”Yleensä bändit julkaisevat 20 vuoden jälkeen pelkkää paskaa” – haastattelussa High on Firen ja Sleepin Matt Pike

Sludgen ja stonerin ystävillä on ollut tänä vuonna erityistä syytä riemuun, sillä infernaalisen metelin suurvisiirin Matt Piken molemmat yhtyeet, High on Fire ja Sleep, ovat saattaneet ilmoille uutta materiaalia. Levyt tarjoavat vieläpä Piken mukaan parasta musiikkia, mitä hän on tehnyt.

Stoner metalin sludgemmasta laidasta hiljalleen nopeampaan ja brutaalimpaan vääntöön 20 vuotta kestäneen uransa aikana siirtynyt High on Fire on saanut valmiiksi kahdeksannen pitkäsoittonsa. Laulava – tai pikemminkin karjuva ja koriseva – kitaristi Matt Pike on äärimmäisen tyytyväinen siihen mitä hän, toinen perustajajäsen Des Kensel ja vuodesta 2005 bändissä bassoa kurittanut Jeff Matz ovat saaneet aikaan.

– Uusi kama on hieman progressiivisempaa ja vaikeampaa soittaa – varsinkin minulle, kun pitää laulaa ja soittaa samaan aikaan –, mutta olemme kaikki nostaneet henkilökohtaista rimaamme. Jeffin bassokuviot ovat vitun haastavia, ja varsinkin Des on todella kovassa iskussa. Työnsimme itsemme äärirajoille, Pike hehkuttaa ylpeänä.

Leppoisasti ja rennosti puhelimessa puhuvan Piken mukaan yhtyeellä ei ole levyttäessä kuin yksi ohjenuora: roskaa ei lähdetä tekemään.

– Pyrimme aina ylittämään itsemme ja edellisen levymme. Tai vähintäänkin teemme jotain erilaista, vaikka käyttäisimmekin samaa työkalupakkia. Panostamme laatuun ja teemme aina parhaamme.

Jotain vanhaa, jotain uutta

Paperilla rakennuspalikat ovat melko lailla samat kuin kahdella aiemmallakin levyllä. Tuottajana ja ääniteknikkona hääri jälleen Converge-kitaristi Kurt Ballou, jonka palveluksia ovat käyttäneet muiden muassa The Dillinger Escape Plan, Vallenfyre, Kvelertak ja Every Time I Die. 

Balloun ja High on Firen yhteistyö alkoi vuoden 2012 De Vermis Mysteriis -albumilla ja jatkui 2015 Luminiferousilla. Tällä kertaa asiat tehtiin kuitenkin hieman normista poikkeavalla tavalla.

– Kurt on hyvä ystävämme sekä helvetin hyvä äänimies, ja hänen tapansa tehdä levyjä sopii kaavoihimme. Nyt hän oli kuitenkin todella kiireinen Convergen ja muiden projektien kanssa, joten palkkasimme ”vahvistinmiehemme” Bryan Soursin toiseksi ääniteknikoksi, Pike selittää.

– Parhaat mahdolliset rumpuraidat ovat erittäin tärkeitä, joten teimme ne Kurtin kanssa ja äänitimme samalla hieman kitaroita ja bassoja ohjenuoriksi. Sitten minä, Jeff ja Bryan äänitimme kitaroita. Bryan on nerokas kaveri, pikkutarkka perfektionisti, joka hallitsee myös Pro-Toolsin. Ja jos vahvistin alkoi savuta, hän saattoi vaihtaa tai korjata sen lennosta. Kokeilimme hänen kanssaan erilaisia mikrofoneja, vahvistimia ja kaappeja. Haimme erilaisia soundeja.

– Jeff oli vahvasti läsnä, kun äänitimme kitaroita, ja hän soitti paljon kanssani. Koko levy tehtiinkin kahden kitaristin näkökulmasta. Se auttoi häntä ymmärtämään biisejä paremmin ja menemään syvemmälle omien bassojuttujensa kanssa. Lopuksi koko paketti lähetettiin takaisin Balloulle miksattavaksi.

Yhtye teki siis aikaa säästääkseen aiempaa enemmän töitä itsenäisesti, mikä antaa Piken mukaan levylle oman luonteensa. Hän kuitenkin lisää, ettei halua vähätellä Balloun roolia.

– Kurt on mahtava kaikessa, mitä hän tekee, mutta nyt levy soundaa hieman erilaiselta. Tai sitten olen vain kuuroutumassa, Pike räkättää.

Disinformaatiota ja sumerilaisia rockoopperoita

High on Firea ei miellä ehkä aivan heti poliittiseksi tai kantaaottavaksi yhtyeeksi fantasiamaailmoihin ja mytologioihin perustuvien sanoitustensa vuoksi. Uudella Electric Messiah -levyllä otetaan kuitenkin kantaa myös päivänpolttaviin asioihin.

– Drowning Dog kertoo median levittämästä väärästä informaatiosta ja siitä nukketeatterista, jota vaikkapa presidentinvaalit ja muu Amerikassa tapahtuva hevonpaska edustavat, Pike toteaa ja jopa hieman kiihtyy aiheesta puhuessaan.

– Ihmisiä aivopestään, ja he vain toistavat heille syötettyä sanahelinää. Meitä jaetaan tarkoituksella kahteen leiriin, eikä kukaan tajua sitä. Hajota ja hallitse, sitähän se on. On helpompaa valloittaa kansa, joka tappelee keskenään. Molemmat osapuolet ovat ohittaneet sen pisteen, jossa asioista voi vielä keskustella. He vain toistavat kuulemaansa potaskaa, eikä juuri kukaan ajattele rationaalisesti.

– Olen varma, että televisiota ja puhelimia käytetään ihmisten tyhmentämiseksi. En ole tekopyhä, mutta käytän puhelinta ainoastaan työasioissa ja suljen sen vähintään kahdeksi päiväksi viikossa. En halua liikaa radioaaltoja päähäni.

Pike kuvailee itseään vapaaksi ajattelijaksi, joka ei ole kallellaan sen enempää oikealle kuin vasemmalle.

– Olen anarkisti, joka haluaa, että asiat tehdään oikein. Poliittiset ryhmittymät eivät kiinnosta minua paskan vertaa, minua kiinnostavat ihmisyys ja yksilöt.

Muuten Electric Messiah on lyriikoiltaan ja teemoiltaan päivitetty versio aiemmista levyistä, eli tarujen, salaliittoteorioiden ja ufojuttujen suossa kahlataan yhä syvemmälle. Esimerkiksi avausraita Spewn from the Earth on saanut inspiraationsa teoriasta, jonka mukaan Lähi-Idässä on jättiläisiä, joiden olemassaolon armeija salaa.

– Ne makaavat syväjäädytettyinä, ja eliitti herättää ne jälleen henkiin palvelemaan muinaisia isäntiään. Minusta aihe sopi hyvin hevilyriikoiksi! Pike naurahtaa.

Steps of the Ziggurat / House of Enlil on puolestaan lähes kymmenminuuttinen rockooppera sumerilaisten luomiskertomuksesta ja Anunnaki-jumalista, Freebooter kertoo merirosvoista ja sir Francis Draken hämäristä merimatkoista, God of the Godless pohtii tekoälyä ja sitä, onko ihmiskunta tarpeeksi vastuuntuntoinen sellaisen teknologian edessä ja Sanctioned Annihilation liittyy Yhdysvaltain hallituksen ”tappolistaan”, jolla päätetään terroristeiksi epäiltyjen ihmisten eliminoimisesta. Melkoisissa sfääreissä siis liikutaan.

