Tarja Turunen paljastaa uutuuskirjassaan saaneensa aivoinfarktin – ”Jarru iski täysillä päin pläsiä”

"Oma teoriani on, että liika stressi kostautui sairastumisena", laulaja pohtii Me Naisten haastattelussa.

27.10.2021

Nightwishin entisenä laulajana sekä soolouraltaan tunnettu Tarja Turunen julkaisee perjantaina (29.10.) elämäänsä ja uraansa kertaavan kirjan Laulun virta veressäni. Turunen paljastaa kirjassaan saaneensa kolme vuotta sitten aivoinfarktin.

”Oma teoriani on, että liika stressi kostautui sairastumisena. Olin vuosia mennyt tukka putkella, ja läheisenikin olivat huomautelleet, että pitäisikö välillä painaa jarrua”, Tarja pohtii Me Naiset -lehden tuoreessa haastattelussa, jossa tämä puhuu aiheesta ensimmäistä kertaa julkisesti.

”Sairastuessa se jarru iski täysillä päin pläsiä. Ehkä näin tapahtui, koska sen oli tapahduttava.”

Turunen sanoo, ettei aivoinfarkti jättänyt fyysisiä jälkiä, mutta sitä seurasi ”pelon vuosi”.

”Sairastumisen- ja kuolemanpelko oli joka aamu ensimmäinen ajatukseni herätessä ja iltaisin viimeinen ajatukseni nukkumaan käydessä”, Tarja kertoo ja sanoo pelkojen jo jääneen taakse ja selviytymisen tunteen tulleen tilalle.

”[En] enää mieti tapahtunutta päivittäin. Päinvastoin, nyt pystyn jo puhumaan siitä ja kertomaan, että tällaista kävi minulle.”

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja