Wintersun heittää spesiaalikeikkoja keväällä – settilistat kootaan fanien äänestyksellä

Toivekonsertteja on kaikkiaan kolme kappaletta.

16.02.2018

The Forest Seasons -albuminsa tiimoilta kunnolla keikkailun makuun päässyt Wintersun tarjoaa faneilleen harvinaista herkkua toivekonserttien muodossa. Yhtye esiintyy 20. huhtikuuta Lahdessa Möysän Musaklubilla, 26. huhtikuuta ikärajattomalla keikalla Helsingin Nosturissa sekä 28. huhtikuuta Kouvolan House of Rockissa ja jokaisen illan settilista kootaan fanien äänestyksen perusteella.

Ainutlaatuisia iltamia siis luvassa. Liput keikoille tulevat myyntiin maanantaina 19. helmikuuta keikkapaikkojen käyttämissä lipunmyyntipalveluissa. Ohjeet biisien äänestämiseen löytyvät bändin Facebook-sivuilta.

Lisää luettavaa