Rob Zombie: Hevimetallia ja kauhuleffoja ”kohdellaan kuin ne olisivat vain yhden askeleen ylempänä pornografiasta”

Muusikko-ohjaajasta ei ole kuitenkaan huono asia pysytellä marginaalissa.

26.09.2019

Rob Zombie tunnetaan paitsi muusikkona myös elokuvaohjaajana, erityisosaamisena ovat kauhuleffat. Tuoreessa Consequence of Soundin haastattelussa Zombie keskusteli näistä kahdesta intohimostaan, joita molempia ylenkatsotaan valtavirran toimesta.

”Elokuvamaailmassa kauhuleffoja kohdellaan kuin jotain likaista pientä salaisuutta. Siitäkin huolimatta, että monet studiot ovat ylipäänsä olemassa niiden ansiosta. Kuten Universal ja Frankenstein tai Dracula – ne olivat suuressa roolissa rakentamassa studiota siksi, mikä se tänään on. Tai New Line ja Nightmare on Elm Street -sarja – sen rahan avulla studio rakennettiin. Tai Lionsgate, joka aloitti tekemällä Devil’s Rejectsin, Hostilen ja Saw’n. Nämä leffat olivat niitä rahantekokoneita”, Zombie toteaa.

”Sama koskee musiikkia. Suurin loukkaus on se, miten Grammy-juhlissa kohdellaan hard rock -musiikkia. He yrittävät tehdä parannusta silloin tällöin, mutta silti sinun palkintosi annetaan kameroilta piilossa vaikka olisit myynyt 10 miljoonaa levyä aivan kuin et merkitsisi yhtään mitään. Sitten kameran edessä jaellaan pystejä jostain vuoden parhaasta instrumentaalipolkkalevystä, jota ei ole myyty yhtään.”

”[Hevimetallia ja kauhuleffoja] kohdellaan kuin ne olisivat vain yhden askeleen ylempänä pornografiasta. Mutta sen vuoksi ne tulevat aina olemaan olemassa, koska fanit eivät ajattele niin ja fanit pysyvät ikuisesti.”

Vaikka esimerkiksi KISS-basisti Gene Simmons on sanonut rockin olevan kuollut, se ei todellakaan Zombien mukaan ole sitä. Eikä sen tarvitsekaan olla valtavirtaa ollakseen elossa.

”Ainakin minun näkökulmasta katsottuna rock on kaukana kuolleesta – viimeisimmät kiertueeni ovat olleet elämäni isoimpia. Yleisöt kasvavat ja kasvavat. Rock on elossa, vaikkei se olekaan niin valtavirtaa kuin se on joskus ollut. Ehkä Gene Simmons sanoo noin siksi, että 70-luvulla, jolloin hän ampaisi suosioon, rock oli enemmän valtavirrassa ja hän reagoi siihen”, Zombie tuumaa.

”Minulle sillä ei ole mitään merkitystä ja kaikki omat suosikkijuttuni ovat muutenkin marginaalikamaa. Heavy metal -bändin ei tarvitse tulla yhtä suosituksi kuin Beyoncé, jotta uskoni heviin palautuisi. Se, että se ei ole valtavirtaa on juuri siisti juttu. Nimenomaan se on aina vedonnut ainakin minuun.”

Lisää luettavaa