– Muista nyt sitten, ettet kysy mitään Slayeristä. Muuten haastattelu katkeaa siihen. Jos haluat kysyä jotain Slayeristä, lähetä kysymykset sähköpostilla managementille, vastaamme sitten myöhemmin.
Näin minua ohjeistaa ystävällinen promoihminen puhelimessa, kun olen saanut monien mutkien kautta toimivan yhteyden Kerry Kingiin. Tai siis tässä vaiheessa vasta Reigning Phoenix Musicin promootioväkeen.
Asia on tehty minulle selväksi jo aiemmin. Kysymyksiä saa esittää vain Kerry Kingin From Hell I Rise -levystä, joka julkaistaan samana päivänä kuin tämä lehti, 17. toukokuuta 2024.
Tai kai sitä voi kysyä vaikka jenkkifutiksesta, pohdin itsekseni. Sitähän kitarasahauksen suurvisiiri rakastaa.
Ja sieltä hän jo voipuneena löytyykin langan päähän.
– Yritän löytää aikaa puhua kaikille, hän sanoo.
Meillä on nyt yhteinen hetki, joten käytetään se hyvin.
Aloitetaan perusasioista. Kerry King -nimellä julkaistaan siis nyt levy, ja bändiin kuuluvat itse Kingin lisäksi laulaja Mark Osegueda, kitaristi Phil Demmel, basisti Kyle Sanders ja rumpali Paul Bostaph. Näistä Bostaph on Kingin lailla tuttu Slayeristä, Osegueda Death Angelistä, Demmel Vio-Lencestä ja Machine Headistä ja Kyle Sanders Hellyeahistä.
Melkoinen ryhmä.
– Onhan se. Olen tuntenut Philin vuosikymmeniä, ainakin siitä saakka, kun hän liittyi Machine Headiin [vuonna 2003], luultavasti kauemminkin. Kylen tapasin 2015 Mayhem-rundilla. Niin, ja Markin olen tietysti tuntenut Death Angelin alkuhämäristä asti, hänhän oli vasta teini heidän ekojen levyjensä aikaan.
Varsinkin Oseguedan suoritus levyllä on huomionarvoisen väkevä.
– Hän kieltämättä onnistui paremmin kuin osasin itsekään odottaa, King sanoo.
Bostaphia hän luonnehtii ”omaksi rumpalikseen”, joka merkitsee hänelle vähän samaa kuin Vinny Appice tapasi merkitä Ronnie James Diolle. Aika moni rumpali maailmassa olisi varmasti hyvillään tällaisesta roolista. Keksin kyllä yhden, joka ei olisi, mutta ei mennä nyt siihen.
Ääneen ajattelua
Kerry Kingissä viehättää ja samalla vähän ihmetyttää hänen suorapuheisuutensa. Tuntuu kuin hän ei suunnittelisi sanomisiaan lainkaan, vaan antaisi vain tulla toimittajille samaan tapaan kuin vaikka vieruskaverille lätkäkatsomossa.
Pienen Suomen merkittävin metallijulkaisu ei valitettavasti saa mieheltä mitään skuuppeja. Mutta puheen sävy on kuin etäisesti tutun kaverin, jonka tapaa baarissa. Sen vähän juron tutun tutun, jonka kanssa ei ehkä löydy ihan täysin yhteistä säveltä, mutta juttu kumminkin luistaa.
Kuvioon kuuluu sekin, että haastattelun kolmannella minuutilla King mainitsee Slayerin ensi kerran. Hän tuskin tietää, miten mustasukkaisesti levy-yhtiö haluaa suunnata huomion hänen omaan levyynsä. Reigning Phoenix Musicillä kun ei ole mitään tekemistä Slayerin kanssa.
Palataan vielä Kerry King -nimisen yhtyeen – yhtyeeksi sitä kai on kutsuttava – kokoonpanoon. King on puhunut julkisesti harkinneensa laulajaksi ensin Phil Anselmoa, mikä on hyvä esimerkki hänen tavastaan vain töksäytellä asioita. Jos olisin Mark Osegueda, saattaisin pohtia, olenko vararatkaisu.
Vähän niin kuin Paul Bostaph on… No, EI MENNÄ NYT SIIHEN.
Kun Slayer soitti viimeisen keikkansa, tai siis aktiiviuransa viimeisen sellaisen, joulukuussa 2019, King alkoi miettiä heti, miten siitä eteenpäin. Hänellä oli biisejä tehtynä ja hän halusi jatkaa. Hän tiesi, että Bostaph on mukana, ja mietti että Gary Holt voisi olla myös, mutta päätyi lopulta pyytämään Demmeliä.
