Megadethin soolokitaristina maineeseen noussut, pitkään soolouraa tehnyt kitaravirtuoosi Marty Friedman totesi taannoin Guitar World -lehdessä toivovansa ”perinteisen tavan soittaa kitarasooloja kuolevan pois” ja kaipaavansa nousevilta kyvyiltä enemmän kekseliäisyyttä ja uskallusta rikkoa rajoja.
”Tyypillisesti soolokitaristi astuu esiin, saa kahdeksan tahtia aikaa soittaa läjän typeriä lickejä, kenties heittää joukkoon jotain näppärää ja vakuuttavaa, ja sitten poistuu takavasemmalle. Toivon, että tällainen tapa kokee hitaan ja tuskallisen kuoleman”, Friedman totesi.
Myöhemmin Friedman väitti lehden vääristelleen hänen sanomisiaan, joten nyt Guitar World on julkaissut jatkohaastattelun, jossa kitaristi tarkentaa ja täsmentää sanomisiaan. Friedman alleviivaa, ettei hän missään nimessä toivo kitarasoolojen katoavan kokonaan, vaan lähinnä haluaa, että soittajat uskaltaisivat kokeilla asioita eivätkä jämähtäisi jo vuosikymmeniä toistettuun vanhaan kaavaan ja soittaa sooloa ikään kuin velvollisuudesta tai pakosta.
”Jo teini-iässä pohdin asioita, kuten: ’Miksi soolon pitää olla juuri tässä? Miksi soolon pitää olla samassa sävellajissa kuin sitä edeltävän taiteen? Onko sen pakko päättyä samaan sävellajiin?’ Ja joka kerta tein näitä kysymyksiä, koska pohdin, miten voin tehdä jotain, mitä kukaan muu ei ole aiemmin tehnyt”, Friedman toteaa.
”(Queen-kitaristi) Brian May oli kuningas tällaisissa asioissa. Hänen soolonsa tulevat hyvin, hyvin epätavallisissa paikoissa. Ne kiinnittävät aina huomion ja niiden sisältö on useimmiten todella hienoa. Eikä kyse ole koskaan mistään teknisesti vaikeasta tai näyttävästä, trendikkäistä tekniikoista tai mistään sellaisesta. Tärkeintä on se, että sen tekemiseen on käytetty aikaa ja vaivaa ja sillä on jotain merkitystä.”
”Kuuntelen mieluummin biisiä, jossa ei ole sooloa, kuin sooloa, joka on laitettu mukaan koska biisissä pitää olla soolo. Siitä on tullut ilmiö, että biisin keskelle laitetaan jokin näyttävä soolo. Mielestäni sellainen voi olla luotaantyöntävää varsinkin valtavirtakuuntelijalle.”