Toisesta kokopitkästänne Tulijoutsenesta (2014) tehtiin deluxe-versio. Mitä tämä paketti tarjoaa kuulijoille?
– Kaikki vuoden 2013 studioäänityksemme eli Tulijoutsenen, Musta aurinko nousee -ep:n ja Raadot raunioilla -bonusbiisin. Paketin tärkein uusi anti on 63-minuuttinen dokumentti, jonka ohjasin. Se sisältää bändin ja tuottajan tuoreita haastatteluja sekä arkistomateriaalia niin studiosta, lavalta kuin muualtakin, kitaristi-kosketinsoittaja Markus Laakso paljastaa.
– Dokumentin pääpaino on Tulijoutsen-levyssä, mutta siinä kerrataan myös yhtyeen syntytarina, konsepti ja debyyttialbumikin [Uljas uusi maailma, 2012] aika kattavasti. Oletan, että pätkän mielenkiintoisinta antia ovat tarinat Tulijoutsenen kappaleista ja äänityssessiosta. Siellä on aika hauskaa, synkkää ja yllättävääkin settiä. Mukana on myös kaikki musiikkivideot ja 24-sivuinen booklet ennen julkaisemattomine kuvineen, uusine liner noteseineen ja päivitettyine kansitaiteineen.
Miksi päätitte tehdä bändidokumentin?
– Idea taisi syntyä, kun mainitsin eräälle videoporukalle, että bändillä on olemassa paljon arkistomateriaalia ja että Tulijoutsen-reissuelle olisi tarvetta. Ryhmän piti toteuttaa koko projekti, mutta koska ensimmäinen leikkaus oli kaukana siitä, mitä haimme, päätin ottaa ohjakset omiin käsiini.
Dokumentista käy ilmi, että tuottajanne Victor Santura on suuressa roolissa Kuolemanlaakson soundin suhteen. Kuinka kuvailisit Santuran merkitystä bändillenne?
– Kornisti ilmaisten: Kuolemanlaakso on kuin valtava alus ja Santura se tuuli, joka puhaltaa purjeet pulleiksi ja luotsaa arkin määränpäähänsä. Hienointa on saumaton näkemysten harmonia, jota ohjaa sanaton kommunikaatio.
– Muistan, kun aloimme äänittää kitaroitani debyyttilevylle. Santura väänteli aikansa namiskoita ja tuumasi: ”No niin, täällä alkaa olla valmista, lykkäähän joku sointu käyntiin.” En ollut ikinä kuullut niin julmetun väkevää ja bändille sopivaa kitarasoundia, emmekä olleet edes keskustelleet, millaista soundia lähtisimme etsimään. Hän ymmärsi sen sanomattakin. Sama telepatia kulkee läpi muidenkin soittajien.
Mitä bändille kuuluu juuri nyt?
– Olemme pitäneet luovaa taukoa, mutta alkuvuodesta on tarkoitus aktivoitua biisinkirjoitussaralla. Usva [basso], Tiera [rummut] ja kitarateknikkomme Sami Helle lentävät helmikuussa Rootbrain-projektinsa kanssa Santuran studiolle. Tiera ja minä olemme mukana Her Shadow’ssa, jonka debyytin pitäisi ilmestyä syksyllä. Kuvailisin tulevaa kiekkoa Twin Peaksin soundtrack meets Lana Del Rey -henkiseksi vääristyneeksi unipopiksi. Ja laulaja Kotamäki on Kotamäki – sillä on aina jotain tulilla.
Julkaisit jokin aika sitten The Gothic Tapes -albumin. Millaisena projektina näet goottihomman ja onko sille luvassa jatkoa?
– Se oli välityö Kuolemanlaakso-levyjen lomassa. Jatkon perään on kyselty, mutten ole funtsinut asiaa sen kummemmin. Pidän monenlaisesta musiikista, ja sitä myös syntyy laajalla skaalalla. Jos teen joskus Vol. II:n, se tuskin tulee olemaan goottirockia, vaan jotain aivan muuta.
– Jos tekisin seuraavan albumin samalla tavalla kuin ensimmäisen, eli valitsisin jonkin kappaleen biisipankistani ja säveltäisin lisää samantyylistä, se voisi olla esimerkiksi punkkia, Danzigin Lucifugelle niiaavaa bluesmetallia, äärimetallikaahausta tai jotain Nick Caven ja Ulverin Shadows of the Sunin välimaastosta. Tällä hetkellä minua kiinnostaisi enemmän kirjoittaa musiikkia muille kuin tehdä toinen soololevy tai perustaa uusia bändejä. Seuraavat isommat projektini tulevat olemaan Kuolemanlaakson täyspitkä ja uusi kirja.
Julkaistu Infernossa 1/2018.