– Kylen kanssa minun piti pelata korttini aika varhain. Emme olleet vielä valmiita, mutta tiesin, että hän oli aikeissa siirtyä vapaille markkinoille. Tiedäthän, menetimme Vinnie Paulin vuonna 2018, ja tiesin millainen isku se oli Kylelle ja kaikille muille. En halunnut olla tahditon, mutta halusin varmistaa, että saan hänet mukaan.
Kingin uusi bändi oli pitkään salaisuus. Kaikki tiesivät, että Bostaph on mukana, mutta muusta ryhmästä ei hiiskuttu mitään.
– Nostan hattua jokaiselle, että salaisuus pidettiin niin pitkään. Halusin, että homma on oikeasti valmis ennen kuin se tuodaan julkisuuteen.
Tämä keskustelu Kerry Kingin kanssa käytiin maaliskuussa 2024. Siinä kohtaa Kerry King -yhtye ei ollut koskaan soittanut yhdessä samassa tilassa, vaikka levykin oli jo valmis. King ihmettelee asiaa vähän itsekin.
– Olimme tietenkin studiossa kaikki samaan aikaan, ja soitin Paulin kanssa yhdessä. Sitten Phil teki omat osuutensa ja Kyle bassot. Mark hoiti oman ruutunsa viimeisenä. Itse asiassa parin viikon päästä alamme treenata keikkoja varten. Minulla ei ole pienintäkään epäilystä, etteikö homma toimisi, mutta oli kieltämättä outoa tehdä levyä ilman että olimme soittaneet yhdessä.
Keikoista puheen ollen Kerry King yhtyeineen nähdään ensi kesänä niin Tuskassa kuin Nummirockissa. Slayer puolestaan soittaa kolmella isolla festivaalilla Yhdysvalloissa syys-lokakuussa. Chicagon Riot Fest on ensimmäinen kerta, kun Tom Araya nähdään lavalla sitten joulukuun 2019.
Haastattelun jälkeen lähetin Kingin managementille kysymyksen Slayerin keikoista, pariinkin otteeseen, mutten koskaan saanut vastausta. Mikä yllätys.
Voimme siis vain arvailla, miten homma nyt näin menee, että Slayer palaa samaan aikaan kun Kerry King tekee omalla nimellään ”Slayerin jälkeistä” uraa.
Tom Arayan vaimo Sandra otti jo julkisuudessa vastuun Slayerin paluusta. Gary Holtin vaimo Lisa on niin ikään puolustanut päätöstä. Kerry Kingin vaimo Ayesha uhosi tuoreeltaan vuoden 2019 jäähyväiskiertueen jälkeen, ettei Slayer koskaan palaisi, mutta on ilmeisesti nyt pidättäytynyt kommentoimasta.
Paul Bostaph ei ole naimisissa. Jeff Hannemanin leski Kathryn antoi paluukeikoille siunauksensa ylläpitämällään Jeff Hanneman -Instagram-tilillä.
Pitäisi varmaan haastatella Ayesha Kingiä. Ehkä hän osaisi valottaa Slayer-asiaa.
Kerry Kingin mukaan hänen nimikkobändinsä tekee nyt kesällä harmillisen vähän keikkoja.
– Kuvittelisin, että teemme rundin loppuvuonna, ehkä keväällä, mutta viimeistään ensi kesänä vähän isommin. Olen varma, että jengi haluaa lisää, kun on nähnyt meidät kerran.
Ei nimi bändiä pahenna
From Hell I Rise -levyn kappalemateriaali on osittain Slayerin peruja, osittain sen jälkeen syntynyttä. Tyylillisesti albumi kävisi aivan hyvin Slayer-levystä, etenkin kun Oseguada tuntuu kanavoivan sisäistä Arayaansa yllättävänkin vimmaisesti.
Kingin mukaan biisinteon lähtötilanne ja tunnelma oli nyt ihan samanlainen kuin Slayer-aikana, koska hän ei ole koskaan ajatellut mitään lokeroa, johon pitäisi osua. Ja Slayerin loppuaikana King kantoi joka tapauksessa biisinteosta päävastuun.
– Ehkä nyt oli tietyllä tavalla enemmän tilaa, kun ei tarvinnut ajatella Slayer-otsikkoa. Enkä tiennyt otsikosta muutenkaan mitään tehdessäni biisejä. Mehän pyörittelimme kaikenlaisia nimiä, mutta voi vittu kuinka vaikeaa voi olla keksiä bändille hyvä nimi!
Joku voisi sanoa, että salama ei iske samaan paikkaan kahdesti. Kirjoitan tätä Slayer-pipo päässä.
– En halunnut, että homman nimi olisi Kerry King, mutta lopulta meidän oli pakko tehdä päätös, eikä meillä ollut mitään muuta ideaa.
King kertoo, että esimerkiksi Two Fists -kappaleen tekstiä hän ei ehkä olisi tehnyt Slayerille.
– Halusin, että se kuulostaa 1980-luvun punkilta. Totta kai meillä oli Slayerissäkin punkjuttuja, mutta tämä on paljon suorempi teksti. Punk on ollut minulle aina tärkeä inspiraatio, joten ei se nyt kauhean kaukaa haettua ollut.
Muu kokoonpano ei ehtinyt vaikuttaa albumin materiaaliin, sillä King oli tehnyt kaiken valmiiksi ennen kuin alkoi lähetellä biisejä muille.
– Paulille tietysti lähetin kaiken. Aina kun biisi oli valmis, laitoin sen Paulille. Hän tiesi koko ajan, mitä tapahtuu. Muiden kanssa tarvittiin hiukan enemmän aikaa. Epäröin hieman, voinko luottaa heihin, koska homma täytyi pitää salassa.
Moshausta tarkkaamossa
From Hell I Rise -albumin tuotti Josh Wilbur, joka on työstänyt aiemmin muun muassa Kornia, Lamb of Godia, Avenged Sevenfoldia ja Bad Religioniä. King ei ollut työskennellyt hänen kanssaan aiemmin.
Nytkin King laukaisee muina miehinä, ettei Wilbur ollut hänen ykkösvalintansa.
– Mietin alusta asti Terry Dateä, mutta sitten tulin toisiin ajatuksiin. Terryhän tuotti Slayerin Repentlessin [2015], ja aloin miettiä, että täytyy painaa vähän jarrua siinä, kuinka suoraa jatkumoa Slayerille haluan tehdä. Tämä ei ole mikään vauva-Slayer. Rakastin kyllä työskennellä Terryn kanssa ja saatan tehdä niin tulevaisuudessa.
Josh Wilbur tuli kehiin bisnesväen ehdotuksesta. King ja Wilbur kävivät amerikkalaiseen tyyliin lounaalla ja keskustelivat.
– Hän oli hyvin kiinnostunut minusta ja soundistani, se tuntui hyvältä. Mutta hänellä oli ihan vitusti töitä kalenterissa, joten ajattelin heti, ettei tästä tule mitään. Kaksi päivää tapaamisen jälkeen hän soitti minulle, että ”tyhjensin kalenterini, tehdään se levy nyt”. Tuumasin, että tehdään sitten!
King ihmetteli Wilburin innostusta studiossa. Vaikka musiikki kuulostaa Slayeriltä, soundi on jotenkin siistimpi. Toisaalta levyssä on se arvostettava vanhan liiton elementti, että Phil Demmelin ja Kerry Kingin kitaransoiton erottaa helposti toisistaan, eikä ainoastaan sooloista vaan myös pelkästä soundista.
Where I Reignin aloittaa King. Residuen alkuliidin soittaa Demmel, ja taustalle ilmaantuu Kingin komppikitara. King on lähtökohtaisesti vasemmassa kanavassa, Demmel oikeassa.
Ja niin edelleen. Tällaista soundillista ja tyylillistä soittajan esiintuomista tehdään nykyään aivan liian vähän. Ehkä tämä johtuu siitä, että niin harvalla soittajalla on soundillinen ja tyylillinen identiteetti. Näillä kavereilla on, Kingillä varsinkin.
Aina kun pääjehun kitarasoolo lähtee, muuten aika siloteltuun soundiin tulee kuin taikaiskusta räyhää ja rumuutta.
– Joshin innostus oli tarttuvaa. Kun äänitimme Paulin kanssa kaksin, näin lasin läpi kuinka Josh ja muut teknikot moshasivat tarkkaamossa ympäriinsä. Tuli olo, että ehkä tässä tehdään jotain oikein.
Läski soundi
Kerry King on oikeastaan aika poikkeuksellinen metallikitaristi. Hänen tekniikkansa tai tarkkuutensa ei ole edes samalla seinällä kuin aikalaistensa James Hetfieldin, Dave Mustainen ja Scott Ianin.
Tai ehkä se voisi olla, mutta hän ei yksinkertaisesti soita luontaisesti sillä tavalla. Sen sijaan Kingin soundi ja soitto kuulostavat siltä kuin ne haluaisivat repiä kaiutinelementin paskaksi niin kitarakaapista kuin kotistereoista. Ja se soundi. Kellään muulla ei ole samanlaista.
– Kun soitan kitarakaapin edessä, kuulen mitä haluan. Eikä se ole ikinä kuulostanut samalta levyllä! Mutta nyt Josh teki jotain, en tiedä mitä. Nyt soundi kuulostaa siltä kuin sen pitää.
Mikä siinä on ollut ongelmana?
– Soundini on oikeasti paljon läskimpi ja paksumpi kuin se on koskaan ollut levyllä. Jotenkin se on aina väännetty sellaiseksi yläkeskiäänipuukoksi, vaikka se ei ole tarkoitus. Ei se ole livenä ollenkaan niin kirkas. Olen erittäin ylpeä siitä, miltä se tällä levyllä kuulostaa.
Kun levynteossa päästiin miksausvaiheeseen, Kerry King joutui uuteen tilanteeseen. Slayerissä hän oli vain osa kokonaisuutta, nyt hänen nimensä komeilee levyn kannessa.
– Slayer-aikana en koskaan puuttunut liikaa miksauksiin, koska Jeffillä, Tomilla ja Paulillakin oli aina näkemyksiä ja heitä piti tietysti kuunnella. Nyt kerroin Joshille mihin suuntaan mennä, ja minun piti muutenkin johtaa sitä prosessia. Josh teki kyllä helvetin hyvää työtä.
Asenne on punk
Mitä vastaan Kerry King on eniten kappaleissaan ja muutenkin päätään aukonut? Ehkä kristinuskoa. Mutta eipä hän ole säästellyt palkeitaan myöskään politiikasta puhuessaan. Tässä tuleekin esiin kiinnostava piirre.
Mielikuva Kerry Kingistä saattaa olla punaniskainen juntti. Mutta hänessä elää punkkari, ja jos punkkarit jotakin vihaavat, niin konservatiiveja.
Muistatte kenties myrskyn vesilasissa vuodelta 2017, kun Tom Araya postasi Slayerin viralliseen someen läpällä kuvan Donald Trumpista Slayerin vanhaan kuvaan photoshopattuna. Trump oli valittu juuri Yhdysvaltain presidentiksi.
Kuva poistettiin, ja King julkaisi vaimonsa Ayeshan sometilin kautta kommentin, jossa hän totesi, että tässä ei nyt tarvita Slayer-yhteisön sisäistä kahtiajakoa, vaan että samaa porukkaa ollaan. Ja että King ja Araya ovat veljiä, vaikka erimielisyyksiäkin on. Niin on varmasti tänäkin päivänä.
Sittemmin King kommentoi Loudwiren haastattelussa, että Arayan läppä jurppi häntä toden teolla.
– Minua vitutti, että se meni bändin someen. Olisi postannut sen omalla profiilillaan, siitä vaan, mutta bändin somessa se tarkoitti, että olemme kaikki mukana.
Rolling Stone julkaisi Kingistä viime helmikuussa pitkän haastattelun, jossa King puhui suunsa puhtaaksi. Hän muun muassa räyhäsi siitä, miten poliisit teloivat Buffalossa 80-vuotiasta miestä, jotta Donald Trump saisi otattaa itsestään kuvan Raamatun kanssa kirkon edessä. Samassa haastattelussa King mainitsi myös George Floydin.
– Minä olen Kerry King, kirjoitan vihaisempia biisejä kuin kukaan, mutta tunnen silti myötätuntoa ihmisiä kohtaan, hän julisti.
Kingin vaimon Instagram-biossa lukee kuvaus ”intersektionaalinen feministi”. Nyt varmaan osa tämänkin lehden lukijoista hyperventiloi ja yrittää haukkomiseltaan huutaa ”woke”.
Hörpätkää vaikka raikasta vettä ja rauhoittukaa. Kovaääninen, vihainen musiikki syntyi konservatiivisena aikana vastaiskuksi konservatiivisuudelle. Se, että King on kaikessa juroudessaan edelleen vihainen sille porukalle, joka vihaa kaikkea erilaisuutta ja haluaa murskata vähemmistöt, on vain ja ainoastaan johdonmukaista.
Kerry King on, helvetti soikoon, vapauden puolustaja. Vapauden olla mitä on, minkään instituution määräilemättä.
Arvoton vaaliasetelma
Millä tavalla Kerry King näkee Yhdysvaltain poliittisen todellisuuden vuonna 2024? Ei kovin ruusuisesti.
– Uskonnostahan minä olen kirjoittanut paljon. Mutta nyt, kun olen ollut kotona viimeiset neljä ja puoli vuotta, tässä on ollut aikaa katsella ympärilleen ja ajatella ihan arkisiakin asioita.
King ei väitä olevansa maailman valistunein kansalainen. Hän jopa korostaa olevansa ihan tavallinen perusjenkki, joka vain ihmettelee maailmanmenoa.
– En ole tottunut lukemaan tai katsomaan uutisia, mutta viime vuosina olen aloittanut jokaisen päivän sillä. Enkä ole tyhmä, tajuan kyllä, mitä kaikkea paskaa mediasta tulee.
Mutta vielä uskonnosta:
– Planeettamme fiksuimmat ihmiset ovat tieteilijöitä, jotka ovat järjestään ateisteja. Heidän näkemyksensä on sama kuin minun, eli että Jumalaa ei ole. Minusta se ei ole kovin raflaava näkemys, mutta kyllä tietyt ihmiset siitä edelleen suuttuvat.
King kertoo kirjoittaneensa aiemmin politiikasta yleisellä tasolla, koska riippumatta maan hallinnosta, poliittisesta järjestelmästä tai kulttuurista, kansalaiset ovat hyvin usein tyytymättömiä johtajiinsa.
Nyttemmin Kingin fokus on tarkentunut Yhdysvaltoihin.
– Se alkoi oikeastaan jo viimeisellä Slayer-levyllä. Poliittinen tilanne täällä on niin äärimmäisen vituillaan… Mutta haluan silti uskoa, että tekstit puhuttelevat ihan samalla tavalla kaikkialla.
Tänä vuonna Yhdysvalloissa valitaan taas presidentti. King on puolensa valinnut, mutta hän ei peittele pettymystään vaaliasetelmaan, jota kukaan ei olisi halunnut nähdä.
– Tämä on aivan arvotonta. En minäkään pidä Bidenista, joten miksi vitussa häntä vastaan ei asetettu ketään? En käsitä.
Trump on silti Kingille kahdesta pahasta pahempi.
–Trump nimitti presidenttinä korkeimpaan oikeuteen kolme uutta tuomaria, jotka ovat kaikki valehtelijoita ja nuolevat
Trumpin persettä. Tällaiset ihmiset sitten tekevät tulkintoja laista ja oikeudesta. En pysty ymmärtämään, miten se on kenenkään amerikkalaisen mielestä ok.
Trumpin nimittämät tuomarit ovat Neil Gorsuch, Brett Kanavaugh ja Amy Coney Barrett, kaikki luonnollisesti maailmankatsomukseltaan hyvin konservatiivisia.
– Nämä ihmiset, korkeasti koulutetut tuomarit, valehtelevat mediassa ja oikeussalissa, mutta ovat siitä huolimatta elinikäisessä virassa. Se vituttaa minua todella ankarasti.
Super Bowlissa kaverien kanssa
Se politiikasta. Kerry King tunnetaan myös innokkaana penkkiurheilijana, ja varsinkin jenkkifutis on lähellä hänen sydäntään.
– Hyvänä kakkosena tulee jääkiekko, ja tiedän että se on Suomessa iso juttu. Mutta en todellakaan tunne kaikkia NHL-pelaajia ja joukkueita niin hyvin kuin NFL:n. Yleensä alan seurata lätkää enemmän vasta kun playoffit käynnistyvät.
NFL:ssä Kingin suosikkijoukkue on Las Vegas Raiders. Joukkue ei selviytynyt päättyneellä kaudella pudotuspeleihin.
– Meiltähän potkittiin sekä GM että päävalmentaja viime lokakuussa, ja heidän tilalleen tulivat sitten väliaikaiset tyypit, tosin Antonio Pierce nimitettiin nyt varsinaiseksi päävalmentajaksi. Uusi GM Tom Telesco tuli sisään vasta tammikuussa, eli hänellä on nyt näytön paikka.
Kausi meni sekavissa merkeissä, kun pelinrakentaja Jimmy Garoppolo penkitettiin samaan syssyyn, kun organisaatiossa tapahtui muitakin mainittuja muutoksia.
