Vauhdin hurmaa viidellä vuosikymmenellä – haastattelussa Prestige

Tamperelainen speed/thrash-rykmentti Prestige julkaisi kolme studioalbumia ja soitti julmetun määrän keikkoja 1990-luvun taitteessa, mutta sitten yhtyeen moottorista loppui polttoaine. 29 vuotta ehti vierähtää, mutta nyt käsillä on Prestigen neljäs studiolevytys Reveal the Ravage. Ja lisää on luvassa.

28.11.2021

Elokuun kruunu loistaa taivaalla, kun Prestigen basisti-laulaja Aku Kytölä ja kitaristi Jan ”Örkki” Yrlund istahtavat Tampereen Tullikamarin terassille. Örkin kourassa on kahvikuppi, Aku luottaa iisalmelaisen panimon tuotteeseen. Yksi asia käy selväksi heti kättelyssä: haastattelupaikka olisi voitu valita huonomminkin. 

– Prestige ei ole ainoa tamperelainen yhtye, jolle Tullikamari on tärkeä paikka, mutta meille tämä on suorastaan elintärkeä mesta. Täällä Prestige nousi aikoinaan jaloilleen, ja voi hyvinkin olla, että täältä meidät kannetaan joskus myös lopulliseen sijoituspaikkaan, Yrlund toteaa. 

Palataan Tullikamarille tuota pikaa, mutta mennään ennen sitä kaupungin pääkadun varrelle, muutaman sadan metrin päähän. 

– Kun minä ja Karppisen veljekset [kitaristi Ari ja rumpali Tero] alettiin soittaa metallivaikutteista hooceetä vuonna 1986, meillä oli treenikämppä Hämeenkadulla. Prestigen varsinaiset syntysanat lausuttiin tosin vasta seuraavana vuonna, kun Örkki tuli mukaan kirskuvan kitaransa kanssa, Kytölä muistelee. 

– Arska pyysi messiin, ja samalla materiaali otti muutaman askeleen kohti speed metalia. Thrashistä ei ainakaan Suomessa vielä tuolloin edes puhuttu, Yrlund sanoo. 

– Ihan kaikki asiat eivät tapahtuneet Hämeenkadulla tai Tullikamarilla. Prestigen nimi nimittäin keksittiin Tammelan torin laitamilla. Istuskeltiin siellä ja puntaroitiin eri otsikoita keskikaljan siivittämän mielikuvituksen voimin, Kytölä nauraa. 

Speed metal -keikkoja ei vielä vuonna 1987 isompien tekijöiden puolesta järjestetty, mutta Prestige oli alusta asti aktiivinen toimija. 

– Vuokrattiin esimerkiksi työväentaloja, roudattiin niihin PA-kamat ja hankittiin järkkärit. Mitään mestaa ei karsastettu vaan mentiin soittamaan joka paikkaan. Pirusti me sitten luukutettiinkin, Yrlund sanoo. 

– Myöhemmin saatiin keikkamyyjäksi legendaarinen Jouko Karppanen ja esiinnyttiin ainakin Yön ja Ilonan lämmittelybändinä. Maakunnissa oli tarjolla aika yllättyneitä ilmeitä, kun noustiin lauteille ennen Olli Lindholmia ja kumppaneita. 

Pokosta päivää 

Prestigen alkuaikojen merkittävin keikka tapahtui syyskuun lopulla 1988. Asemapaikkana toimi tietenkin Tullikamari. 

– Järjestettiin siellä ensimmäinen Speed Metal Party. Iltama oli mainio ja huipentui melkoisella tavalla. Oltiin nimittäin backstagellä, kun ovesta tuli helvetin pitkä jätkä. Siinä p:t tärähtivät komeasti, kun mies esitteli itsensä: ”Petteri Pokosta päivää”, Kytölä nauraa. 

– Petteri pyysi käymään toimistolla, ja Poko sitten ehdottikin levyn tekemistä. Siinä ei paljon nokka tuhissut, sillä jo parin kuukauden päästä oltiin JJ-studiolla T. T. Oksalan kanssa, Yrlund muistelee ja jatkaa: 

– Jo edesmennyt Oksala oli arvostettu ammattilainen. Se oli tehnyt esimerkiksi Zero Ninen ja Peer Güntin levyjä, mutta eihän T. T. ymmärtänyt speed metalista mitään. Se vaan ruuvasi soundit kohdalleen ja purkitti biisit. 

