Etsi
Prophet Elijah -levy edustaa yhtyeelle seuraavaa askelta evoluutiossa.
Dieth aloittaa tänään Euroopan-kiertueen.
Yhtye nähdään kuitenkin vielä keväällä Suomessa.
"Tämä ei ainoastaan ole vanhojen tuttujen uusi tuleminen. Tämä on uusi musiikillinen suunta", kommentoi Janne Markus.
Lisää artistijulkistuksia luvassa vielä tämän vuoden puolella.
Lippujen yleinen myynti alkaa 11.11.
"Me olemme musiikkialalla ulkopuolisia monestakin syystä", laulaja tuumaa.
Ensi viikolla Suomeen saapuvan yhtyeen laulaja Chase Mason kertoi Infernolle suhteestaan suomalaiseen musiikkiin.
Tim Lambesis ei aio luovuttaa bändin suhteen.
Mykola Sostin oli tunnettu ja aktiivinen muusikko.
Kuopiorock julkisti samalla muitakin esiintyjiä.
Ruotsalaisen Transport Leaguen dynaaminen ja groovaava metalli on säilyttänyt peruspiirteensä jo kolmen vuosikymmenen ajan. Yhtyeellä on yhä paljon annettavaa.
Lipunmyynti alkaa keskiviikkona 6.11.
Lipunmyynti starttaa 6.11.
Alpha Wolfin Lochie Keogh otti yhteen keikkapaikan järkkärin kanssa.
Perinteenä lähimmäisten pelottelu.
Upeaa jälkeä, taas kerran.
Uusin albumi ilmestyy pala palalta.
Jos klassikoihin aiotaan kajota, se tulee tehdä näin.
Rajusta huumekierteestä selvinnyt Blake Judd kokee Nachtmystiumin olevan loppusuoralla. Ehkä.
Mukana myös nippu kotimaisia nousevia kykyjä sekä kokeneita konkareita.
John Smith järjestetään 17.-19.7.
Steelfest järjestetään toukokuussa.
Sanoituksia analysoineessa tutkimuksessa metalli oli myös kaikista negatiivissävytteisin genre.
Hammett keskustelee kitaravalmistajan videolla soittopeleistä pitkän kaavan mukaan.