Vuoden 2024 lopulla päättyi yksi pitkä aikakausi hevijätti Iron Maidenissä, kun yli 40 vuoden ajan yhtyeen rumpalina toiminut Nicko McBrain päätti astua sivuun yhtyeen keikkakokoonpanosta. McBrain, joka sai juuri ennen viimeiseksi jäänyttä kiertuettaan aivoinfarktin, päätti itse astua syrjään terveysongelmiensa vuoksi ja yhtye pestasi tämän tilalle basisti Steve Harrisin British Lion -sivuprojektista tutun Simon Dawsonin.
Harrisilta kysyttiin McBrainin lopettamispäätöksestä ja yhtyeen päätöksestä jatkaa tuoreessa Rock Candy -lehden haastattelussa, josta raportoi muun muassa Blabbermouth.
”Ihan rehellisesti sanoen, ei meillä ollut oikein vaihtoehtoa. Meidän oli pakko tehdä muutos sen jälkeen, kun Nickolla tuli terveyshuolia. Näin asiat vain menivät ja meidän piti päättää, jatkammeko vai emme. Meillä oli jo kiertue suunniteltuna, kun tämä tapahtui, ja me loput halusimme vielä jatkaa. Mutta se oli Nickon oma päätös ja me kunnioitimme sitä”, Harris toteaa.
Lue myös: Miltä Iron Maidenin keikat tuntuvat uuden rumpalin kanssa? Bruce Dickinson kertoo
Kesällä 73 vuotta täyttänyt McBrain itse keskusteli aiheesta myös viime kesänä radiopersoona Eddie Trunkin haastattelussa ja kertoi, miten tämä tuli siihen lopputulemaan, ettei jatka enää keikkailua Iron Maidenin kanssa.
”Suurin syy oli kyllästyminen siihen, ettei minulla ollut tarpeeksi välipäiviä palautua kunnolla. Minä olin kuitenkin yhtyeen vanhus – olen neljä vuotta Harrista vanhempi ja viisi vuotta vanhempi kuin Dave (Murray) ja Adrian (Smith). Bruce (Dickinson) on ihan vauva, hänhän on vasta 66, haha!” McBrain naureskeli.
”Kyse ei ollut siitä, että olisin tullut hitaaksi, sillä muistan miten minua toruttiin treeneissä siitä, että soitin jotain biisejä liian nopeasti. Kyse ei ollut siitä, ettenkö olisi saanut ajettua bändiä eteenpäin. Kyse oli siitä, etten saanut ajettua bändiä eteenpäin samoilla rumpufilleillä, joita olin soittanut jo neljäkymmentä vuotta. Esityspuolelta nousi siis kysymysmerkkejä. Se vaikutti paljon päätökseeni.”
Lue myös: Bruce Dickinson Iron Maidenin viimeisestä kiertueesta Nicko McBrainin kanssa: ”Olimme huolissamme”
Lue myös: ”Kiitos, Nicko” – Iron Maiden julkaisi videon rumpalinsa viimeiseltä keikalta