Edellisestä levystänne Musta, kylmä, syvä ja samea (2011) on jo kelpo tovi. Missä merkeissä vuodet ovat kuluneet?
– Mikäs tässä on ollut ollessa… Enimmäkseen on makseltu veroja ja mietiskelty tahoillamme maailmanmenoa. Toki on myös soiteltu omillamme, laulaja Samu Männikkö sanoo.
– Osa uuden Gehenna-albumin biiseistä on sävelletty jo kymmenen vuotta sitten. Aloiteltiin aikoinaan nauhoittelemaan niitä, mutta jokin oli pielessä. Olisiko joku 20–30 prosenttia kokonaisuudesta äänitelty aikoinaan, kun koko homma sitten pysähtyi.
– Vitsailtiin vuosien varrella, että pitäisikös sitä taas… Ja eipä pitänyt. Ehkä homma oli mennä vähän rutiiniksi tai jotain, mutta sitten kun pyörät taas pyörähtelivät, olo oli kuin uudestisyntyneellä Ra’s al Ghulilla, siis elinvoimainen.
Gehenna on mielestäni synkin levynne. Minkälaisena albumi näyttäytyy teille?
– Voi se hyvinkin olla synkin. Sanoitukset menivät alkuperäiseen nähden 90-prosenttisesti uusiksi, ja varmasti synkempään suuntaan. Mukana on varmaan iän tuomaa kärttyilyä, mutta tuntuu, että maailma menee koko ajan enemmän päin persettä, vaikkei tässä kauhean valveutunut jaksa enää ollakaan. Toiveikkaana pysyminen on haastavaa, mutta ollaan sitten vaikka vähemmän toiveikkaana.
– Ainakin Musta, kylmä, syvä ja samean kohdalla punainen lanka oli pikkasen tiukemmalla, mutta nyt päädyttiin rönsyilemään, kun tilanne sitä vaati. Tai ei ehkä rönsyilemään, mutta vedettiin melodiset kohdat tarpeen vaatiessa permanenttiosastolle ja kireät kohti helvetin valurautaista pataa. Laajennettiin ehkä viitekehystä, ja varmaan se on jonkun mielestä sitä samaa kuin aina, mutta kyllä siinä päällä leijuu omaankin korvaan aiempaa synkempi pilvi.
Gehenna-nimessä on vahva uskonnollinen vivahde. Mitä se edustaa tämän albumin kohdalla?
– Ei ainakaan paikkaa kartalla, Männikkö naurahtaa.
– Siinä oli ajatus tällaisesta inhorealistisesta gehennamaisesta todellisuudesta – miten sen nyt sitten haluaa tulkita. En sanoisi levyä suoranaisesti konseptialbumiksi, mutta kokonaisuus kykkii samalla polulla ja Gehenna tuntui oikealta termiltä sitä kuvaamaan.
Bändinne sai parilla ensimmäisellä julkaisullaan mukavasti nimeä. Koetteko, että paluu näin pitkän hiljaisuuden jälkeen on hankalaa, vai vieläkö ihmiset muistavat teidät?
– Ei se ole lainkaan hankalaa, sillä pahin pätemisentarve on karissut vuosien varrella Poroveteen. Ehkä tämä on enemmänkin vapauttavaa. Tavoitteita tai suuntaviivoja ei varsinaisesti ole, sen kun toteuttelee menemään.
– Ehkä joku muistaa meidät, ja mikäs siinä, mutta ei se varsinaisesti käynyt mielessä, että oltaisiin ”palaamassa” jonnekin.
Meneekö seuraavankin albumin julkaisuun reipas vuosikymmen, vai onko toimintanne nyt niin sanotusti aktiivisella pohjalla?
– Kuka tietää, ollaanko me edes hengissä kymmenen vuoden päästä. Otetaan päivä kerrallaan. Toiminta on tällä hetkellä hyvinkin aktiivista, eli treenaillaan vanhoja ja uusia biisejä livekuntoon melko säännöllisesti. Ei sitä tiedä, mihin tämä vielä johtaa…
Julkaistu Infernossa 5/2022.