– Meillä oli kuusi päivää studioaikaa. Kuinka ollakaan, multa lähti ääni juuri sen viikon ajaksi. Lompsin joka aamu studiolle ja aloin vetää sekaisin kuumaa teetä, kylmää kaljaa ja Echinaforcea. Tällä sekoituksella kurkku aukesi sen verran, että saatiin purkitettua lauluja säkeistö kerrallaan, Kytölä kertoo. 

– Välillä ääni katosi ihan totaalisesti eikä hetkeen kuulunut kuin kireää pihinää. No, Örkki tai Arska meni sitten nauhoittamaan jotain kitarasooloa ja mä vedin taas Echinaforce-yliannostuksia. Jossakin vaiheessa ääni palautui sen verran, että saatiin taas jokunen rivi narulle… Meininki olisi ollut toisenlaista, jos olisin laulanut biisit myöhemmin, mutta aikataulua ei voinut muuttaa. 

– Albumi miksattiin Helsingin Finnvoxilla Oksalan toimesta. Me syötiin suklaakeksejä ja juotiin Sorbusta sohvalla. Välillä T. T. kysyi, onko hyvä. Me naurettiin innoissaan, että vittu tää on hyvä! 

Millaisia ajatuksia Attack Against Gnomes (1989) herättää tänä päivänä?

– Ottaen huomioon meidän kokemattomuuden, tiukan aikataulun ja kaiken muun, levy soundaa ihan kuunneltavalta. Itse asiassa se kestänyt aikaa jopa yllättävän hyvin, jos sitä vertaa moniin tuon ajan kollegoihin – myös ulkomaalaisiin. Tavallaan T. T. teki speed metalia Zero Ninen soundeilla, ja sen takia äänimaailmasta tuli niinkin ajaton, Yrlund miettii.

– Nykyään on mielenkiintoista kuunnella 80-luvun speed metal -levyjä, sillä melkein jokaisella isolla bändillä oli oma soundi. Kreator, Slayer, Celtic Frost, Voivod ja niin edelleen. Parhaimmillaan myös saman bändin jokainen levy kuulosti ihan erilaiselta edeltäjäänsä nähden. Paras esimerkki taitaa olla Metallica. Jos miettii niiden alkupään levyjä, nehän soundaavat ihan omanlaisiltaan.

Pesistä Tšekkoslovakiassa

Palataan estradeille, mutta vaihdetaan Yö ja Ilona muiden maiden nimiin. Prestige nimittäin teki paljon yhteistyötä ulkomaalaisten bändien kanssa jo 1990-luvun taitteessa. 

– Lähetin kirjeitä underground-bändeille ja sitten vaihdeltiin musiikkia. Joskus mentiin soittamaan kirjekaverien kotimaahan ja tuotiin bändi sitten vastavuoroisesti Suomeen. Tanskalainen Invocator oli eräs tällaisista tapauksista, Yrlund kertoo.

– Eka reissu tehtiin Kööpenhaminaan. Homma meni ihan hyvin, mutta paluumatka oli vähän ohdakkeinen. Herättiin lähtöaamuna siihen, kun Arska huutaa: ”Me ollaan nukuttu pommiin!” Myöhästyttiin junasta, mutta päästiin sitten seuraavalla kulkupelillä Göteborgiin. Ruotsalaiset tullimiehet katsoivat, että jaahas, pitkätukkia, tehdäänpäs tarkastus. Ne sitten kairasivat kaikki reiät ihan perusteellisesti, Kytölä puistelee päätään.

– Kun päästiin tullista, rynnittiin asemalle ja huomattiin olevamme taas myöhässä. Kun saavuttiin lopulta Tukholmaan, nähtiin Viking Linen punainen perse, mutta ei ehditty kyytiin. Oli marraskuu, eikä meillä ollut latiakaan rahaa… Minne yöksi? Osa meistä horjui läheiselle raksalle ja jotkut nukkuivat lasikuituvillojen keskellä. Saatana, että jätkiä kutitti aamulla, Yrlund hymyilee.

– Kun päästiin aamulla laivaan, väsytti ihan törkeästi. Meillä ei ollut hyttejä, mutta bongasin lasten pallomeren ja nukahdin sinne saman tien, Kytölä nauraa.