– Se, että laulan tällaisista asioista, ei tarkoita, että uskon kaikkeen itse. Nämä teemat vain ovat kiinnostavia ja osaan pukea ne runolliseen muotoon. Sieltä kaikki High on Firen sanat tulevat. En tiedä, allekirjoittavatko muut jätkät mitään mistä puhun, mutta ainakin sanat kuulostavat siistiltä laulettuina!

Lemmymäinen mies

Levyn nimikkokappale on hatunnosto Piken suurelle sankarille ja esikuvalle Lemmy Kilmisterille, johon laulaja-kitaristia on usein verrattu. High on Fire -yhtyettäkin kuvaillaan usein ”moderniksi Motörheadiksi”.

High on Fire.

– Jotkut ovat kutsuneet minua ”seuraavaksi Lemmyksi” jo silloin, kun hän oli vielä elossa. Minä en, vittu, ole mikään seuraava Lemmy, minä olen minä ja teen omaa juttuani, Pike puuskahtaa.

– Arvostan ja ihailen häntä, ja ymmärrän kyllä, miksi minusta sanotaan niin. Onhan meissä samoja piirteitä, kuten karhea ääni ja kahvaviikset, minkä vuoksi istun ”lemmymäisen miehen” kategoriaan. Mutta ei minusta tule koskaan yhtä mahtavaa kuin hänestä. Kenestäkään ei tule.

Miehet tunsivat toisensa ja High on Fire keikkailikin usein Motörheadin kanssa. Pike sanoo, etteivät hän ja Lemmy olleet mitään läheisiä ystävyksiä, mutta tulivat hyvin juttuun keskenään.

– Join hänen kanssaan joskus shotteja ja kaljaa, istuin katsomassa kun hän pelasi uhkapelejä ja haastattelin häntä kerran yhteen lehteen. Mutta emme me soitelleet toisillemme päivittäin. Valitettavasti näimme myös sivusta, miten nopeasti hänen kuntonsa heikkeni. Hänen kuolemansa oli odotettavissa, mutta olihan se traaginen menetys musiikkimaailmalle. Se on aina, kun hänen kaltaisensa suuruus kuolee. Mahtava mies.

Lemmyn jälkeen musiikkimaailma on kohdannut lyhyen ajan sisällä muitakin suuria menetyksiä. Matt Pikelle kolahti erityisesti Princen ja David Bowien menehtyminen.

– Samalla tavalla Michael Jacksoninkin kuolema oli suuri menetys musiikkiyhteisölle. Mutta onhan se surullista, että niin moni lähti samana vuonna.

Kahden kamppailulajin mestari

High on Firen lisäksi Matt Pike vaikuttaa Sleep-yhtyeessä. Se valoi stoner rockin kivijalan yhdessä Kyussin kanssa 1990-luvun alussa, ja sen kynästä (ja bongista) on irronnut esimerkiksi Dopesmoker-järkäle, yli tunnin mittainen stoner/doom-merkkiteos. 1990-luvun lopulla levy-yhtiön sekoiluihin kyllästynyt bändi laittoi pillit pussiin mutta heräsi eloon kymmenen vuotta koomailtuaan.

Matt Pike, basisti-laulaja Al Cisneros ja reunionissa alkuperäisen rumpalin Chris Hakiusin korvannut Jason Roeder pysyivät aktiivisina keikkarintamalla, mutta fanien hartaasti odottamaa uutta studioalbumia ei näkynyt eikä kuulunut. Bändin edellisen levyn Dopesmokerin ensimmäinen – ja bändin kiistämä – versio Jerusalem julkaistiin jo vuonna 1999, joten täysin uutta musiikkia odottavan aika oli venähtänyt todella pitkäksi.

Viime keväänä yhtye kuitenkin yllätti kaikki ja julkaisi ilman ennakkohypetystä uuden The Sciences -studioalbumin. Pössyttelijöiden virallisena päivänä 20. huhtikuuta ilmestynyt levy sisälsi muutaman keikoilta tutun kappaleen sekä uusia siivuja, ja se otettiin vastaan innostuneesti niin fanien kuin kriitikoidenkin keskuudessa.

Sleep.

Kahden levyn puskeminen vuoden sisään piti Piken todella kiireisenä, mutta mies toteaa sen olleen täysin vaivan arvoista.

– Olihan se melko dramaattista ja aggressiivistakin. Varsinkin Sleepin kanssa oli omat haasteensa, koska meillä kaikilla on omat bändimme, erilaiset vakiintuneet tavat tehdä levyjä ja lähestyä asioita. Teki hyvää opetella taas toimimaan yhdessä studiossa, ja mielestäni onnistuimme siinä hyvin. Minulla oli isot saappaat täytettävänä ja oli hyvä, jos ehdin käydä kotona edes kääntymässä, Pike nauraa.

Haasteita aiheutti muun muassa se, miten erilaisella vaihteella Pike yhtyeissään operoi. Hän kuvailee Sleepissä ja High on Firessa soittamista kuin kahden eri kamppailulajin hallitsemiseksi.

– High on Firessa laulan ja soitan samaan aikaan ja tyylimme on progressiivisempi, nopeampi ja artikulaatio tarkempaa. Sleepissä teemme kokeiluja ääniaaltojen ja volyymin kanssa. Rakastan molempia ja olen iloinen, että minulla on vapaus soittaa kummassakin bändissä.

Sleep jatkaa keikkailua uuden albumin tiimoilta, mutta bändi on päässyt selvästi myös uuden materiaalin tekemisen makuun. Pikella onkin mainioita uutisia kaikille, jotka odottavat yhtyeeltä jo seuraavaa albumia:

– Olemme alkaneet säveltää Alin kanssa uutta kamaa, eli olemme muutaman askeleen edellä syklissä. Täytyy takoa, kun rauta on kuumaa, ja ihmiset tuntuvat nauttivan tekemisistämme. Emme ajatelleet hajota taas 30 vuodeksi ja palata sitten taas yhteen. Minähän olen silloin, vittu, seitsemänkymppinen, hah! Uskon, että tulemme käyttämään jatkossa aikaamme paremmin.

Taivas rajana

Ajasta puheen ollen High on Fire perustettiin Sleepin jäätyä telakalle vuonna 1998, eli yhtye täyttää tänä vuonna 20. Mitä ajatuksia se herättää?

– Että olenpa vanha, Pike räjähtää nauruun. – Onhan se mahtavaa, että olemme päässeet näin pitkälle. Pelaamme hyvin yhteen ja olemme saavuttaneet paljon. Sitä paitsi teemme mielestäni tässä vaiheessa parasta musiikkiamme, mistä olen erityisen innoissani. Electric Messiah on mielestäni yksi parhaista levyistämme, ellei jopa paras. Yleensä bändit julkaisevat 20 vuoden jälkeen pelkkää paskaa. Electric Messiah ei ole sitä, eikä sen yksikään nuotti ole huono. Siihen laatuun me aina pyrimme.

– Olemme kehittyneet selvästi ja tiedämme nykyään tarkkaan, mikä toimii. Meillä on oma tapamme tehdä asioita, ja niin kauan kuin pidämme päämme vähänkään selvinä ja pysymme luovina, taivas on rajana.

Missä näet itsesi kymmenen vuoden päästä?

– Toivon mukaan hyvissä voimissa. Kenties rundaamme hieman vähemmän, mutta niillä kiertueilla on enemmän merkitystä. Jatkamme musiikin tekemistä, koska nautimme siitä. Rakastan näitä jätkiä ja heidän kanssaan jammailemista. Se, että saamme tehdä tätä elääksemme, on uskomatonta, Pike fiilistelee.

– Jatkamme samaan malliin ja pidämme laatutason yllä. Emme tyydy mihinkään keskinkertaiseen, vaan potkimme jatkossakin perseelle! 

Julkaistu Infernossa 8/2018.