”Well, what can I say?” – haastattelussa Udo Dirkschneider

Joskus osuvasti ”Saksan tankiksi” nimetty Udo Dirkschneider jyrää eteenpäin väsymättömällä otteella. Juuri seitsenkymppisiään juhlinut laulaja on jälleen uuden äärellä vain puoli vuotta viimeisimmän U.D.O.-albumin julkaisun jälkeen.

Kerrataanpa alkuun Udo Dirkschneiderin viimeisimmät tekemiset.

Yli kolme vuosikymmentä toiminnassa ollut U.D.O.-bändi julkaisi elokuussa 2018 Steelfactory-albumin, jota seurasi lähes sadan keikan ja koko seuraavan vuoden pituinen kiertuerupeama. Vuonna 2020 ilmestyi Saksan asevoimien virallisen sotilassoittokunnan eli Das Musikkorps der Bundeswehrin kanssa tehty yhteislevytys We Are One. Projektissa oli mukana kumman tuttuja nimiä kuten Peter Baltes ja Stefan Kaufmann, mutta palataan siihen myöhemmin.

Ensimmäisenä pandemiavuonna Udo pääsi vetämään vain kaksi keikkaa, mutta niistä jälkimmäinen taltioitiin Live in Bulgaria 2020 – Pandemic Survival Show -nimisen tuplalevyn muotoon. Se ilmestyi alkuvuodesta 2021, ja pari kuukautta myöhemmin Dirkschneider & The Old Gang -projekti alkoi tiputella singlejä. Lokakuussa olikin jo seuraavan U.D.O.-albumin Game Overin aika. 

Näissä ei ollut ilmeisesti vielä tarpeeksi, sillä nyt vanhalla sumutorvella on taas uusi projekti. Tämän lehden julkaisupäivänä ilmestyvän My Way -albumin esittäjäksi on merkitty ensimmäistä kertaa ihan vain Udo Dirkschneider. 

Uudella levyllä Udo vääntää tuttuja rokkiklassikoita ja hieman yllättävämpiäkin valintoja uuteen uskoon. Vanha tekijä tulkitsee muun muassa AC/DC:tä, Scorpionsia, Motörheadiä ja Uriah Heepiä. Tämä on tavallaan erikoista, sillä mies ei ole koskaan vaikuttanut artistilta, joka esittäisi muiden tekemiä biisejä. 

Tiedustelen Udolta, mistä idea levyn tekemiseen syntyi. Puhelua ehtii kulua kokonaisen minuutin verran ennen kuin mestari pudottaa tavaramerkiksi muodostuneen toteamuksensa. What can I say? 

– Emme todellakaan suunnitelleet tämän albumin tekemistä! Kaikki lähti siitä, kun soitimme studiossa huviksemme joitakin covereita. Tuottajani sanoi, että vetomme kuulostaa todella hyvältä ja ehdotti, että tekisin listan kappaleista, joista pidän.

– Tein luettelon 60-, 70- ja 80-lukujen suosikkibiiseistäni, ja lopulta päädyimme versioimaan ne.

Homman sysäsi liikkeelle Alex Harveyn kappale Faith Healer, joka on myös levyn avausbiisi.

– Päätimme kokeilla toisen biisin soittamista, ja kun meillä oli kasassa kuusi tai seitsemän kappaletta, mietimme, miksi emme tekisi kokonaista coveralbumia. 

– Otimme yhteyttä levy-yhtiöön ja kysyimme, kiinnostaisiko ajatus heitä. He olivat todella innoissaan, joten päätimme ryhtyä tuumasta toimeen. Emme kuitenkaan työskennelleet levyn parissa täysipäiväisesti, vaan se muotoutui hiljalleen. 

Henkilökohtaisia kappaleita 

Udo kertoo, että tällaisen albumin tekemisessä on aina omat haasteensa. 

– Coverlevyn tai -biisin voi tehdä monella tavalla väärin. Onnistuin mielestäni lyömään näihin vetoihin oman leimani, erityisesti ääneni osalta. En yrittänyt laulaa kuten Robert Plant, Bon Scott, Klaus Meine tai kuka ikinä, tiedäthän? Oma luonteeni on hyvin vahvasti esillä, mikä tekee projektista kiinnostavan. 