Jälkikäteen ajateltuna ilmassa oli reilusti metallihistorian siipien havinaa, kun norjalainen Darkthrone saapui Suomeen kolmelle keikalle keväällä 1991. 

– Darkthronen hemmot asuivat mun luona. Hain kaupasta satsin perunaa, porkkanaa, sipulia ja lihaa. Sitten duunasin helvetin ison saavin lihakeittoa ja jatkoin sitä muutamankin kerran tulevien päivien aikana. Norskeille maistui hyvin, Kytölä muistelee.

– Kun mentiin kämpille ekana iltana, jätkät kysyivät löytyykö kynttilöitä. Ne suunnittelivat jotakin palvontapiiriä. Vilkaisin kaapit läpi ja löysin yhden tuikun, mutta se ei tainnut riittää ihan viiteen sakaraan. Aika tosissaan ne tuntuivat henkimaailman juttujen kanssa olevan.

Prestigen ja Darkthronen Suomen-kiertue alkoi Forssasta ja eteni Lahden kautta Riihimäelle.

– Oltiin Forssassa, ja jätkät oli jo vetäneet corpse paintit naamaan. Sitten joku sai idean muutaman kaljan ostamisesta ja mentiin markettiin. Paikalliset mammat katsoivat naamiomiehiä melko kummastuneena, Kytölä nauraa.

– Liityin vuosia myöhemmin belgialaiseen Ancient Rites -yhtyeeseen, ja bändin viime keväänä menehtynyt rumpali Walter van Cortenberg oli kova black metal -fani. Se oli nähnyt Darkthronen bootlegvideon, jolla Fenriz soittaa Teron rummuilla. Bassareissa oli siis Prestigen logot. Walter ihmetteli, että onko tuo se sun vanha yhtye. Kerroin sitten, että me tuotiin Darkthrone keikoille Suomeen. Siinä taisi arvostus Yrlundin poikaa kohtaan vähän kasvaa. Hah hah! 

Vuonna 1990 Prestige kävi Tšekkoslovakiassa, kun paikallinen promoottori oli päättänyt järjestää suomalaisyhtyeelle kiertueen. 

– Saatiin keikkaliksaa 700 korunaa per veto. Meidän ei tarvinnut maksaa mitään mistään, mutta paikallista valuuttaa ei valitettavasti voinut vaihtaa länsirahaksi. Votkaa toki ostettiin, mutta pullo maksoi ehkä vitosen, eli rahaa ei kulunut pahemmin viinaankaan. Eikä paljon muuhunkaan, sillä paikallisissa kaupoissa ei ollut juuri mitään ostettavaa, Kytölä kertoo. 

– Eräänä päivänä löydettiin yhdestä kaupasta votkan lisäksi pesäpallomailan näköisiä stagoja. Ostettiin sitten reilusti viinaa ja useampi maila. Lopuksi poikettiin vielä konditoriaan ja napattiin sieltä säkillinen leivonnaisia… No, yöllä oli sitten hyvät pesisturnajaiset. Oltiin hotellihuoneen parvekkeella ja joku toimi syöttäjänä eli heitti leivonnaisen ilmaan. Jos lyöjä osui, sitä juhlistettiin kovalla ja riemastuneella mekkalalla! 

– Kun oltiin lähdössä maasta, rahaa oli vieläkin vaikka kuinka paljon. Annoin hirveän setelitukon meidän kuskillekin, Yrlund jatkaa. 

– Lopuksi mentiin lentokentän ravintolaan ja syötiin kaiken maailman pihvejä. Tilattiin myös viskiä, ja tarjoilija huomautti juoman hinnan olevan varsin korkea. Tuumattiin, että helvetin hyvä, tuo sitten kaksi pulloa. 

– Tšekkoslovakian-reissu oli ehdottomasti ainoa kerta, kun meinattiin rikastua speed metalilla, Kytölä nauraa. 

Rahalle – toki hieman isommalle summalle – olisi ollut käyttöä myöhemmin. 

– Meille tarjottiin slottia Kreatorin Euroopan-kiertueelle, mutta se olisi maksanut x-summan. Poko ei innostunut, eikä me keksitty muuta ratkaisua, joten rundi jäi tekemättä, Yrlund sanoo. 

