Scar Symmetryn, Soilworkin ja mainitun Sonic Syndicaten maastoissa pyörivä The Unguided perustettiin vuonna 2010. Miksi tahdoitte kasata juuri tällaista musiikkia soittavan bändin?
– Kun liityin bändiin epävirallisesti, meillä oli vasta pari biisiä kirjoitettuna, mutta Richin [Sjunesson, laulu], Rogerin [Sjunesson, kitara ja koskettimet] ja Rolandin [Johansson, puhtaat laulut ja kitara] visio bändin suunnasta oli selvä. Heidän lähtökohtansa oli luoda rakastamaansa musiikkia, ja tämä menee kaiken muun yli. Raha ei ohjaa toimiamme, ja kaikki solmimamme levydiilitkin ovat noudattaneet tätä ajatusta, basisti Henric Liljesand vakuuttelee.
Kansitaiteessanne ja sanoituksissanne näkyy olevan selkeitä yhteyksiä scifiin ja fantasiaan. Käytättekö näitä teemoja vertauskuvina jollekin arkipäiväisemmälle?
– Sanoitukset ja koko konsepti ovat Richardin aikaansaannosta. Joillain biiseillä on vahva yhteys The Unguided -saagaan, jonka hän aloitti ensimmäisellä levyllämme [Hell Frost, 2011], mutta uudella tekstit taitavat olla puoliksi fiktiota ja puoliksi totta.
Lust and Loathing -levy on tähän mennessä bändin raskain, tarttuvin ja eeppisin. Oliko tarkoituksenanne ampua kaikki astetta suuremmalle?
– Eipä meillä ole koskaan ollut tuollaisia ajatuksia. Lähdimme vain biisien kanssa studioon, mutta koska meillä oli tällä kertaa kolme säveltäjää, se toi oman erilaisen mausteensa. Henkilökohtaisesti pidän massiivisista kertosäkeistä, ja uskon, että myös muut jätkät ajattelevat aivan samoin.
Teillä ruotsalaisilla tuntuu olevan kyky kirjoittaa äärimmäisen tarttuvia melodioita ja iskeviä kertosäkeitä, oli genre sitten mikä tahansa. Mistä tämä oikein johtuu?
– Jokaisella maalla on vähän oma juttunsa. Saksalaiset tekevät hyvää thrashiä ja voimaheavyä, suomalaiset synkkätunnelmaista melodista deathiä, norjalaiset black metalia ja englantilaiset metallista punkkia.
– Mitä Ruotsiin tulee, meillä on vain yksinkertaisesti melodia veressämme, sen kuulee jopa kielestämme. Ehkä tämä on syy, miksi olemme niin hyviä näissä hommissa, mutta en ole juuri ajatellut asiaa.
On ollut paljon puhetta, onko yhdestäkään tämän vuosituhannen bändistä enää Black Sabbathin, Iron Maidenin tai Metallican kaatajaksi. Millaisena näet metallimusiikin tulevaisuuden?
– On hankala uskoa yhdenkään levy-yhtiön promotoivan bändejään tarpeeksi tuon kokoluokan menestyksen saavuttamiseksi. Jokainen noista yhtyeistä on julkaissut klassikkolevynsä juuri oikeaan saumaan, mutta toisaalta heillä on myös levyjä, jotka ovat flopanneet kovasti – ja jos ei myy tänä päivänä, ura on ohi.
– Toivon todella, että esimerkiksi Slipknot, Mastodon, Ghost ja Volbeat nousevat vielä todella isoiksi nimiksi… Mutta onko yhdestäkään Metallican tasolle? Hankala sanoa. Aika näyttää.
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 2/2016.