– Muutimme myös joidenkin kappaleiden sovituksia, ja, no, ainakin tässä vaiheessa kaikki ovat pitäneet levystä. Olen siitä hyvin iloinen, mies nauraa röhöttää. 

Klassikkobiisit on tosiaan käsitelty sellaiseen muotoon, että ne soundaavat lähes täysin samalta kuin miehen soolobändin levyt. Laulajan tunnistettava sirkkelinterävä ääni puolestaan on kuin luotu The Crazy World of Arthur Brownin Fire-biisin alkuhuutoon, T.N.T:stä nyt puhumattakaan. 

– Monet toimittajat ovat sanoneet, että jos nämä kappaleet eivät olisi olemassa valmiiksi, ne voisivat aivan hyvin olla U.D.O.-biisejä! No, olen tästä tietysti kovin otettu, Udo nauraa. 

– Mutta juuri tätä tarkoitan. En halunnut tehdä täsmälleen alkuperäisiä biisejä vastaavia versioita, vaan jotain hieman erilaista.

Levyn vanhin kappale on The Rolling Stonesin ikoninen Paint It Black vuodelta 1966. Biisivalinnat painottuvat selkeästi 70-luvulle ja sen ympärille, mutta mukaan on eksynyt yksi jokerikin. 

Udo itse arvelee, että albumin tuorein biisi on Judas Priestin vuonna 1978 ilmestynyt Hell Bent for Leather, vaikka mukana on peräti 25 vuotta myöhemmin julkaistu Kein Zurück. Toki sen levyttänyt saksalainen syntikkapop-duo Wolfsheim on ollut olemassa jo kasarilla. 

Laulaja kertoo kuullensa kappaleen radiossa ja huomanneensa heti, että sen sanoitukset tuntuivat hyvin omilta. Tämän coverin myötä Udo levyttää ensimmäistä kertaa äidinkielellään. 

– Kun mietin biisivalintoja, halusin poimia kappaleita, joita oikeasti kuuntelin itse aikoinaan ja jotka ovat minulle tärkeitä. En halunnut vetää mitään 90-luvun juttuja tai vaikka jotain Nirvanaa, mies toteaa huvittuneena. 

– Siltä ajalta on paljon hyviä juttuja, mutta näillä valitsemillani biiseillä on minulle merkitystä. Olen kasvanut niiden parissa, tunnen ne ja ne ovat kulkeneet mukanani koko urani ajan. 

Terveisiä legendalta 

Albumin nimeksikin pistetty My Way on Frank Sinatran esittämä käännöskappale 1960-luvulta. Biisi on tuttu myös Udon joidenkin vuosien takaisten Dirkschneider-keikkojen outronauhana. 

– Se oli biisi, jonka aikana hyvästelimme yleisön. Kun teimme livetaltioinnin, halusimme pistää kappaleen dvd- ja cd-julkaisujen loppuun, mutta emme saaneet lupaa käyttää Frank Sinatran versiota. Minun täytyi sitten tehdä oma versioni, mies nauraa. 

Udon levyttämä My Way -cover löytyy siis jo vuonna 2017 ilmestyneen livelevyn lopusta. Sama veto päätyi pienen hienosäädön jälkeen myös uuden levyn päätösbiisiksi. 

– Mietimme, miksi emme laittaisi sitä mukaan. My Way on myös hyvä nimi albumille, teinhän nämä biisit omalla tavallani. Se paketoi tämän levyn hienosti. 

Udon lainabiisit ovat kaikkea muuta kuin sitä perinteisen tylsää osastoa. Etenkin Queenin We Will Rock You -hitin alku on muovattu lähes tunnistamattomaksi. 

Biisi päätyi jopa sen alkuperäisen tekijän Brian Mayn korviin, sillä hän on coverlevyllä kitaroineen ja sovituksia tehneen Peter Koobsin tuttu. Kitaristilegenda kehui versiota ja lähetti terveisensä Udolle, mikä oli kunnia, josta kaiken nähnyt ja kokenut laulajakin tuntuu menevän sanattomaksi. 

– Se oli… Brian May ei ole kuka tahansa, tiedäthän. Hän on joku, Udo naureskelee hämmentyneen oloisena. 

