Las Napalmas -chorizopasta – kokkausvuorossa Brymir

Resepti julkaistu Infernossa 2/2017.

Brymirin laulajalla Viktor Storm Gullichsenilla on erittäin uljaalta kalskahtava nimi, eikä ruokansakaan tarvitse hävetä omaansa. Annoksen maku lähenteleekin sitten jo taivasta ja lämpö alakerran herran valtakuntaa – vaikkei moisiin edes uskoisi.

Tarpeet
– iso sipuli
– sellerinvarsi
– 2 valkosipulinkynttä
– 1–2 habaneroa
– 1–2 punaista chiliä
– 200 g chorizoa
– oliiviöljyä
– 5 dl kermaa
– 100 g cheddarjuustoa
– lehtipersiljaa
– 400 g spagettia

Tee näin:
1. Laita pastavesi kiehumaan ja suolaa se kunnolla. Pilko sipuli, selleri, valkosipuli ja chorizo. Poista siemenet sekä chileistä että habaneroista ja pilko hienoksi silpuksi. Voit määritellä tulisuusasteen oman sietokyvyn mukaan joko miedosti lämmittäväksi tai infernaalisen tuliseksi. Uhkarohkea tuliperse saattaa ottaa chilien siemenetkin peliin, omalla riskillä toki.
2. Laita kaikki pilkotut aineet paistumaan isohkolle pannulle runsaan oliiviöljyn kera. Paista keskikovalla lämmöllä 5–10 minuuttia ja kaada sitten joukkoon kerma sekä raastettu cheddarjuusto.
3. Laske spagetti kiehuvaan veteen ja keitä minuutin verran vähemmän kuin paketin ohjeessa neuvotaan, siis noin seitsemän minuuttia. Kun pasta on valmista, laske spagetti kastikkeen sekaan vähän kerrallaan välillä sekoittaen. Anna muhia pannulla vielä minuutin verran, ripottele päälle hienonnettu lehtipersilja ja nauti.

Viktorin luonnehdinta:
”Hullaannun muutaman kerran vuodessa johonkin uuteen tai vanhaan raaka-aineeseen, ja tämä resepti on kaudelta, jolloin sekosin ruuanlaitossa kestomakkaraan ja selleriin. Samoihin aikoihin maistoin eräässä ravintolassa kestomakkarakastiketta, jonka innoittamana lähdin jalostamaan omaa näkemystäni annoksesta. Tästä syntyi muutaman kokeilun jälkeen Las Napalmas eli todella rasvainen habaneron terästämä makkara-juusto-kermakastike. Syntisen härski konsepti, joka on ruokana yllättävänkin hienovarainen. Tai sitten ei, sinä päätät.”

Megan tuomio:
”Varsinainen överipasta ihan jokaisella osa-alueella, vaan onhan lopputulos syntisen hyvääkin. Erilaisia makuja tulvii suuhun melkein liiaksi asti, ja erityisesti reseptin erikoisuus, selleri, tahtoo kärsiä tästä, joten sen määrän voi helposti jopa tuplata chilien kustannuksella. Chorizon mainio makeanrasvainen aromi saisi sekin tulla paremmin esille, mutta kestomakkaroista löytyy kyllä useita erilaisia, tymäkämpiäkin vaihtoehtoja kokeiltavaksi.”

 

Heavy Cooking Club on Infernon oma ruokakerho, jota vetää lehden sivuilla tutkiva kulinaristi Miika “Mega” Kuusinen. Raskas musiikkimaku vaatii raskaat ruoat!