Vesa Ranta, The Man-Eating Tree
1. Amorphis: Under the Red Cloud
– Suomimetallin vanha sotaratsu on uudella kiekolla elämänsä vedossa. Under the Red Cloud on monipuolinen matka bändin sielunmaisemaan. Biisimateriaali on todella vahvaa, ja musassa ja soundeissa on paljon uusia sävyjä. Erityisen hyvät fiilikset antaa Joutsenen laajentunut skaala, viimeisen silauksen taas levyn viimeisen päälle hiottu tuotanto, joka on auttanut bändin vision toteutumisessa maaliin asti. Bändi on tehnyt levyn joka kestää hyvin kuuntelua. Nostan vahvasta kokonaisuudesta omiksi suosikeikseni biisit The Four Wise Ones, Enemy at the Gates ja Tree of Ages. Lähes täydellinen Amo-levy. Kokonaisuutta voisi parantaa vain jättämällä ne ”turvalliset” sinkkubiisit tekemättä.
2. Ghost: Meliora
– Itselle ensimmäinen Ghost-tekele, joka toimii koko levyn mitalta. Bändin omaperäinen soundi on sekoitus perinteistä heavy metalia ja häikäilemättömän suuria popmelodioita – vanhaa Metallicaa, Black Sabbathia ja Abbaa. Tämä keitos yhdistettynä Papa Emeritusin hyvään soundiin tekee levystä maagisen. Levykokonaisuus on mietitty, ja draamankaari kestää hienosti koko levyn läpi. Omat suosikit levyltä: Cirice, He Is, Absolution ja Deus in Absentia. Omaperäinen bändi, jonka seuraavaa liikkua odotan suurella mielenkiinnolla.
3. Swallow the Sun: Songs from the North I, II & III
– Pitkään arvostamani suomalaisen melankolian ruumiillistuma teki uudella levyllä tempun, joka kuulostaa ääneen lausuttuna silkalta hulluudelta. Kolme levyä samassa paketissa. En haluaisi ”arvostella” näitä levyjä yhtenä kokonaisuutena vaan erillisinä taideteoksina. Levyt on kuitenkin julkaistu yhdessä, joten kommentoin nyt kokonaisuutta. Haastava pala yhdeltä istumalta.
– Levyt sisältävät kaiken sen, missä StS on parhaimmillaan; suuria melodioita, kauneutta, epätoivoa ja ennen kaikkea hyviä biisejä. Levy II on oma suosikkini, mutta kaksi muuta ei jää paljon häviölle. Kakkoslevy paljastaa bändin soundista eniten uusia sävyjä, ja uuden löytäminen on musiikin diggailussa aina parasta.
– Pienenä miinuksena täytyy ihmetellä ykköslevyn jotenkin hieman kesyä äänimaailmaa. Kokonaisuutena kuitenkin teos, joka ei jätä ketään bändin fania kylmäksi. Löytyy levy kaikenlaisiin tunnelmiin. Tällaisen paketin rakentaminen on erityisen hieno teko näinä musiikkiteollisuuden vaikeina aikoina, todellinen rakkaudesta lajiin -temppu. Arvostan! Omat nostoni tältä kokonaisuudelta, yksi kultakin kiekolta: The Memory of Light, Pray for the Winds to Come ja Abadoned by the Light. Lopuksi täytyy ihmetellä, mitä tällaisen järkäleen jälkeen voi enää tehdä.
Jussi Hämäläinen, Hanging Garden/The Chant
1. Leprous: The Congregation
– Tyylikäs albumi, tyylikäs bändi ja huikea laulaja.
2. Puscifer: Money Shot
– Kekseliästä, mahtavia soundeja, genrerajoja ylittävää.
3. The Moth Gatherer: The Earth Is The Sky
– Cult of Luna -henkistä runttausta, mutta välillä jotain ihan muuta. Vuoden yllättäjä!
Saku Moilanen, Red Moon Architect
1. Amorphis: Under the Red Cloud
– Amorphis ei ole iskenyt aikaisemmilla levyillään koskaan täysillä, mutta tällä levyllä kaikki vaan toimii! Timanttisia biisejä ja tyylikäs tuotanto.
2. Shape of Despair: Monotony Fields
– Jo ensimmäisenä julkaistu nimikkobiisi antoi ymmärtää, että nyt tulee kovin SoD-levy koskaan. Ei ihan jokapäiväistä autoilumusaa, mutta oikein mainio talvipäivien soundtrack.
3. Ghost: Meliora
– En ole vieläkään saanut muodostettua mitään mielipidettä bändistä, mutta silti tähän levyyn on aina pakko palata. Nerokkaita sävellyksiä ja vastapainoa raskaammalle musiikille.
Juttusarjan aiemmat osat löydät klikkaamalla tästä.