– Olin kovin yllättynyt, että hän tiesi minut ja piti versiostamme. Olen aika ylpeä siitä, että joku hänen kaltaisensa tyyppi kehuu biisiä! Teimme siis selvästi jotain oikein. 

Ei ole epäilystäkään, etteikö paras tähän projektiin liittyvä asia olisi silti We Will Rock Youn musiikkivideo. Hellyttävän huvittava pätkä täytyy todellakin nähdä itse, mutta kerrottakoon sen verran, että Udo esittää siinä lattioita moppaavaa, itsekseen jammailevaa ja rokkitähteydestä haaveilevaa siivoojaa. 

– Videon tuottaja ehdotti ideaa minulle, enkä ollut siitä aivan varma. Ajattelin kuitenkin, että olisi tylsää tehdä tavallinen video, jossa on vain bändi soittamassa. Päätimme siis kokeilla jotain erilaista ja hauskaa. En usko, että ihmiset osasivat odottaa tällaista minulta! Udo röhöttää. 

Laulajan lukuisat projektit ja erikoiskiertueet tuntien ei yllättäisi, jos Udo lähtisi seuraavaksi maailmanympärysmatkalle veivaamaan lainabiisejä. Se ei ole kuitenkaan toistaiseksi suunnitelmissa. 

– Olen täysin avoin ajatukselle, että vedämme yhden tai pari coveria keikan päätteeksi encorena, mutta ei joka ilta. Ehkä sitten, jos siltä tuntuu, mutta emme suunnittele pistävämme näitä kappaleita varsinaisesti settilistaan. Katsotaan. 

Udolta löytyy pelkästään soolotuotantoa 17 studioalbumin ja reilusti yli kahdensadan kappaleen verran. Mies naureskelee kertoessaan, että settilistojen tekeminen on yhtä painajaista. 

– Tiedämme, ettemme voi miellyttää kaikkia. Ihmiset tulevat aina kyselemään, miksi emme soittaneet sitä ja tätä biisiä ja blaablaablaa… Come on, se ei ole mahdollista! 

Vanha jengi 

Dirkschneider & The Old Gangin viime vuonna ilmestynyt ep oli yllättävä mutta sitäkin onnistuneempi veto. Laulaja kertoo projektin muotoutuneen jutun alussa mainitun orkesterilevyn pohjalta. Ensimmäinen single Where Angels Fly oli ylijäämäbiisi, joka ei mahtunut We Are One -albumille. 

Orkesteriprojektissa oli muun muassa biisintekijän roolissa Stefan Kaufmann, joka soitti aikoinaan Acceptissa rumpuja ja myöhemmin Udon bändissä kitaraa. Hän ei pysty enää soittamaan terveysongelmien vuoksi täysipäiväisesti, mutta on pitänyt yhtä Udon kanssa kaikki vuodet tämän ja monien muiden levyjä äänitellen. 

– Stefan ehdotti, että tekisimme Where Angels Flysta vähän rokimman. Meillä oli pari muutakin ideaa, joten päädyimme äänittämään ne. 

Udon puheista päätellen nimenomaan Kaufmann on Old Gangin kantava voima, vaikka kokoonpanon nimi antaa ymmärtää muuta. Mies hoiti levytyssopimuksen ja päätti vieläpä ohjata kaikki projektista tulevat tuotot U.D.O.-bändille ja crew’lle, jotka ovat jääneet ilman töitä maailmantilanteen ja keikattomuuden vuoksi. 

– Se oli Stefanilta todella hieno ele! 

Kaufmannin lisäksi porukkaan kuuluvat Udon soolobändissä rumpaloiva poika Sven Dirkschneider ja orkesterilevylläkin laulanut, mahdottoman komeaääninen Manuela Bibert. Mukana on myös kaksi muuta kovin tuttua nimeä: Peter Baltes ja Mathias Dieth. 

Lyhyenä kertauksena todettakoon, että Dieth soitti kitaraa neljällä ensimmäisellä U.D.O.-levyllä, kunnes yhtye jäi tauolle Udon palatessa hetkellisesti Acceptin laulajaksi. Baltes puolestaan toimi Acceptin basistina läpi yhtyeen historian aina vuoteen 2018 asti. 

– Oli todella jännää tehdä musiikkia Peterin kanssa pitkästä aikaa. Hän muuten soittaa bassoa myös coverlevyllä! Hän oli siitä innoissaan ja halusi mukaan, joten miksi ei, Udo nauraa. 

Kuka olisi uskonut, että vuonna 2022 on olemassa peräti kaksi projektia, joissa on mukana kolme jäsentä Acceptin hienoimpien levyjen aikaisesta klassikkokokoonpanosta. Aikamoista! 

– Tiedätkö, tavallaan… Stefanin ja Peterin kanssa työskenteleminen tuntui hieman samalta kuin ennen vanhaan. Meillä oli todella hauskaa! 

Udo kertoo minialbumin syntyneen ilman suurempia paineita tai aikatauluja. Porukka sai työstää juuri sellaisia biisejä kuin halusi, ja lopputulemana syntyi kolme kovasti Faceless World -albumin (1990) aikaista U.D.O.-materiaalia muistuttavaa biisiä. 

– Tietysti tiesin, mitä siitä seuraa. Kaikki alkoivat kysellä, onko tämä uusi bändi, lähdemmekö kiertueelle, aiommeko tehdä albumin ja niin edelleen. Ensinnäkin on käytännössä täysi mahdottomuus lähteä kiertämään tällä kokoonpanolla, Udo toteaa viitaten Kaufmannin terveyteen. 

– En halua sanoa ei, sillä tämä on hieno projekti. Ehkä julkaisemme albumin jonain päivänä, jos meillä on tarpeeksi biisejä ja ideoita. Jos se tapahtuu, se saa tapahtua, mutta katsotaan nyt. 

Laulaja on huvittunut, että hänen lukuisista bändeistään ja projekteistaan laskuissa pysyminen aiheuttaa vaikeuksia. 

– Ihmiset ovat menneet ihan sekaisin siitä, että nyt on olemassa Dirkschneider, Dirkschneider & The Old Gang, U.D.O. ja uusimpana vielä Udo Dirkschneider. Niin, entä sitten? Udo nauraa. 

– Ihan sama! Tiedäthän, kaiken takana on aina Udo. 

Paluu lähtöpisteeseen 

Udon soolokeikkojen settilistaan on kuulunut kautta aikojen ukon vanhan bändin kappaleita. Vuonna 2016 mies päätti paketoida historiansa kertaheitolla ja lähti bändeineen mittavalle Dirkschneider-kiertueelle Accept-biisien lopullisen hyvästelyn merkeissä. Vuonna 2018 viimeisetkin ballstothewallit oli vedetty ja Udo keskittyi omaan tuotantoonsa. Ainakin hetkellisesti. 

Dirkschneider-nimi palasi kummittelemaan kolmen Euroopan-festarikeikan ajaksi viime kesänä. Tänä vuonna sama asetelma on kiinnitetty ainakin ruotsalaisen Skogsröjet-festivaalin pääesiintyjäksi. Ja nyt kun asiaa lähti selvittämään, mieshän vetää Midnight Moveria ja muita myös aiemmin mainitulla U.D.O.-livelevyllä. 

Mutta Udo, eikö Acceptin biisien veivaamisen pitänyt jäädä menneisyyteen? 

– Well, what can I say? Ehkä oli liian aikaista sanoa kolmen vuoden Dirkschneider-kiertueen jälkeen, etten vetäisi enää ikinä Acceptin biisejä, Udo nauraa. 

Näitä klassikoita oli tosiasiassa tarkoitus soittaa jo kesällä 2020. Dirkschneider oli kiinnitetty muutamalle festivaalille, tällä kertaa kuolemattomaan Metal Heart -levyyn keskittyvällä setillä. Nämä keikat peruuntuivat tai siirtyivät tälle tai viime vuodelle, mutta vanhat sopimukset ovat yhä voimassa. Niitä ei niin vain muuteta, vaikka Udo esittäisi mieluummin omia biisejään. 

– No, festareilla on aina porukkaa, joka haluaa kuulla klassikoita ja on innoissaan laulamassa mukana. Antaa mennä, ei se ole minulle ongelma. Meillä on yhä kaksi tai kolme keikkaa vanhalla sopimuksella, mutta sen jälkeen kaikki live on U.D.O.-materiaalia. 