– Pelinrakentajaksi tuli sitten tulokas Aidan O’Connell, joka ei kylläkään pelannut huonosti. Hän pysyy meillä, ja pidän siitä, että Pierce jatkaa päävalmentajana, koska hän tuntee nyt joukkueen. Sormet ristiin tulevalle kaudelle!
Onko urheilun seuraaminen sinulle jonkinlainen pakopaikka musiikin maailmasta?
– Se on harrastus, joka on kieltämättä hyvää vastapainoa. Tänä vuonna pääsin muuten katsomaan Super Bowlin paikan päällä ensimmäistä kertaa ikinä. Se oli siisti juttu! Matsihan pelattiin Vegasissa, ja koska minulla on kausari Raidersin peleihin, pääsin näkemään myös Super Bowlin. Ajattelin, että ellen mene nyt, en pääse sinne ehkä koskaan.
Vaikka King ei päässyt omalle kausikorttipaikalleen, hän nautti kokemuksesta.
– Varsinainen paikkani on 50 jaardin kohdalla eli todella hyvässä kohtaa. Teoriassa olisin voinut lunastaa saman paikan myös Super Bowliin, mutta minun olisi pitänyt maksaa ihan tähtitieteellinen summa siitä hyvästä – ei täyttä hintaa, mutta ihan vitusti. Pääsin paljon pienemmällä rahalla kulmakatsomoon, missä olin kolmen kaverini kanssa. Se oli kyllä eräänlainen unelmien täyttymys, vaikkei oma joukkue pelannutkaan.
Arvailujen varaan
Vaikka Kerry Kingin oma bändi on koottu vähän kuin palapeli, itse pääjehu on luottavainen.
– Kohta nähdään, miten homma toimii porukalla. Mutta kaikki ovat kokeneita soittajia, ei minulla ole pienintäkään epäilystä, etteikö se toimisi.
Uusia biisejäkin on jo takataskussa, ja ehkä bändi pääsee hahmottelemaan niitä piakkoin. Olkoonkin, että Slayerin paluu vähän sekoittaa pakkaa.
Jos spekulaatio sallitaan, niin Slayer esiintynee ensi vuonna myös Euroopassa, kun syksyiset paluukeikat soitetaan vain Yhdysvalloissa. Keikkoja tuskin tulee montaa, todennäköisesti kourallinen isoimpia festareita.
Varsinaiselle rundille bändiä on vaikea kuvitella, mutta varaan oikeuden olla väärässä. Maailmassa tapahtuu hullumpiakin asioita.
Jos Slayerin strategia on rahastaa tällaisilla isoilla ”exclusive”-keikoilla hyvät massit, kuten oletan, Kerry King ehtii rakentaa omaakin bändiään kaikessa rauhassa.
– Emme varmaan ehdi studioon enää tänä vuonna. Olisihan se ollut mukavaa tehdä kuten Ozzy Osbourne aikoinaan, eli olisi kaksi levyä purkissa ennen ensimmäistäkään keikkaa. Se ei nyt onnistunut, mutta materiaalia minulla kyllä on.
Kenties muukin bändi pääsee osallistumaan luomistyöhön enemmän, kun homma hitsautuu yhteen.
– Oma nimeni siinä on edelleen, eli minun pitää kantaa päävastuu. Haluan toisen levyn valmiiksi pian, koska yhdessä ei ole tarpeeksi materiaalia pääesiintyjäkeikkaa varten. Nythän meidän pitää soittaa lisäksi muutamat Slayer-biisit.
Tänä vuonna on siis mahdollista nähdä Kerry King soittamassa Slayer-biisejä livenä kahden eri kokoonpanon kanssa. Slayerin ja Kerry Kingin. Hämmennys, joka Slayerin paluu-uutisesta seurasi, on kieltämättä varsin perusteltua.
Koska en saa vastausta Slayer-kysymykseeni edes jälkeenpäin, voimme vain arvailla ja spekuloida. Perustilanne Slayerin lopettamisen taustalla oli luullakseni suurin piirtein se, että Kerry King haluaa jatkaa musiikin tekemistä, Tom Araya ei. Mutta Arayalle kelpaa raha, ja niin kelpaa Kingillekin.
Ehkä Slayerin paluu tuo tervetullutta lisähuomiota Kingin omalle bändille. Tai sitten tämä päällekkäisyys on vain outo sattuma. Tai silkkaa sekoilua.
Julkaistu Infernossa 5/2024.