävät siellä ennen kuin palaavat takaisin tähän maailmaan. Voi olla, että se on maailmojen välinen tila, jossa kaikki on kaunista, rauhallista ja täydellistä, eikä aikaa ole olemassa.

Se tarkoittaisi, että ihmiset ovat vain jonkin yleisemmän tilapäisiä ilmentymiä. Neigen taiteilijanimi tarkoittaa lunta. Ehkä hän valitsi sen nimekseen siksi, että lumi on pelkkä tiettyjen olosuhteiden synnyttämä aineen muoto.

– Mystinen lapsuudenkokemus on ainoa syy siihen, että sävellän musiikkia. Se on aina Alcestin taustalla muodossa tai toisessa. Se on elämässäni edelleen vahvasti läsnä ja tehnyt minusta sen kuka olen. Puhuminen ei tee oikeutta sille, mitä koin. Sitä on mahdotonta kuvailla. Sen sijaan musiikissa sille voi antaa konkreettisemman muodon. Jos tunnen menettäväni yhteyden siihen, mitä minulle tapahtui, minun ei tarvitse kuin kuunnella omaa musiikkiani.

Kuva: Andy Julia

Spontaaniutta ja hakemista

Alcest on siis konseptibändi, joka syntyi Neigen lapsuudenvisioista. Sen jokainen albumi lähestyy hänen toismaailmallista kokemustaan tavalla tai toisella, ja hänen kaikki kappaleensa kertovat siitä jotakin. Hän ei kuitenkaan koe toistavansa itseään.

– Jokainen levy on erilainen, enkä koskaan oikein tiedä, mitä biisintekovaiheelta pitäisi odottaa. Spiritual Instinctin kappaleet syntyivät hyvin spontaanisti ja nopeasti. Jotkin jopa päivässä tai parissa, mikä on minulle epätavallista. Olen hyvin nirso uusien riffien suhteen, enkä laula rock’n’rollista tai hauskanpitämisestä vaan syvällisistä asioista. Sen vuoksi kokeilen biisistä useimmiten monia eri versioita. Tällä kertaa jotkin biisit menivät levylle sellaisina kuin ne syntyivät.

– Kirjoitan hyvin tarkasti ja yksityiskohtaisesti. Jokaisen melodian ja riffin pitää olla oikealla paikallaan. Olen myös sillä lailla perfektionistinen, että en jammaile enkä improvisoi. Kun biisi on levytetty, se ei enää muutu. Tällä kertaa olikin mielenkiintoista kirjoittaa spontaanisti. Tunteet pulpahtelivat pintaan omia aikojaan. Joskus mitään ei tarvinnut muuttaa, koska pidin biisistä sellaisena kuin se tuli. Toisinaanhan artistit jopa tavoittelevat sellaista tekemisen tapaa, koska silloin syntyy jotakin autenttista ja puhdasta.

Spiritual Instinct ei kuitenkaan ollut helppo levy tehdä. Kodama oli ollut Alcestin mittapuulla menestyslevy, jonka musiikkia ja tuotantoa suitsutettiin. Seuraavan oli onnistuttava yhtä hyvin.

– Taisimme asettaa itsellemme hiukan ylimääräisiä paineita. Välillä eksyimme prosessiin emmekä olleet varmoja, olimmeko matkalla oikeaan suuntaan vai menneet jo liian pitkälle. Sen vuoksi levyn tekeminen kesti kauan.

Neige perusti Alcestin sooloprojektikseen vuonna 2000. Vuonna 1985 syntynyt mies eli tuolloin totisinta bläkkisvaihettaan, mikä kuului myös bändin varhaisilla demoilla. Vuoden 2005 Le Secret -ep:llä hän löysi nykyistä muistuttavan musiikillisen konseptin. Alcestin ensimmäisellä albumilla Souvenirs d’un autre mondella (2007) black metal oli enää yksi vaikutteista.

Bändissä nykyisin rummuttava Winterhalter on ollut mukana kymmenisen vuotta, mutta tavallaan Alcest on yhä Neigen oma hanke.

– Minä kirjoitan edelleen kaiken. Musiikki, sanoitukset ja konseptuaaliset jutut tulevat minulta. Mutta minusta on hienoa työskennellä Winterhalterin kanssa. Hänellä on paljon kiinnostavia ideoita rumpukomppeihin, ja hän myös kertoo mielipiteensä uusista biiseistä. Kuuntelen mielelläni, mitä sanottavaa hänellä on. Olemme ihmisinä hyvin erilaisia ja täydennämme sen kautta toisiamme. Hän on rytmisempi ja koherentimpi tyyppi, minä taas unelmoivaa sorttia. Olemme kuin taivas ja maa samassa kuvassa.

Alcest on Neigen persoonan jatke myös siinä, että perustajansa lailla bändi on jäänyt ulkopuoliseksi. Sekään ei kuulu joukkoon.

