Laulaja-kitaristi Nikke Kukin sooloprojektina vuonna 2009 alkunsa saanut, mutta hyvin nopeasti bändiksi kasvanut kokeellista äärimetallia soittava Status Abnormis julkaisee tulevana perjantaina (27.3.) kolmannen pitkäsoittonsa Perihelion. Inferno tarjoaa nyt levyn kuunneltavaksi ennakkoon, minkä lisäksi Kuki sekä rumpali Antti Teirioja kertovat albumin sisällöstä tarkemmin kappalekohtaisesti.
”Perihelion päättää Huntress-ep:llä (2018) alkaneen tarinan. Maalliseen lihaan yhdistynyt yliluonnollinen tahto päättää repiä alas taivaiden rakenteet, mutta näkee samalla että kaikki hänen tekonsa ovat vain osa suurta ja väistämätöntä kuviota, joka ei tule päättymään näin vähään”, avaa Teirioja kokonaisuutta.
Unsheathed
Antti:– Unsheathed on kapinan ensimmäisen miekan taonta ja ahjon valossa vannottu vala kohtalon täyttämisestä kävi miten kävi. Kappaleena tämä on hyvä ote levyn yleisestä linjasta, sillä temporuuvia on kiristetty edelliseltä tuotokselta, mutta raskaus pysyy edelleen mukana. Black metalia, kosmista usvaa ja kuolemaa sopivassa suhteessa.
Nikke:– En sinänsä mieti liikaa mitään kun sävellän, mutta ehkä tämän kyseisen rallin kohdalla on pienesti tietynlainen katalogin läpi käyvä yleissointi bändin modernilla linjauksella luotuna. Kappaleen kunnolla käyntiin laittava toinen riffi kun voisi sinänsä olla Damage Control -materiaalia kaikkine industrial-pulsseineen. Mutta hyvin pian käy ilmi, ettei tässä kuitenkaan yritetä liikaa imitoida itseään, vaan uusille mutta silti täysin Status Abnormikselta kuulostaville urille löydetään pian.
I Am Your Arrow
Antti:– Kappale kertoo kuinka kuolevaiset tekevät omat päätöksensä ja löytävät uuden paikan itselleen puolijumalallisten olentojen suojasta. Tämä oli ilmiselvä ensimmäinen sinkkulohkaisu ja ehkä levyn helpoin biisi sisäistää jatkaen kuitenkin avauskappaleen viitoittamalla tiellä.
Nikke:– Tämä taitaa olla levyn vanhin kappale, se kun otti vahvasti jo muotoaan Huntress-sessioiden aikana vaiko jopa ennen. Huntressinhan pitikin alun perin olla pitempi levy, mutta huomattiin materiaalin olevan toisistaan niin poikkeavaa, että päätettiin laittaa lätty puoliksi. Välissä vaan kesti kaikkinensa alkuperäisestä aikataulusta poiketen iäisyys.
– Kyseessä on varmasti myös yksi meidän ilkeimmistä ralleista. Mukavaa sahaamista, joka sitten tipahtaa kauniimpaan suvantoon kasvaen lopulta kliimaksiinsa. Avaruus-Opethia kehaisi joku jossain outrosta, kun biisiä alettiin testaamaan keikoilla jo hyvä tovi sitten.
Mea Maxima Culpa
Antti:– Voittoon ei päästä ilman uhrauksia ja joskus uhrin raskaus saa voiton tuntumaan tyhjältä. Mea Maxima Culpa on synnintunnustus ja toive, että matkan loppu on matkan itsensä arvoinen. Tämä oli levyn haastavimpia kappaleita sävellysvaiheessa, mutta lopputulos maksoi itsensä takaisin. Löytyypä tästäkin meille uudenlaisia koukkuja koko mitalta.
Nikke:– Mea Maxima Culpa on levyn keskitempo-groovaaja, joka välillä runnoo ja kohta taas hengittää. Tämän tyylistä ei ollakaan ennen tehty ja levyn toinen jo Huntressin aikoihin muotoaan hiukan ottanut kappale.
– Yleisesti haluttiin saada hiukan ”rokimpi” ralli, mutta biisin loppupuolisko tempookin armottomasti turpaan. Tässä käytetään uusiksi erästä osaa edelliseltä levyltä ja tätä lainailua onkin huomattavissa muissakin levyn kappaleista. Tarkoituksellisesti ajattelin jatkaa melodioissa ja riffeissäkin samaa tarinaa, kun tekstitkin jatkavat edellisen levyn teemaa. Kokeilkaapa bongata ne kaikki! Tässä annoinkin jo pienen vinkin. Reprise-tyyliin käydään kylässä.
Lunar Principle
Antti:– Lunar Principle on tämän levyn pakollinen doom-veistos. Vastakohtien kappale monella tavalla, sillä levyn hiljaisimmat ja massiivisimmat osat ovat tässä kappaleessa peräkkäin samoin kuin sanoituksissa punnitaan vapaan tahdon ja ajatuksettomuuden meriittejä. Vastausta kysytään kuulta, kun auringolla ei ollut sellaista antaa.
Nikke:– Tämä biisi on selkein jatkaja Huntressin hitaan painostavaan tunnelmointiin. Kun miksatessa tuntuu että happi loppuu, tietää käsittelevänsä jotain todella raskasta, joka silti on samalla erittäin kaunista. Doom-hommien leikkimisen lisäksi Morbid Angel -vaikutteet tulevat esille.
– Säkeistöjen välissä käydään kauniilla pellolla nauttimassa valosta kunnes kallio jälleen romahtaa niskaan. Kappaleen väliosa ja sen jälkeisen kertsin ja outron luoma dramatiikka ja dynaamisuus ovat henkilökohtaisesti levyn lempihetkiä. Ensin itkettää, koska piruvie on niin kaunista ja sitten perään pelottaa. Bändin hitain ja päälle vyöryvin biisi.
Perihelion
Antti:– Perihelion on kehän sulkeutuminen ja sukellus valosta valoon pimeän kautta. Kerta kaikkiaan viheliäinen biisi soittaa, mutta kuuluu mielestäni tämän bändin diskografian kovimpaan kärkeen. Timantteja syntyy kolmessakin tunnissa, kun puristaa vaan tarpeeksi kovaa.
Nikke:– Nimikkobiisi onkin sitten progepläjäys joka sävellettiin alusta loppuun muutamassa tunnissa Antin kanssa. Meillä oli kappale jota ei saatu 100% tyydyttäväksi, vaikka kuinka haettiin. Hieno biisi sekin, muttei vaan istunut sekaan, joten päätettiin kokeilla mitä tulee ja jumalauta että tulikin.
– Kappaleessa kikkaillaan pitkästä aikaa tahtilajien pyörittelyllä. Ihanan vihaiseen mutta eeppiseen ja melodiseen biisiin saatiin vieraaksi tämän hetken kovin naisrääkyjä Crescendiumin Elena Cor Tauri vetämään ja hän täräyttikin kertsiin myös tiukat stemmat. Vinkaisimpa tähän vielä mielestäni komean soolon, jonka puolessa välissä kahden skeban edestakainen vuorottelu ja stemmailu pistävät hymyilyttämään ja miettimään, että pitäisikö tätä tehdä taas enemmänkin. Biisin massiivinen outro on täydellinen lopetus tälle tarinalle ja uuden sivun avaamiselle.
Lue myös: ”Pakolla tai väkisin ei tehdä mitään” – haastattelussa kotimainen Status Abnormis