”Omaleimainen ja ajaton albumi, joka tullaan muistamaan” – arviossa Callisto

Levyarvio julkaistu Infernossa 1/2015.

09.02.2015

Callisto
Secret Youth

Svart
4_5_kirvesta

Kotimaisen post-metalin – tai mikä tämä genre nyt ikinä onkaan – kärkinimiin jo True Nature Unfolds -esikoisestaan (2004) kuulunut Callisto on maalaillut kolmella aiemmalla kokopitkällään suuria tunnelmia. Secret Youthilla otetaan kuitenkin niin pitkä harppaus eteenpäin, että voidaan puhua jo lähes täysin uudistuneesta bändistä.

Edellinen levy Providence ajoi sisään uuden laulajan Jani Ala-Hukkalan ja esitteli aiempaa kevyemmän ja progemman Calliston. On sanottava, että levyltä kuunneltuna Providencen biisit eivät olleet häävejä, mutta pitkäveteiset kappaleet aukesivat suorastaan odottamattomalla tavalla livetilanteessa.

Secret Youth on puolestaan melkeinpä edeltäjänsä vastakohta. Se on täynnä elämää, vaihtelua, energiaa, lisääntyneitä noise rock -vaikutteita ja kaikkea muuta hienoa, joka herättää kuulijan mielenkiinnon avauskappaleesta alkaen. Post-alkuisten genrejen perussynti, tajuttoman tylsä instrumentaalifiilistely, on karsittu minimiin, ja jäljellä on laaja-alainen mutta häkellyttävän ytimekäs kokonaisuus, jossa toimii käytännössä kaikki mahdollinen.

Callisto on ollut aiemmin hyvä, mutta nyt bändi on loistava. Secret Youth on omaleimainen ja takuulla ajaton albumi, joka tullaan varmasti muistamaan vuoden 2015 parhaita (suomalaisia) metallilevyjä listattaessa.

Lisää luettavaa