Chili-harrastajan yrttipOZzu

Tarpeet:

puoli kiloa porsaanlapaa kuutioina
2 isoa sipulia
punainen paprika
muutama tuore jytky/makea chili, esimerkiksi Malawi, Habanero tai Naga
1–2 rkl merisuolaa
rosmariinia
timjamia
oreganoa
lipstikkaa
2 dl kermaa
2 rkl voita

Oz levytti vuonna 1983 Fire in the Brain -kappaleen. Viime vuonna paluun tehneeseen orkesteriin kitaristiksi liittynyt pitkän linjan peli­manni ja chiliharrastaja Markku Petander laulattaa myös kyökin puolella. Polte yltää aivoihin asti.

Tee näin:

  1. Ruskista lihat kuumalla pannulla voissa pilkottujen chilien kanssa.
  2. Kaada seos kattilaan, lisää pilkotut sipulit, paprika, yrtit, suola ja vesi niin,että ainekset melkein peittyvät. Yrttejä mukaan reilusti.
  3. Anna porista kannen alla hiljalleen puoli tuntia, lisää kerma ja kiehauta. Valmis.

Tarjoa vaikkapa öljyssä paistettujen suikaleperunoiden kanssa.

Petanderin oma luonnehdinta:
”Tuoreet chilit tekevät tästä aromikkaan ja tuhdin. Lipstikka taasen on perinteinen vanhan liiton yrtti, joka tekee oman juttunsa, kuin lihaliemi ikään. Jos lipstikkaa ei löydy, voit laittaa lihaliemikuution sen sijasta. Mutta tuoretta chiliä sen sijaan kannattaa hankkia, kuivatusta ei irtoa samaa hedelmäistä potkua. Jos käytät valmista possunsuikaletta, vartin haudutus riittää. Suosittelen kuitenkin kunnon rasvaista lapa- tai etuselkäpalaa. Yrtit voivat kyllä olla kuivia. Itselläni on pakastimessa viime kesän Habaneroa, oli hyvät kelit.”

Megan tuomio:
”Kevättalven perinteisiin kuuluvat tuhdit ja napakat liha- ja pataruuat. Tällainen YrttipOZzukin periaatteessa on, alku- ja loppukypsennyksen kun voi suorittaa myös varsin hyvin tarkoitukseen sopivassa padassa. Chilin kanssa ei todellakaan sovi arkailla, sillä hyvä haudutus leikkaa sen terää samalla kun mureuttaa lihan suussasulavaksi. Valmistus ei ole kovinkaan kellontarkkaa hommaa. Myös tumma ja tuhti olut on kerman sijaan testaamisen arvoinen vaihtoehto.
Tuoreet ainekset kuten yrtit ovat ruuanlaitossa aina paikallaan, vaikka kuivatuillakin päästään ihan kelvolliseen lopputulokseen. Sama pätee myös suikaleperunoihin, vaikka pakastealtaasta nykyisellään varsin hyviä ja maukkaita vaihtoehtoja löytyykin.  Tosi viherpeukalothan kasvattaisivat kaikki ainekset itse ja ostaisivat possunkin suoraan lihatilalta,mega_low tai vähintään kauppahallin kuolaamisen arvoisilta lihatiskeiltä.”

 

Heavy Cooking Club on Infernon oma ruokakerho, jota vetää lehden
sivuilla tutkiva kulinaristi Miika ”Mega” Kuusinen. Raskas musiikkimaku
vaatii raskaat ruoat!