Kiireistä aikaa 

Kreator-kiertue olisi osunut kakkoslevy Selling the Salvationin (1990) jälkeiseen ajankohtaan. Toinen albumi oli selkeä edistysaskel debyytistä. 

– Se oli älyttömän kiireistä aikaa. Ei tehty juuri muuta kuin keikkailtiin, treenattiin ja nauhoitettiin. Ekan ja tokan levyn väliin jäi vain vuosi, ja silti tehtiin myös Veijo-ep ja Priest-maksisingle, Yrlund sanoo. 

– Selling the Salvationin materiaali syntyi vaivattomasti. Uusia biisejä tuli aivan koko ajan, Kytölä sanoo. 

– Tultiin usein treeneihin kahden uuden riffin kanssa per kielisoittaja. Toinen idea tippui monesti pois, kun jollakin muulla oli parempi. Sitten sovitettiin yhdessä, ja jossakin vaiheessa katsottiin, että jaahas, tässä on neljä minuuttia asiaa. Ei me sen pidempiä ralleja edes yritetty vääntää. Kun myllytettiin, sitten myllytettiin eikä progeiltu. Hah hah! 

Proge saattoi olla pannassa, mutta huumoriosasto ei. Osuvana esimerkkinä toimii mainittu Veijo-ep. 

– Huumori kukki laajalla skaalalla. Mikäs siinä, hauskaahan meillä oli, Yrlund sanoo. 

– Stonella, Anthraxilla ja muilla oli hupiosastoa mukana. Tehtiin bändihommia tosissaan, mutta meillä oli myös pilkettä silmäkulmassa, Kytölä kertoo. 

– Huumorihenkiset punkbiisit oli suosittuja livenä. Samalla ne toivat vaihtelua keikkojen draaman kaareen: kun oli vedetty puoli tuntia speed metalia, hauska punkralli vapautti tunnelmaa kivasti, Yrlund sanoo. 

Kolmas albumi Parasites in Paradise (1992) oli puolestaan vakavin ja synkin Prestigen vanhan ajan levytys. 

– Mukaan tuli jopa death metal -sävyjä, mutta myös enemmän melodiaa. Suora paahto jäi taka-alalle ja koukkujen määrä nousi uudelle levelille. Biisissä saattoi olla kymmenen eri riffiä, ja niiden tempot ja aggressiivisuus olivat aikamoisia, Yrlund sanoo. 

– Keväällä 1992 tehtiin Suomen-kiertue, ja keikoilla oli selvästi vähemmän porukkaa kuin aikaisemmin – sama juttu tapahtui kaikille speed metal -yhtyeille. Usein sanotaan, että grunge tappoi metalliskenen, ja meidän ajoitus oli tämän suhteen hyvinkin osuva. Vedettiin nimittäin vanhan ajan viimeinen keikka Ruisrockissa 1992, Nirvanan ja muiden kyljessä. Ei me silloin päätetty, että nyt lopetetaan, mutta niin siinä vain kävi, Kytölä toteaa. 

Liikuttuneessa tilassa 

Vierähti viitisentoista vuotta, ennen kuin Prestigen suunnalta kuului pihaustakaan. Kun EMI sitten osti Poko Rekordsin, tamperelaisyhtiö ryhtyi julkaisemaan kokoelmalevyjä, ja kohta myös Prestigen tuotanto sai uuden tulemisen Decades of Decay -niputuksen (2007) ansiosta. 

– Vanha kaveri Marko ”Järkkä” Järvenpää toimi tuolloin Jalometalli-festivaalin promoottorina. Järkkä oli käymässä Tampereella, ja taidettiin olla joskus aamuyöllä hieman liikuttuneessa tilassa. Kokoelman myötä tuli puhetta myös Jalometallista, ja me luvattiin tulla vetämään. Sitten Järkkä soitti muutaman viikon päästä ja ilmoitti, että festarijulisteet on painossa. Kakistelin epäuskoisena, että oletko sinä ihan tosissasi. Kyllä se oli. Seuraavaksi piti kysyä varovaisesti Karppisilta, että miten olisi… Onneksi veljekset olivat heti messissä, Kytölä nauraa. 

– Jalometallin-keikka meni lopulta ihan hyvin, vaikka me ei ehditty treenata kovin paljon. En ollut myöskään soittanut bassoa saatanan moneen vuoteen, ja ekan biisin jälkeen käsi oli jo aivan puutunut. Että perkele, vielä kymmenen kappaletta rämmittävänä! 

