Paljon on vettä virrannut Aurajoessa sen jälkeen, kun viimeksi istuin turkulaisen Oddlandin herrojen kanssa alas. Silloin keskustelu pyöri bändin toisen albumin Originin (2016) ympärillä. Sen ja The Treachery of Senses -debyytin välillä oli vierähtänyt neljä vuotta, ja tuolloin yhtye vakuutteli, ettei kolmatta levyä tarvitse odottaa yhtä kauan. Toisin kävi.
– Originin jälkeen tehtiin pari vuotta aktiivisesti hommia keikkojen ja kiertueiden eteen. Kesällä 2018 tuli kuitenkin totaalinen jumiutuminen ja meni vuosi niin, ettei bändissä tapahtunut mitään eikä kukaan tiennyt, tuleeko enää tapahtumaankaan, basisti Joni Palmroth aloittaa.
– Yritettiin tehdä uutta levyä, kunnes tajuttiin, että se toimintatapa, johon Originilla ajauduttiin, ei vaan toimi. Tai kai me tajuttiin se jo Originia tehdessä, mutta asialle ei vaan tehty mitään. Ongelma oli siinä, että meillä vallitsi aivan järjetön demokratia. Se meni niin, että joku teki biisin ja esitteli sen muille, jolloin joku saattoi sanoa, että mä en tykkää tosta tai tosta jutusta. Sitten tää biisin tuonut raukka joutui tekemään sen uudelleen ja tuomaan taas näytille, jolloin joku muu saattoi sanoa, että joo mä en taas tykkää nyt tuosta. Se oli aivan järkyttävä tapa toimia.
Työtapa aiheutti skismaa varsinkin pääasiallisten biisintekijöiden, laulaja-kitaristi Sakari Ojasen ja rumpali Ville Viitasen välille.
– Siinä kehittyi ehkä vähän jopa sellainen koston mentaliteetti, että no, jos toi ei tykkää tästä, niin mä en sitten tykkää tosta, Ojanen myöntää.
– Kyllä se tunnelma oli pahimmillaan aika jäätävä, ja treeniksellä koettiin aika vaivaannuttavia hetkiä, kun kukaan
ei vaan puhunut mitään. Ei nyt sentään ovia alettu paiskoa,
me ollaan kuitenkin tunnettu Sakken ja Villen kanssa jostain rippikoulusta saakka ja Jussi on ollut bändissä jo yli kymmenen vuotta. Ei ollut pelkoa, että välit menee, Palmroth sanoo.
– Lopulta sitten todettiin, että joko pistetään homma pakettiin tai aletaan tehdä asioita ihan uudella vaihteella, kitaristi Jussi Poikonen toteaa.
Langat omissa käsissä
Pyyhettä ei heitetty kehään, vaan Ojanen ja Viitanen alkoivat tehdä musiikkia yhdessä ilman sen suurempia suunnitelmia. Jossain vaiheessa Viitanen esitteli Ojaselle kehittelemänsä Vermilion-teoksen, josta tuli uuden levyn ydin.
– Ville oli tehnyt sen enemmän vaan itselleen, osana sellaista henkilökohtaista prosessia. Siitä oli sitten tullut tällainen viisiosainen kappale, jonka osilla oli hänelle erilaisia merkityksiä. Hän esitteli kokonaisuuden mulle, ja mä innostuin heti, että tämähän on helvetin hyvä, Ojanen kertaa.
– Jatkettiin sitten yhdessä sen työstämistä: katsottiin rakennetta, laulumelodioita, teemoja. Se oli aika tavalla erilaista kuin miten oltiin aiemmin työskennelty. Meillä oli myös sopimus, että kaikesta, mitä toinen tuo pöytään, pyritään luomaan jotain. Mitään ei hylätä ainakaan heti. Se tekemisen henki oli siis ihan toisenlainen kuin ennen.
Haastattelupöydässä istuvat bändistä kaikki muut paitsi Viitanen, joten kappaleen taustalla oleva henkilökohtainen prosessi jää avaamatta sen tarkemmin. Ojanen arvelee, että rumpali olisi muutenkin ollut aiheen suhteen hyvin varovainen.
– Sanotaan näin, että se on sellainen matka yksin pimeässä olemisesta, sieltä pois pääsemisestä ja lopulta yhteyden löytämisestä.
Siinä missä edellisten levyjen tekoprosessit veivät useampia vuosia, Vermilion syntyi varsin nopeasti. Siitä hetkestä, kun Ojanen ja Viitanen alkoivat kirjoittaa biisejä, meni vain vuosi siihen, että levyä jo äänitettiin. Silläkin saralla koettiin muutoksia, sillä yhtye äänitti kaiken itse. Myös kansitaide ja albumin musiikkivideot ovat bändin, tai tarkalleen ottaen rumpali Viitasen, käsialaa.
– Ainoa bändin ulkopuolinen henkilö siinä kohtaa prosessia oli meidän pitkäaikainen ääniteknikko, joka auttoi rumpujen mikittämisessä ja sellaisessa, Ojanen sanoo.
– Kyllähän levystä on senkin takia eri tavalla ylpeä. Ville toki otti suurimman osan tekemisestä harteilleen, mutta on tosi hienoa sanoa, että tämä on niin täysin oma tekele, Palmroth toteaa.
