STAR ONE
Victims of the Modern Age
InsideOut
Arjen Lucassenin Star One laskeutuu maanpinnalle kahdeksan vuotta Space Metalin jälkeen. Maailma on muuttunut rajusti sen lopun koittaessa monella tapaa.
Victims of the Modern Age vyöryy edeltäjäänsä verrattuna päälle kuin paineaalto. Ensimmäisenä tajuntaan puskevat massiiviset kitarasoundit, jotka edustavat levyn moderneinta ääripäätä vanhojen hammondien ja muiden analogisynien tuodessa mukaan aimo annoksen vanhaa koulukuntaa. Kyseessä on todellakin Space Metalia raskaampi ja synkempi albumi, mutta Arjen Lucassen ei ole tälläkään kertaa unohtanut lähes pettämätöntä melodiakieltään, joka luo albumille sen vetoavimman tunnelmien kirjon.
Tärkeässä roolissa ovat myös Arjenin neljä ässää, laulajat Russell Allen, Damian Wilson, Dan Swanö ja Floor Jansen. Näistä varsinkin kaksi viimeistä on kehittynyt huimasti sitten edellisen albumin Danin saatua ääneensä aiempaa isompaa syvyyttä ja Floorin puolestaan silkkaa monipuolisuutta. Juuri neljän tyystin erilaisen laulajan välinen dynamiikka puhaltaa albumille aivan omaa henkeään.
Post-apokalyptisistä elokuvista teemansa ammentavat sävellykset ovat silti kaiken keskiössä. Ayreonin polveileviin proge-eepoksiin verrattuna Star Onessa keskitytään luomaan vahvoja tunnelmia suoraviivaisemmilla keinoilla. Vaikka kappaleet kellottavat yli viisi minuutta, niiden ydin piilee juuri riffeissä, melodioissa ja komeisiin kliimakseihin johtavissa kertosäkeissä. Pinnan alla sykkivät myös progemetallin parhaat puolet, mikä tulee ilmi tunnelmia vahvistavissa tyylikeinoissa ja sovituksissa.
Futuristisen intron jälkeen jyräävä Digital Rain, Human See Human Do, 24 Hours ja Cassandra Complex puristavat yhteen levyn kiivaimpia ja tarttuvimpia puolia. Tällaisten vetojen kohdalla perusaineksillakin saavutettaisiin paljon, mutta siinä ei ole vielä kaikki. Pian voi huomata, kuinka neljä laulajaa ei todellakaan ole liikaa äänten tukiessa toisiaan. Viimeistään mennessään vievät Joost van den Broekin ja Gary Wehrkampin hurmokselliset syna- ja kitarasoolotulitukset.
Pelkkää kosmista kaahausta Victims of the Modern Age ei ole, mistä pitävät huolen sen verkkaisemmat tunnelmoinnit. Jos mahdollista, Earth That Was, nimikkokappale ja It’s Alive She’s Alive We’re Alive tuovat esille vielä syvempiä ulottuvuuksia. Maltillisemmat rakentelut antavat laulajille eri tavalla tilaa, jolloin tummien instrumentaalisuuksien ja intohimoisten vokaalien harmoniat kirkastuvat entisestään. Albumin eri puolia yhdistelevä päätöskappale It All Ends Here kasvattaa nämä tunnelmat huippuunsa.
Olit sitten Ayreon-allergikko tai Arjen-fanaatikko, Victims of the Modern Agea ei kannata sivuuttaa. Se on yksi vuoden monitasoisimmin iskevistä melometallitapauksista.
Teksti: Aki Nuopponen