Robb Flynn ja Killswitch Engagen Jesse Leach ottavat vahvasti kantaa – Machine Head pudotti juuri uuden singlen

Viesti ei jää epäselväksi.

17.06.2020

Machine Head on tänään julkaissut uuden kahden biisin Civil Unrest -singlen, jonka kappaleet ottavat vahvasti kantaa Amerikkaa ravisuttaneisiin mellakoihin sekä tapahtumiin, jotka niihin johtivat. Singlen a-puolen Stop the Bleeding -kappale syntyi George Floydin kuoleman jälkimainingeissa, b-puolelta löytyvä Bulletproof on puolestaan saanut innoituksen koronapandemiasta sekä helmikuussa tapahtuneesta Ahmaud Arberyn murhasta.

”Tein [Stop the Bleedingin] sanat keskiviikkona 27. toukokuuta – päivänä, jolloin Floydin murhanneet neljä poliisia jäivät vielä ilman syytteitä. Se aiheutti protesteja ja mellakoita ympäri Amerikkaa. Ajoin Oaklandiin, jossa isoja mielenosoituksia jo pidettiin ja kirjoitin ylös kaiken, mitä ajattelin. Meni vain tunteja ja teksti oli valmis ja äänitetty”, Machine Head -nokkamies Robb Flynn avaa uuden singlen syntyä.

Kappaleella vierailee myös Killswitch Engage -mies Jesse Leach, jonka kanssa Flynn kertoo jo pitkään suunnitelleensa yhteistyökuvioita. Leach sanoo olevan suuri kunnia laulaa juuri tässä kappaleessa, jonka viestin hän allekirjoittaa täysin.

”Olen ennenkin kirjoittanut näistä asioista – rasismista ja vallan väärinkäytöstä – ja tulen tekemään niin jatkossakin. Mielestäni Robb osuu tässä naulan kantaan. Toivon, että kappale herättelee edes joitakin kuulijoita. Robb on usein toiminut äänenä niille, jotka eivät muuten pääse kuuluviin, joten minun ei tarvinnut miettiä kahdesti, lähdenkö mukaan”, Leach toteaa.

”Metalliyhteisön täytyy puhua enemmän yhteiskunnallisista ongelmista ja auttaa levittämään tietoisuutta, varsinkin juuri tällaisina aikoina. Musiikki on elämän soundtrack, joka ylittää kieli- ja kulttuurirajat. Siksi meidän muusikkoina täytyy tehdä osamme ja synnyttää keskustelua ja ajatuksia. Me voimme tehdä vaikutuksen musiikin kautta.”

Suuri osa Stop the Bleeding -kappaleen tuotosta lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen järjestölle, joka edustaa muun muassa George Floydia, Ahmaud Arberya sekä Breonna Tayloria.

Lisää luettavaa