Steve Harris: Iron Maiden sai Grammy-pystin biisistä, joka ansaitsi sen kaikista vähiten

Maiden-kipparin mielestä bändin muut ehdokkaat ovat biiseinä parempia kuin El Dorado.

11.07.2019

Heavy metal -jättiläinen Iron Maiden on pitkän uransa varrella ollut ehdolla Grammy-palkinnon saajaksi kaikkiaan neljästi. Ensimmäisen kerran yhtye pääsi parhaan metalliesityksen kategoriassa ehdolle vuonna 1994 Fear of the Darkin liveversiolla, seuraavan kerran vuonna 2001 The Wicker Man -singlellään ja myöhemmin vielä 2011 El Dorado -singlellä ja 2013 En Vivo! -livetaltioinnilta löytyvän Blood Brothersin kanssa. Yhtye on kuitenkin vienyt pystin kotiin ainoastaan El Dorado -singlen voimin.

Pohjois-Amerikan-kiertueen kynnyksellä olevan bändin kippari Steve Harris kertoo kuitenkin tuoreessa Miami New Timesin haastattelussa, että hänen mielestään The Final Frontier -levyn singlelohkaisu El Dorado ei ollut Grammyn arvoinen vaan olisi suonut tämän tunnustuksen jollekin toiselle bändin kappaleelle.

”Jos olen ihan rehellinen, niin mielestäni saimme palkinnon kappaleesta, joka ei mielestäni kuulu meidän parhaimpiimme. Mielestäni emme oikeastaan olisi ansainneet sitä juuri sillä, mutta kenties jollain toisella biisillä kyllä. Se oli oikeastaan aika outoa”, Harris tuumaa.

El Doradon lisäksi vuoden 2011 parhaan metalli-Grammyn saajaksi olivat ehdolla Kornin Let the Guilt Go, Lamb of Godin In Your Words, Megadethin Sudden Death sekä Slayerin World Painted Blood.

El Dorado (2015 Remaster)

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja