”Se oli melkein kuin kidutusta” – Mastodon-rumpali muistelee yhtyeen klassikkoalbumin syntyvaiheita

Crack the Skyen julkaisusta tuli tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta.

Mastodon julkaisi yhtenä uransa kulmakivenä pidetyn Crack the Skye -albumin maaliskuussa 2009. Juhlavuoden kunniaksi yhtye kiertää Amerikkaa esittämässä levyä kokonaisuudessaan läpi.

Rumpali Brann Dailor muisteli hiljattain Full Metal Jackie -radio-ohjelmassa kymmenen vuoden takaisia aikoja sekä bändin siihen astisesta linjasta hyvin paljon poikenneen albumin syntyprosessia.

”Emme oikein tienneet, mikä bändin tilanne ylipäänsä oli. Emme me olleet hajoamassa tai mitään sellaista, mutta olimme huolissamme Brentistä [Hinds, kitaristi]. Hän oli saanut Las Vegasissa pahan aivotärähdyksen, minkä vuoksi hän kärsi pahasta huimauksesta. Niinpä hän vain hengaili kotona ja soitti paljon akustista kitaraa”, Dailor muistelee.

”Oli monia päiviä, joina hän ei pystynyt tulemaan treenikämpälle emmekä oikein tienneet, missä mennään. Bill [Kelliher, kitaristi], minä ja Troy [Sanders, basisti] kävimme normaalisti jamittelemassa ja ovi oli aina auki Brentille. Me teimme biisejä, mutta hän ei ollut antamassa omaa panostaan emmekä oikein olleet sataprosenttisen tyytyväisiä, koska me emme toimi niin. Haluamme, että kaikki ovat messissä.”

”Lopulta hän alkoi tulla myös mukaan ja hänellä oli läjäpäin materiaalia, jota oli kirjoittanut kotonaan. Se oli todella kaunista – se kuulosti meiltä, mutta rauhallisemmalta, utuiselta ja erilaiselta. Jossain kohtaa päätimme, että okei, jätetään kaikki nämä nopeat, villit ja raskaat jutut ja keskitytään siihen, mitä Brent on tehnyt.”

Koska musiikki kumpusi aiempaa syvemmältä, päätti sanoituksista päävastuussa oleva Dailor kaivaa lyriikoiden teemojakin aiempaa syvemmältä. Levyn nimikkokappale esimerkiksi kertoo Dailorin Skye-siskosta, joka teki 14-vuotiaana itsemurhan.

”Musiikki oli jo menossa siihen suuntaan, joten päätin antaa itsestäni kaiken, jos kerran Brent teki omalla kohdallaan niin. Se erotti tämän levyn aiemmista. Se ei ollut pelkkiä riffejä ja hevimättöä – eikä sen tekeminen ollut oikeastaan kovin hauskaa, jos ollaan rehellisiä. Se oli melkein kuin kidutusta. Mutta lopputuloksesta tuli todella upea”, Dailor toteaa.

”Muistan, kun istuimme ja kuuntelimme ensimmäistä kertaa valmista tuotosta studiolla. Olimme ihmeissämme, emmekä oikein edes tunnistaneet itseämme. Mutta se oli kaunis hetki, jota me kaikki vaalimme. Ja siksi on mielestäni tärkeää juhlia levyä soittamalla sitä alusta loppuun, koska meistä se on kokonaisvaltaisin työmme. Sen kohdalla planeetat todellakin olivat oikeassa asennossa.”