Synkkä musiikki elämäntapana – haastattelussa Counting Hours

Kotimaisen Counting Hoursin takaa löytyy paljon kokemusta, joka myös kuuluu bändin syksyistä melankoliaa huokuvalta esikoislevyltä.

Kuva: Timo Honkanen

Bändi on ymmärtääkseni lähes jatkoa vuonna hajonneelle 2005 Rapturelle. Onko The Will -levyllä kappaleita, jotka jäivät aikoinaan Rapturelta käyttämättä? 

– Melkeinhän tämä on jatkoa. Ainakin sitä on paisuteltu niin, kun on jäseniä Rapturesta ja levyllä pari biisiä, joita olin aikoinaan heille tekemässä, kitaristi Jarno Salomaa selventää. 

– Albumilta löytyy Atonement ja Saviour, jotka on osittain Futilen [1999] jälkeisiä biisejä. Ne on vedetty uuteen uskoon ja Counting Hoursin näköisiksi. 

Levyn nimi tarkoittaa testamenttia. Mitä se edustaa teille? 

– Merkityksiä voi olla monia, mutta tässä yhteydessä The Will viittaa lopullisuuteen, haluun päättää omasta kohtalostaan, laulaja Ilpo Paasela avaa. 

– Ihminen on ajautunut jo kauan sitten yhteiskunnan ulkopuolelle, mutta häntä on silti ohjailtu sen sisältä koko ajan ja ajettu näin loppuun. Lopulta on aika tehdä ratkaisuja ilman ehtoja – vaikka yksi niistä olisikin oman elämän päättäminen. 

Teille tuntuu olevan tärkeää tehdä asioita omaehtoisesti, ilman vaikutusvaltaista levy-yhtiötä. Miksi ? 

– Se kumpuaa itsevarmuudesta omaa tekemistä kohtaan. Kaikille jäsenille on kertynyt kokemusta niin monesta eri sopasta, että lankojen pitäminen omissa käsissä on lopulta kannattavaa, rumpali Sameli Köykkä pääsee ääneen. 

– Ollaan jo opittu, että omaa visiota on syytä kunnioittaa, koska se on kaiken alkulähde. Helpompi tai nopeampi tie voisi löytyä jollain muulla tavalla, mutta kun ei ole kiire minnekään, saattaa päästä nopeammin perille.

Köykän mukaan bändi tekee sanotusta huolimatta mielellään yhteistyötä ”hyvien kumppanien” kanssa. 

– The Vinyl Division -levy-yhtiö lähestyi meitä demon vinyylijulkaisun tiimoilta, ja koska yhteistyö sujui paremmin kuin hyvin ja lafka oli kiinnostunut jatkamaan kanssamme, teimme julkaisusopimuksen myös kokopitkästä. 

– Oikeuksistaan ei kuitenkaan kannata luopua kuin hetkellisesti, vaikka löytyisikin hyviä kumppaneita. Ajat saattavat muuttua ja samalla syyt sen ympärillä, miksi yhteistyötä alun pitäen lähdettiin tekemään. Nämä ehkä synkätkin hetket ovat juuri niitä, joina alkulähteelle palaaminen on tärkeää. Miten sen voi tehdä, jos on kiinni jonkun toisen kanssa kauan sitten tehdyssä sopimuksessa? 

Musiikkinne viittoo suoraan 1990-luvun murjotusbändien suuntaan. Onko tämä tarkoituksellista idolienpalvontaa vai puhdasta sattumaa? 

– No ei oikeastaan kumpaakaan. Vaikutteet iskevät usein teini-ikäisenä, kun on kaikelle muullekin eniten alttiina. Meillä tuo aika on ollut 90-luvun alku ja puoliväli, ja silloin kuultu musiikki on jäänyt elämään, Köykkä jatkaa. 

– Se on hyvin luonnollinen osa omaa käsitystä musiikista. Silti, jos kuuntelee albumia kokonaisuutena, on mahdotonta nimetä yhtä tai kahta yhtyettä, joilta vaikutteet tulisivat. Se on enemmänkin yhdistelmä, jossa kuuluu myös se toinen historia eli jäsenten muut bändit, vanhat ja nykyiset. 

Usein kuulee, että synkän musiikin soittaminen on jonkinlaista terapiaa. Onko Counting Hours teille sitä? 

– Tämän tyylistä musiikkia on tehty ja kuunneltu tosiaan lähelle 30 vuotta, joten se taitaa olla tässä vaiheessa oikeastaan enemmänkin itsestäänselvyys tai elämäntapa, Salomaa tuumailee. 

– Vaikka voi kuulostaa siltä, että uutta ei keksitä, niin omasta mielestäni näin ei ole. Aina sitä jotain uutta tulee – oli se sitten paskaa tai hyvää. Pääasia, että itse tykätään, fiilis soittoon on hyvä ja tarjoaa meille sitä, mitä haetaan.