Suomimetallin klassikko Stone julkaisee koko tuotantonsa kattavan boksin ja tekee viiden keikan kiertueen tänä keväänä. Näin ollen Inferno katsoi aiheelliseksi jututtaa rumpali Pekka Kasaria, joka ennätti vaikuttaa Stone-aikojen jälkeen myös Amorphisissa.
Teksti: Vilho Rajala
Speed metalia ei ole helppo soittaa tiukasti, jos rumpuosasto ei ole kunnossa. Valitettavan monessa 1980-luvun speed- ja thrashbändissä oli se ongelma, että rumpali ei pitänyt pakettia kasassa riittävällä tarkkuudella.
Stonella ei ollut tämän kanssa hätää. Pekka Kasarin rummutus on kaikilla Stone-levyillä ensiluokkaista. Kasari sai innoituksen rumpujen pariin Hurriganesilta, miltäs muulta.
– Kun kuulin Roadrunner-levyn (1974) ekan kerran, hiffasin että tällaistakin musaa on olemassa. Silloin musa kolahti mulle kunnolla. Kun kelasin soittajia ja soittimia, rummut tuntui helvetin siisteiltä. Väänsin kaiken maailman pahvilaatikoista ja purkeista rumpuja himassa, hän muistelee.
Raskaampaan rockiin miehen johdattelivat alan jättiläiset kuten Motörhead, AC/DC, Van Halen ja KISS. 1980-luvun alun rumpalimaailmassa oli muutama nimi, joita kaikki ihmettelivät ja ihailivat. Myös Kasari.
– Alex Van Halen oli kova ja Gregg Bissonette, joka soitti David Lee Rothin bändissä, oli helvetin hyvä silloin. Diggailin myös The Policen Stew Copelandia. Billy Cobhamia tuli ihmeteltyä, että miten vitussa se pystyy vetämään noin. Ja tietysti Rushin Neil Peartia ja Zeppelinin Bonhamia.
Keravalaisessa kerrostaloasunnossa ei noin vain soiteltu rumpuja, joten äiti osti ensin lohdutukseksi akustisen kitaran. Kitara ei koskaan tuntunut yhtä omalta kuin rummut.
Ensimmäiset bändiviritykset Kasarilla oli ala-asteaikoinaan Hiili Hiilesmaan kanssa.
– Hiilellähän oli kaikki kamat. Jossain vaiheessa mä innostuin rockabillymusiikista ja soittelin rockabillybändeissä, kunnes sitten vähän erilainen meteli alkoi kiinnostaa.
Rumputunneille mies ei koskaan päätynyt, vaan opetteli soittamaan levyjen mukana kuulokkeet päässä. Metodi, joka on yhä aloittelevien rumpaleiden suosiossa kautta maailman. Keravalle kyllä perustettiin musiikkiopisto, jonne palkattiin myös rumpuopettaja. Kasari kävi pääsykokeissa, mutta laihoin tuloksin.
– Ei ne huolineet mua. En osannut laulaa enkä matkia jotain pianonsoittoa, vai mitä siellä nyt piti tehdä. Ne pääsykokeet meni ihan päin persettä.
Teininä Kasari kävi katsomassa Stonen esiastetta Cross of Ironia nuorisotalokeikoilla. Kun hän kuuli, että bändi tarvitsee rumpalia, hän päätti käydä kysymässä. Alkoi Stonen tarina.
Lue koko juttu Infernon numerosta 1/2013 (#103)!