Tool palasi keikkalavoille tauon jälkeen, settilistalla uusia biisejä – ääntä ja liikkuvaa kuvaa julki

Uutta matskua toivon mukaan tänä vuonna ilmestyvältä levyltä?

06.05.2019

Tool on jo hyvän tovin kaikessa hiljaisuudessa työstänyt seuraajaa vuoden 2006 10,000 Days -albumilleen ja ilmeisesti vihdoin ja viimein uutta materiaalia pusketaan pihalle ihan virallisesti vielä kuluvan vuoden aikana. Mitään tarkkaa julkaisupäivää tai muutakaan tietoa uudesta levystä ei tosin vielä ole, mutta yhtyeen vihjailujen perusteella jotain saattaa tapahtua peräti jo loppukeväästä.

Viime viikolla yhtye teki puolestaan noin vuoden tauon jälkeen paluun keikkalavoille Floridan Welcome to Rockville -tapahtumassa. Fanien suureksi iloksi settilistalta löytyi paitsi vanhoja klassikoita, myös kaksi ihka uutta biisiä, jotka kulkevat nimellä Descending ja Invincible. Ensin mainittua yhtye onkin soittanut jo aiemmillakin keikoilla instrumentaalina, mutta nyt mukana oli ensimmäistä kertaa myös Maynard James Keenanin lauluosuudet.

Youtubesta löytyykin fanien kuvaamia videoita kyseisestä keikalta, joista nappasimme muutaman valitun otoksen kahdesta uudesta viisusta tuohon alapuolelle. Tällaista on siis luvassa (?) Toolin toivon mukaan tänä vuonna ilmestyvältä uudelta levyltä.

Lisää luettavaa