Miksaus ja masterointi sentään annettiin ulkopuolisiin käsiin. Niistä vastaa tuottajapari Carson Slovak ja Grant McFarland.
– Mun on vaikea kuvitella, että me opittais miksausta ikinä itse, mutta ehkä se kannattaakin antaa ulkopuolisille korville. Tällä sapluunalla homma tuntui toimivan ja sanoisin, että seuraava levykin tehdään näin.
Ihan ilman kommervenkkeja ei äänitysprosessikaan kuitenkaan mennyt: kun rumpuosuuksia oli tarkoitus alkaa äänittää syksyllä 2020, Viitanen tuli kipeäksi.
– Samoin minä, joka siinä kohtaa oli eniten rec-nappia painamassa, Palmroth toteaa.
– Siitäkin huolimatta me saatiin rummut vedettyä todella nopeasti. Väitän sen johtuvan siitä, ettei Villellä ollut sellaista painetta kuin yleensä studiossa, kun tiimalasissa valuu hiekka koko ajan ja rahaa kuluu. Ei siinä lopulta mennyt sen kauempaa, vaikka voitiin ottaa vähän rennommin eikä tarvinnut hakata miljoonaa biisiä samana päivänä, vaan voitiin hyvin jatkaa hommia vaikka seuraavana.
Vermilion lähetettiin miksattavaksi joulukuussa 2020, ja valmis levy oli bändin käsissä helmikuussa 2021. Julkaisu venyi lopulta vuoden 2022 puolelle muun muassa vinyylipainojen ruuhkien vuoksi.
Uudella draivilla
Vuonna 2003 perustetulla turkulaisbändillä on nyt siis vyöllään kolme pitkäsoittoa, jotka eroavat toisistaan hyvinkin paljon. Miten yhtye näkee oman kehityskaarensa, kun The Treachery of Senses, Origin ja Vermilion pannaan rinnakkain?
– Esikoinen oli tavallaan vain kokoelma kappaleita. Levy-yhtiö sanoi, että antakaa meille kymmenen biisiä, kiitos, joten sitten vaan tehtiin kymmenen biisiä. Originilla oli takana tietty teema, mutta se ei välttämättä kuulunut ulos, vaan se
oli sellainen sisäinen teema meille itsellemme. Nyt me ollaan sitten menty paljon tiiviimpään pakettiin, joka on yksi kokonaisuus, Poikonen pohtii.
– Kyllähän tietyt elementit, ne ydinjutut meidän musiikissa ovat aina pysyneet samoina: Sakken laulut, tietyt sovitukselliset ratkaisut ja vaikka kitaran rooli suhteessa rytmiin. Mutta tuotannollisesti ollaan menty pitkälle eteenpäin, suuntaan joka tuntuu hyvältä.
– Kun mietin Originia, niin… Jos sen tekisi nyt uudestaan, pärjäisi ehkä puolella niistä ideoista, mitä siinä on, Ojanen tuumaa.
– Juu, onhan sitä itsekin vaikea soittaa ja opetella näin pienen tauon jälkeen, heh. Uusi levy on hirveästi ilmavampi ja hengittää enemmän, Poikonen komppaa.
– Nyt varmaan ensimmäistä kertaa lopputuote vastaa täysin niitä mielikuvia ja ajatuksia, mitä lähdettiin tavoittelemaan. Että olisi sellaista soljuvuutta eikä turhia osia, Ojanen lisää.
Miten sitten tästä eteenpäin? Olisiko yhtye nyt vihdoin siinä tilanteessa, ettei seuraavaa levyä tarvitse odottaa vuosikausia?
– Ville ja Sakke kirjoittavat musiikkia koko ajan, eli materiaalista ei ole pulaa, ja nyt kun työskentelytapakin toimii, ainakin toistaiseksi, en näe mitään syytä, miksei seuraava levy tulisi nopeammin. Onhan tässä nyt tietynlainen uusi draivi päällä, Palmroth nyökkäilee.
Ojanen sanoo olevansa optimistinen sen suhteen, että seuraava levy tulisi mahdollisesti jo parin kolmen vuoden sisällä.
– Kyllä kaikilla on se ajatus, että tehdään näitä levyjä kunnes ei enää pystytä. Kukaan ei ajattele, että bändistä tulisi päätoiminen juttu, mutta tarkoitus ei ole myöskään jäädä tähän, vaan saada lisää kuulijoita ja kasvattaa suosiota.
Yhtye aktivoituu myös keikkarintamalla. Sillä saralla Palmrothilla on yksi salainen fantasia: soittaa Vermilion alusta loppuun kuten se on levyllä.
– Otettais porukkaa ulkopuolelta mukaan sen verran, mitä se vaatii. Että on pianisti, saksofonisti, taustalaulajia. Olisin varmaan tehnyt asian eteen jo hommia, ellei olisi tämä pandemiatilanne. Ei ole uskaltanut suunnitella mitään ihan järjetöntä. Mutta mä yritän, että se saataisiin joskus tehtyä, ainakin kerran.
Julkaistu Infernossa 3/2022.