Deformation-debyytistänne (2017) on jo aikaa. Millaisena näette uuden albumin kehityskaaren?
– Under Disheartening Skiesia olisi hienoa pystyä kutsumaan debyyttialbumiksi, ja tälle vuodesta 2019 asti toimineelle kokoonpanolle se onkin ensimmäinen kokopitkä, kitaristi-laulaja Tuomo Laulainen pohtii.
– Deformationillä oli bändin musiikin olennaisimmat palaset, mutta niitä olisi voinut kypsytellä pidempään. Levyjen väliin mahtuu useampi pienempi julkaisu, joilla roiskittiin vähän suuntaan jos toiseenkin kokeillen eri juttuja. Nyt on löytynyt fokusoituneempi mutta ei kuitenkaan yksitoikkoinen linja.
Levyltä löytyy melodista tarttuvuutta. Kirjoitatteko musiikkianne melodisuus etusijalla?
– Melodisuus puhuttelee eniten. Riffittely, tuplabasarit, teknisyys ja tällaiset usein metalliin liitettävät seikat jäävät meillä taka-alalle. Meille on tärkeintä hyvät biisit, jotka syntyvät tarttuvista ja kauniista melodioista. Siihen päälle pannaan vielä puhuttelevat sanoitukset ja tiukkaa tulkintaa.
– Näillä lähtökohdilla on tuntunut välillä vähän hankalalta metallibändin leiman kanssa, kun meiltä odotetaan hieman raskaampaa ulosantia. Muuan saksalainen arvostelija tokaisi ”where’s the metal?” ja vertasi toisessa lauseessa meitä Sunrise Avenueen.
Basisti-laulaja Lassi Pollari avaa, että hänen biisintekonsa lähtee yleensä rytmistä. Melodiat ja riffit syntyvät ohessa.
– Aivot toimivat kuitenkin sen verran poppitaajuuksilla, että aika tarttuvaa kamaa sieltä tuppaa tulemaan ihan luonnostaan.
Löytyykö uudelta levyltä yhtenäinen sanoitusteema?
– Tietynlainen yhtenäisyys teksteissä on se, että ihmisen pään sisällä pysytellään alusta loppuun saakka, ja vähemmän pirteissä aiheissa, Laulainen jatkaa.
– Joissain biiseissä mennään itsereflektio edellä, toisissa koetetaan päästä jonkun toisen pään sisään. Selkeästi uutena teemana on tullut tietynlainen näköalattomuus ja mielenmaiseman valtaavat uhkakuvat.
Musiikkinne on tutun suomalaista ja siitä löytää viitteitä muun muassa Charoniin, For My Painiin ja Entwineen. Ovatko nämä artistit toimineet inspiraationanne?
– Charon ja Entwine ovat olleet aika ajoin itselläni kuuntelussa, mutta uskon vahvasti HIMin ja Sentencedin vaikuttaneen meidän musaan enemmän. Isoja inspiraatioita ovat näin suolahtelaisena olleet myös Swallow the Sun ja Machine Men, joista jälkimmäisen J-V Hintikka on antanut sävellyspanoksensa päätösraita Void of Hopeen, Laulainen kertoo.
– Uuden levyn synnytysprosessin aikana itselläni oli kovassa kuuntelussa vuosituhannen vaihteen pop ja rock. Nostalgiapärinöissä ajauduin kuuntelemaan paljon sitä musaa, jota omassa lapsuudessa kuuli radiosta ja telkkarista. Muistelen kaiholla sitä monokulttuurin aikaa.
– Nuo Tuomon mainitsemat vaikuttimet ja suomalaisuuden allekirjoitan itsekin täysin, Pollari myöntää.
– Myös länsinaapurista löytyy yhtyeitä, joista on ammennettu. Mustemman laidan metalli ja tasaisin väliajoin puhkeava Nick Cave and the Bad Seeds -psykoosi inspiroivat usein, vaikka sitä tuskin kuulee lopputuloksesta.
Bändi on pian kymmenvuotias. Onko juhlavuodelle suunnitteilla mitään erityistä?
– Kolme neljäsosaa bändistä on ollut koko ajan messissä, ja viimeiset viisi vuotta kokoonpano on pysynyt täysin muuttumattomana, Laulainen sanoo.
– Harvassa ovat asiat, joissa on mahdollista saavuttaa tällaista pysyvyyttä. Bändin tuntien juhlinta pidettäneen melko maltillisessa mittakaavassa, mutta kyllä kymmenvuotisia varmasti jollain tapaa juhlistetaan sekä julkaisu- että keikkarintamalla.
Julkaistu Infernossa 11/2024.