Deathchain on saanut valmiiksi jo kuudennen albuminsa. Ritual Death Metalilla näyttäytyy entistä moni-ilmeisempi, vakavampi ja synkempi Deathchain. Inspiraatiota on haettu muinaisesta Mesopotamiasta, sivilisaation kehdosta. ”Itsen” kehitys on tärkeintä.
Teksti: Vilho Rajala
Kun ikää karttuu, ajatukset alkavat monesti hieman selkiytyä. Sitä ymmärtää paremmin, mitä haluaa elämässään tehdä ja millainen ihminen olla. Siinä missä parikymppisenä ei kiinnosta juuri mikään muu kuin kaljanjuonti ja kekkulointi, myöhemmin elämä alkaa tuntua paljon moninaisemmalta. Samalla itseymmärrys paranee ja mahdollisuudet alkavat hahmottua.
Pikkuhiljaa tajuaa, että elämää ei kannata tuhlata.
Deathchainin kaksi ensimmäistä levyä (Deadmeat Discpiles, 2003 ja Deathrash Assault, 2005) esittelivät yhtyeen, jonka musiikki oli konstailematonta, suoraviivaista ja sisälsi rutkasti mustaa huumoria. Ritual Death Metalilla meininki on hyvin toisenlainen.
Kitaristi Corpse kuvailee kehitystä biografiassa siten, että ”nauru lähteen ympärillä on kuollut”.
– Meidän meininki ei ole aina toiminut lyriikoiden puolesta ihan vakavalta pohjalta. Bändi on kehittynyt alkuajoista siinä mielessä paljon, hän sanoo.
Deathchainin musiikissa on nyt rutkasti enemmän vivahteita, syvyyttä ja ilmettä.
– Nuorempana se oli enemmänkin sitä perinteistä, että kunhan päästään viikonloput rälläämään ympäri kyliä ja paukuttamaan kannuja. Se oli kaikki, mitä siltä toivoi. Ei ollut syvempää tarkoitusta kuin olla ”metal”. Teemoissa on tapahtunut kasvua, mikä johtuu omasta henkisestä kehityksestä.
Palataan ensin alkuun. Deathchainin – aluksi Winterwolfin – lähtökohdat olivat ne perinteiset. Oli hyvä porukka ja runsaasti palavaa soittointoa.
– Ekaa levyä kun tehtiin, meininki oli se, että kunhan vaan päästään treenikämpiltä eteenpäin. Hirveällä raivolla ja vimmalla mentiin. Deathrash Assaultilla tehtiin sitten turboahdettua versiota siitä ekasta levystä. Kakkoslevyn jälkeen tuntui, että ei ole enää järkeä tehdä samanlaista enää. Siinä oli kaikki mitä sille hommalle pystyttiin antamaan.
Lue koko juttu Infernon numerosta 4/2013 (#106)!