Ei kyllästymisen pelkoa – arviossa Hazzard’s Cure

Arvio julkaistu Infernossa 1/2017.

Hazzard's Cure
Smoke Iron Plunder
Lummox

Tämä olisi kuulemma sitten ”speed doomia”. Selvä.

Määritelmä ei ole ihan tuulesta temmattu, sillä bändin puurot ja vellit ovat aika iloisesti sekaisin. Ripotellaan sludgea, vanhakantaista doomia, NWoBHM-menoa, speed metalia, crossoveria ja vähän progeilua reippaan kokeilumielen kera bongiin. Savuna ilmoille nousee aika pitkälle Hazzard’s Curen maailma ja soundi.

Täysin omaperäistä sanfranciscolaisten touhu kuitenkaan ei ole, sillä erityisesti kitarajutuissa on Mastodonin Leviathian-levyn tunnelmaa, joskin vielä perinteisemmällä käppäheviasenteella vedettynä.

Biisit sisältävät lähes jatkuvaa veikeää rytmikikkailua, ja erityisesti rumpu- ja bassotyöskentely tuo mieleen vanhan DBC:n ja kotoisen Deep Turtlen. Levyllä on hyvin orgaaninen soundimaailma, jota joku tuotetumman soundin ystävä kutsuisi käppäiseksi. Ehkäpä juu, mutta liian kliinisenä meno ei välttämättä toimisi ollenkaan.

Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen olo oli lähinnä ärsyyntynyt, toisella alkoi päästä kärryille ja kolmas olikin jo melkein hauskaa. Biiseistä löytyy sen verran kerroksia, että kyllästyminen ei ole uhkana ihan heti.