– Kun minulta kysytään, millaista musiikkia Alcest soittaa, en osaa vastata. Tiedän vain, että se on todella erilainen bändi. Jopa Alcestin kukkalogo näyttää ulkopuoliselta festivaalijulisteissa, jotka ovat täynnä metallibändien nimiä. Vaikutamme tyynemmältä ja elegantimmalta. Jotkut pitävät siitä, että olemme toisenlaisia.

Henkistä matkaseuraa

Alcest on tehnyt kuusi albumia yhden kokemuksen varaan, ja bändiä seuranneet varmastikin tietävät jo, mistä Neigen kokemuksessa on kysymys. Alcest ja sen ylimaallinen konsepti eivät tunnukaan olevan Neigelle niinkään jännän tarinan kertomisen kuin yhteyden muodostamisen välineitä. Hän pyrkii saamaan otteen jostakin elämää suuremmasta, johon tuntee kuuluvansa. Se ei kuitenkaan ole hänelle mikään missio vaan elämää.

– Kun tekee elämästä spirituaalisen matkan, oppii tuntemaan itsensä paremmin. Alcest on mukanani matkallani. En tiedä, miten tai milloin se päättyy. Sen tiedän, että matka jatkuu edelleen.

Yhteyden avaamiseen on muitakin konsteja kuin musiikki.

– Jokainen voi saada omanlaisensa jumaluuden kokemuksen. Jos haluaa lähelle jotakin korkeampaa, ei välttämättä tarvitse kuin lähteä kävelylle metsään. Luonnossa monet pääsevät todellisuuden tuolle puolelle, kosketuksiin jonkin spirituaalisen kanssa. Jos on avoin ja herkkä, voi kokea jotakin koskettavaa ja transsendentiaalista. Mutta se ei luonnistu kaikilta yhtä helposti.

Neige on meditoinut ja joogannut nyt parin vuoden ajan, ja hänellä on siihen hyvä syy.

– Minun on raskasta elää itseni kanssa, Neige pohjustaa. – Saatan olla hyvinkin ankara itseäni kohtaan. Jooga on tuonut sisäistä rauhaa. Olen oppinut suhtautumaan itseeni vähän rakastavammin. Sen avulla voi avata tunnelukkoja. Jos kieltäytyy tuntemasta surua tai muita tunteita, joogan aikana ne paineet purkautuvat, mikä on ihan uskomatonta. Ensimmäinen joogakerta oli shokki. Olin aivan ihmeissäni kaikesta, mitä silloin tunsin.

Vaikka jatkuva tietyn maagisen kokemuksen tavoittelu saattaa olla pohjimmiltaan vain halua paeta lapsuuden viattomuuteen, Neige tahtoo saada kiinni myös nykyhetkestä. Jooga on keino elää juuri tässä ajassa, ja sellaisena sitä voi suositella kenelle tahansa.

– Ajattelen usein mennyttä tai suunnittelen tulevaa, mikä häiritsee nykyhetkeen keskittymistä. Ja kun sosiaalinen media tuuttaa jatkuvasti huonoja uutisia, ihmiset stressaantuvat eivätkä pysty keskittymään mihinkään. Joogatessa saa viettää vähän aikaa itsensä kanssa. Sitä kannattaa kokeilla, mutta ehdottomasti hyvän opettajan kanssa. Perusteet täytyy oppia ennen kuin sitä voi harjoittaa yksin.

Myös Alcestin musiikki voi avata tunnelukkoja.

– Haluaisin, että musiikkimme herättää tunteita, ei niinkään ajatuksia. Vahvoja tunteita. Ja niin se herättääkin, sillä olen nähnyt ihmisten itkevän konserteissamme. Siellä myös hymyillään paljon. Haluan, että keikkamme ovat vapauttavia kokemuksia. Toivottavasti musiikkimme herättää ihmisten henkisen puolen tai täydentää sitä heissä.

– Kun puhun spirituaalisuudesta, en viittaa uskontoihin. Ne eivät kiinnosta minua. Henkisyyden ja uskonnollisuuden ero on siinä, että uskonnot estävät ihmisiä ajattelemasta itse ja käskevät noudattaa sääntöjä. Pitäisi lukea tietty kirja ja kuunnella, mitä tietty pappi tai muu guru sanoo. Se ei ole oikein. Kenenkään ei pidä sanella, mitä elämä on, tai kuka ihminen on ja mitä hänelle tapahtuu kuoleman jälkeen. Eihän sitä kukaan voi tietää.

Neige tarjoaa Alcestin kuulijoille jotakin samankaltaista kuin mitä hän itse etsi aikoinaan black metalista. Ei kuitenkaan pakopaikkaa, vaan tilaisuutta olla vähemmän yksinäinen.

– Kun perustin Alcestin, toivoin, että tapaisin sen kautta ihmisiä, jotka ovat kokeneet jotakin samankaltaista kuin minä. Ja kyllä, toisinaan minulle tullaan kertomaan, että niin on tapahtunut. Jos kuulija kokee olevansa erilainen kuin muut, toivon, että hän löytää Alcestista jotain, mihin samastua.

Julkaistu Infernossa 9/2019.