Suomimetallin legenda halusi irtautua tutuista resepteistä. Kalevala on työnnetty taustalle, särökitarat tuotu eteen. Uusi albumi Circle näyttää, ettei Amorphis syrjäydy.
Teksti: Lauri Ylitalo Kuva: Markus Paajala
Istumme laulaja Tomi Joutsenen ja kitaristi Esa Holopaisen kanssa Eerikinkadun Corona-baarissa. On lounasaika, kukaan meistä ei tilaa alkoholia. Se niistä taiteilijamyyteistä.
Ravintolan omistaa Aki Kaurismäki, joka on kaupungilla kiertävien huhujen mukaan kadonnut elokuviensa kuvauksista useiksi päiviksi. Joutsenen ja Holopaisen on vaikea uskoa tekevän samanlaista temppua. He ovat rockmuusikoiksi kovin säädyllisen oloisia ihmisiä.
Uuden Circle-levyn tiedotteessa yhtyeen kappaleet sanoittava taiteilija Pekka Kainulainen kuvailee albumin tarinaa seuraavasti:
”Tarinan kertoja on saanut syntymässään huonot kortit. Itsensä ulkopuoliseksi kokeva, erittäin potentiaalinen syrjäytyjä saa onnettomuuden kautta, kriisin jälkeen yhteyden sisäisiin voimiinsa. Jostain toisesta ajasta lähetetään opas hänen luokseen. Hän saa mahdollisuuden vaikuttaa omaan elämäänsä, muuttaa kohtaloaan. Kalevalaisen Suomen menneisyydestä hän löytää oman henkisen heimonsa ja löytää sen voiman, jonka avulla pystyy kääntämään tuhoon tuomitun elämänsä suunnan. Tämä on selviytymistarina.”
Jos Circlen päähenkilö selviääkin koitoksistaan ja onnistuu ehkäisemään oman syrjäytymisensä, todellisuus on monelle piikikkäämpi ja vittumaisempi. Tilastokeskuksen Pekka Myrskylän ”Hukassa – keitä ovat syrjäytyneet nuoret?”-analyysistä selviää, että on 25 000 ihmistä, jotka ovat kadonneet kokonaan tilastojen ulkopuolelle. Se on Savonlinnan, Raision tai Kemin verran porukkaa. Myrskylä tosin huomauttaa ryhmän pitävän sisällään ihmisiä, joihin syrjäytymisen käsite ei kansantajuisesti ymmärrettynä sovi. Näitä ovat esimerkiksi ”tulottomat taiteilijat”, kategoria, johon myös 1990-luvulla uransa startanneen Amorphisin jäsenistö on kuulunut.
Kun Amorphis julkaisi debyyttialbuminsa Karelian Isthmusin 1992, Suomi oli vajonnut syvimpään lamaan. 1986 vapautetut rahoitusmarkkinat ja Neuvostoliiton hajoaminen olivat ajaneet talouden kriisiin, markka oli devalvoitu. Jörn Donner totesi A-studion raportissa: ”No, me ollaan suoraan sanoen kusessa.” Työttömiä oli pahimmillaan puoli miljoonaa. Keskiolutbaareissa tarjoiltiin yläosattomissa, kuselta maistuvan kotiviinin tekeminen oli yleinen harrastus. Lamaantunut, synkkä ja iloton 90-luku.
Esa Holopainen: – Ei sitä lamaa varhaisaikuisena edes tajunnut. Asiat oli päin helvettiä ja kauheasti siitä puhuttiin, mutta se ei vaikuttanut meidän kotiympäristöön. Ja mehän taas päinvastoin saatiin levysopimus. Sitä ajatteli, että tässähän menee hyvin.
Tomi Joutsen: – Mitä ne siellä kitisee, saatana. Me lähdetään Amerikkaan!
Mutta palaamme lamaan tuonnempana.
Lue koko juttu Infernon numerosta 4/2013 (#106)!