Laulaja muistelee lyhyestä erikoiskiertueesta melkoisiin mittasuhteisiin levinnyttä Dirkschneider-rundia yhä kovin innoissaan. 

– Soitimme lähes kolmesataa keikkaa ja se oli aivan mieletöntä! Ihmiset halusivat todella kuulla niitä biisejä, ja haluavat yhä. 

Udo voi lähteä Acceptista, mutta Accept ei lähde Udosta. Nyt mies ei enää edes yritä lopettaa biisien esittämistä, vaan lupailee jopa, että jatkossa U.D.O.-keikoilla tullaan varmasti kuulemaan ikivihreitä. 

– Ehkä kaksi tai kolme biisiä encoreina. Soitamme yleensä parin tunnin keikkoja, joten siinä on hyvin tilaa sellaiselle. 

Vierivä kivi ei sammaloidu 

Udo on laulanut sodista, kriiseistä ja konflikteista koko pitkän uransa ajan. Esimerkiksi soolodebyytiltä löytyvä They Want War tuntuu nyt hyytävämmältä kuin koskaan. 

Yhtye ilmoitti maaliskuun alussa, ettei Venäjällä ja Ukrainassa keikkailu tule toistaiseksi kysymykseen, mutta millaisia ajatuksia miehellä itsellään on sodasta? 

– Sanotaanko näin, että seuraavalla levyllä tulee ehdottomasti olemaan joitakin sanoituksia tähän liittyen. Minulla on jo jotain mielessäni. 

Udo on harmissaan ”venäläisten ystäviensä” puolesta, sillä hänellä on aina ollut maahan lämpimät välit. U.D.O. on heittänyt Venäjällä vuosien varrella yli sata keikkaa, ja yksi reissuista on ikuistettu Trainride in Russia -kappaleen muotoon. Myös bändin pitkäaikainen kitaristi Andrey Smirnov on venäläinen. 

– Haluaisimme tavallaan esiintyä Venäjällä, mutta… Kaikki peruvat kiertueitaan, ja jos olisimme ainoa bändi, joka esiintyy siellä, se ei näyttäisi kovin hyvältä. 

– Normaalisti olisimme suunnitelleet pienen kiertueen myös Ukrainaan, mutta tässä tapauksessa se ei ole mahdollista. Luulen, ettei siellä soittaminen ei onnistu vähään aikaan, sillä kaikki on tuhoutunut ja näin edespäin. 

U.D.O. soittaa seuraavat keikkansa Brasiliassa kesäkuussa. Etelä-Amerikassa kiertämisen jälkeen edessä on festareita ja kattava Euroopan-kiertue. Ensi vuonna yhtye suuntaa Kanadaan, Yhdysvaltoihin ja Japaniin. 

– Tulemme olemaan kovin kiireisiä! Toivon vain, ettei pandemia asetu enää tiellemme. Minulla on vahva usko siihen, että voimme soittaa kaikki keikat suunnitellusti. 

Aika alkaa olla lopussa. Kysyn, onko Udolla vielä jotain sanottavaa. 

– Well, what can I say? Odotan kovasti keikkoja Suomessa. Muistelen, että esiinnymme siellä joskus syyskuussa, marraskuussa tai jotain. 

Viimeisimmän tiedon mukaan U.D.O. esiintyy Suomessa lokakuun alussa, mutta menihän tuo tarpeeksi lähelle. 

– Suomessa on hyvä olla. Ja tiedätkö, olemme hyviä kavereita Lordin kanssa, Udo nauraa. 

– Odotan näkeväni kaikki fanit, kun tulemme sinne keikalle. Kunnes se koittaa, pysykää terveinä ja jatkakaa rokkaamista! 

Toivottavasti myös huhtikuun alussa kunnioitettavat 70 vuotta täyttänyt Udo jatkaa rokkaamista mahdollisimman pitkään. Musiikkiuraa on takana yli puoli vuosisataa, mutta Udo vetää yhä jokaisen projektinsa ohjaksissa uskomattomalla energialla, vankalla ammattitaidolla ja vieläpä komeammin kuin monet puolta nuoremmat. 

Vaikka se alkaa olla jo luonnonlakien vastaista, miehen eläkepäivien soisi häämöttävän vasta kaukana tulevaisuudessa.

Julkaistu Infernossa 4/2022.

Lisää luettavaa