Prestigen uusi tuleminen käynnistyi toden teolla vasta kesällä 2018, kun yhtye palautti Speed Metal Party -tapahtuman maailmankartalle.

– Ajateltiin juhlistaa SMP-kekkereiden kolmea vuosikymmentä ja julkaistiin samalla Gods – Revisited 2018 -kasetti. Nauhalle tuli originaali Gods-demo (1988) ja samojen biisien uudet versiot, Yrlund kertoo.

Vielä tuolloin rumpukioskin takana istui Tero Karppinen. Hän päätti kuitenkin vetäytyä kokoonpanosta, kun Prestigen aikatauluihin alkoi ilmestyä yhä uusia merkintöjä.

– Tero pahoitteli, ettei tarvittavaa intoa enää löydy. Ei siinä mitään, ei tätä väkisin väännetä. Tehtiin sitten Terolle hieno muistotaulu ja juotiin pullakahvit jäähyväisten kunniaksi, Kytölä hymyilee.

Uusi rumpali löytyi varsin vaivattomasti.

– Matti ”Matson” Johanssonin taival Korpiklaanin kanssa oli päättynyt, ja tiesin hänet kovaksi Prestige-diggariksi. Vähän kyllä arvelutti, kiinnostaako maailmaa pari vuosikymmentä kiertänyttä kaveria lähteä Prestigeen, mutta epäilyt olivat turhia, Yrlund sanoo.

Kun uusi kokoonpano oli lukossa, alkoi uuden studioalbumin valmisteleminen. Siis heti levytyssopimuksen saamisen jälkeen.

– Poltettiin joitakin uusia juttuja cd:lle ja lähetettiin niitä muutamille lafkoille. Ajatuksena oli, että levy-yhtiön kavereiden täytyy nähdä vaivaa ainakin sen verran, että kuuntelevat cd:n eikä jotain ämpeekolmosia, Yrlund nauraa.

– Saatiin jokunenkin tarjous. Massacre Recordsin kanssa oli helppo lähteä yhteistyöhön, sillä tunnen yhtiön kaverit jo takavuosilta muiden duunien ansiosta.

Sopimuksen muste oli tuskin ehtinyt kuivua, kun Prestige alkoi valmistella uutta materiaalia toden teolla.

– Tehtiin diili viime joulukuussa ja päätettiin samalla, että julkaistaan levy elokuussa. Studioon piti siis päästä viimeistään toukokuussa, mikä taas tarkoitti sitä, että meidän täytyi kirjoittaa pari asiallista kappaletta joka kuukausi, Yrlund sanoo.

Suunnitelma piti kutinsa, ja Fantom-studiolla Samu Oittisen kanssa valmisteltu kovan luokan speed/thrash-myllynkivi Reveal the Ravage saapui markkinoille loppukesällä. 

– Albumi onnistui oikein hienosti niin biisien kuin soundien puolesta. Tehtiin hommia paljon huolellisemmin kuin aikoinaan, ja sen kuulee pelkästään hyvällä tavalla, Kytölä sanoo. 

Monille yhtyeille vuosien varrella kansia taiteillut Jan Yrlund vastaa myös Reveal the Ravagen visuaalisesta puolesta. 

– Prestigen kansissa oli aikoinaan tonttuja, mutta ei ole enää. Nyt siellä on luurankoja, käärmeitä ja tuhoutuneita maailmoja, Yrlund sanoo.

– Kansi kuvaa levyn sisältöä hyvin, sillä sanoitukset kertovat ihmiskunnan typeryydestä ja itsekkyydestä, sodista ja luonnon tuhoutumisesta. Ja jos siellä on viesti, niin se on tämä: lukekaa, sivistykää ja ajatelkaa omilla aivoilla.

Entä jatko?

– Sanottavaa jäi seuraavallekin levylle, sillä maailmassa riittää paskaa, Kytölä naurahtaa.

– Bändissä on loistava fiilis, eikä olla laittamassa pillejä pussiin. Tuntuu hienolta, että uusi albumi on kuultavissa joka puolella maailmaa… Jos vähän karrikoidaan, niin vanhoja levyjähän sai aikoinaan vain Epesistä. Hah hah!

Julkaistu Infernossa 8/2021.

Lisää luettavaa